Maalit tiukassa ensimmäisessä osaottelussa – Nordikselle jälleen tasatilanteessa

Linköping-IFK 1-1 (1-0, 0-0, 0-1)

CHL:n toisella pudotuspelikierroksella IFK matkusti länsinaapuriin, Linköpingin vieraaksi. Tasaisessa ottelussa nähtiin IFK:n tämän kauden peleistä tutut teemat. Laadukasta maalivahtipeliä, tarkkaa puolustamista sekä tehottomuutta maalintekopaikoissa. Kaksi erää IFK oli potkun kotijoukkuetta perässä, mutta kolmannessa erässä stadilaisilla oli kaikki eväät kääntää koko ottelu nimiinsä.

Hyvistä ensimmäisistä vaihdoista huolimatta IFK sai nopeasti kaivaa kiekon ensimmäisen kerran omista. Vilmos Galloohjasi ajassa 02.28 kotijoukkueen 1-0-johtoon. Vieraat pääsivät hakemaan tasoitusta ylivoimalla reilun viiden minuutin kohdalla. Ylivoiman paras paikka avautui Roope Hintzille, joka karkasi puolittain läpiajoon. ”Hinen” laukaus pysähtyi Marcus Högbergin patjoihin. Läpi erän ruotsalaiset olivat potkun IFK:ta edellä ja Niklas Bäckström sai jatkuvasti olla valppaana maalillaan. Viimeiseen viiteen minuuttiin Linköpingin pääsi kahteen otteeseen hakemaan lisäosumia ylivoimalla. Ylivoima pyöri vaarallisesti, mutta enempää maaleja ei ensimmäisessä erässä nähty.

Toisessa erässä kotijoukkue hallitsi ottelutapahtumia tasaviisikoin, IFK:n luodessa kuitenkin vaarallisimmat tekopaikat. Stadilaiset saivat hyvän lähdön erään. Toisella minuutilla Hintz oli karkaamassa jälleen läpiajoon ja hänet koukittiin tilanteessa kumoon. Tuomiona Linköpingille kahden minuutin jäähy. Ylivoimalla Hintz oli lyödä pelin tasoihin, mutta kiekko pyörähti ratkaisevalla hetkellä lavan yli. Ruotsalaiset saivat ajassa 26.25 ottelun kolmannen ylivoimansa. IFK alivoima jatkoi hyvällä tasolla eikä laskenut kotijoukkuetta kahden maalin johtoon. 31. minuutilla oli jälleen IFK:n vuoro kokeilla ylivoimaansa. Tällä kertaa Åstenilla pomppi kiekko ratkaisevalla hetkellä maalinedustalla, eikä tasoitusosumaa nähty. Erän loppu mentiin Linköpingin tahdissa. Kesken hallinnan pääsi Hintz kolmannen kerran ottelussa karkaamaan läpi, mutta ruotsalaismaali pysyi koskemattomana. Toiselle erätauolle poistuttiin 1-0 lukemissa.

Kolmas erä oli täysin IFK:n näytöstä. Stadilaiset veivät peliä läpi erän ja loivat tukun loistavia maalintekopaikkoja. Ajassa 46:55 nähtiin vihdoin odotettu ylivoimaosuma. Robert Leino tasoitti lukemat 1-1:een, Elkinsin ja Taimen loistavasta tarjoilusta. Maalin jälkeiset vaihdot IFK:n johto-osuma roikkui jatkuvasti ilmassa. Hyvistäkään paikoista kiekko ei löytänyt toistamiseen ohi Högbergin. Viimeisellä kympillä vieraat saivat kokeilla kahteen kertaan vielä ylivoimalla, mutta sama kaava jatkui. Lukemat pysyivät päätössummeriin asti 1-1:ssä.

Ottelun tilastot.

Ensi esiintymisensä IFK-paidassa tehnyt Mikael Johansson väläytteli ajoittain osaamistaan. Taitavalta ja sähäkältä sentteriltä voidaan jatkossa odottaa hyviä otteita.

Seuraava matsi pelataan viikon päästä tiistaina, jossa ratkaistaan jatkoon menijä CHL:n puolivälieriin. IFK-Linköping starttaa kello 19.00 Nordiksella.

Ostat flabat Ticketmasterista ja tule kannustamaan IFK jatkoon CHL:ssä!

Näytä kaikki uutiset