logologo
HIFKIlves
la 12.10.2024 klo 17:00

Jere Innala: Zürich tulee entistä kovempaa päälle

play

HIFK - ZSC Zürich Lions torstaina 2. syyskuuta klo. 19:00.

HIFK:n Champions Hockey League -kausi alkoi viime viikolla vierasrundilla. Stadilaiset hakivat vierasvoitot Sveitsistä sekä Tsekistä.

Joukkueen yksi tämän kauden uusista kasvoista, hyökkääjä Jere Innala, saalisti kahdessa ensimmäisessä ottelussa maalin ja syöttöpisteen.

– Viime viikolla oli kovia pelejä kahta erilaista jengiä vastaan. Ja reissuna se oli myös hyvä. Päästiin joukkueena taas vähän enemmän kimppaan, Innala kertoo.

Huomenna torstaina HIFK kohtaa ZSC Zürich Lionsin. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi viime viikolla stadilaisten 3–0-voittoon. Ottelussa jaettiin poikkeuksellisen paljon jäähyminuutteja: 234.

– Uskon, että Zürich tulee huomenna entistä kovempaa päälle. Voitettiin ne niiden kotona ja oli kaikkiaan hyvin tunnepitoinen peli.

Innala on HPK:n kasvatti ja pelannut Kerhossa koko Liigauransa ennen sopimustaan HIFK:hon. Ensipuraisu uuteen himaan on antanut hyvän maun ja odotukset ovat korkealla.

– Uusi paikka ja uudet kujeet, niin ottaa aikansa tottua kaupunkiin ja seuran tapoihin.

– Meillä on todella hyvä sekoitus nuoria ja kokeneempia pelaajia. Kopissa on todella hyvä henki ja uskon, että tulee hyvä kausi.

Tsekkaa koko haastattelu videolta!

Jere Innala

Näytä kaikki uutiset