live
0-0

Yhdysvaltalaispakki on unelmoinut pelaavansa Nordiksella – ”Toivottavasti yleisö pumppaa meihin virtaa”

play

Shaunessy on pelannut Gimmoissa lähes piste per peli tahdissa.

Joulukuun viimeisenä päivänä 24 vuotta täyttänyt Stadin Gimmojen jenkkipakki Caroline Shaunessy saapui viime vuonna Suomeen vahvistamaan HIFK:n naiskiekkojoukkueen alakertaa. Entisen NHL-pelaajan Scott Shaunessyn tytär ei ole katunut päätöstään muuttaa Stadiin lätkän perässä.

– Olen viihtynyt todella hyvin Suomessa ja joukkueella menee hyvin tällä hetkellä, Shaunessy kertoo.

– Minulle sanottiin, että suomalaiset ovat hyvin varautuneita. Kaikki ovat kuitenkin olleet todella mukavia ja puheliaita, mikä on ollut huippua.

Shaunessyn isä kannusti tytärtään etsimään mahdollisuutta pelata ulkomailla ja Helsinki sekä IFK olivat entuudestaan tuttuja isän ystävien kautta.

– Täältä saamani tarjous kokonaisuutena vaikutti parhaalta ja IFK on iso nimi lätkässä, joten valinta oli lopulta helppo.

Muutto Stadiin ei ole kuitenkaan ollut ainoa vinkki mitä Shaunessy isältään on uraansa koskien saanut.

– Isäni on opettanut, että minun täytyy pitää puoleni eikä kukaan saa koskea oman joukkueen maalivahtiin – se on todella tärkeää. Hän on myös antanut paljon vinkkejä, kuinka kiertää sääntöjä.

Ainutlaatuinen kokemus

Pelkän jääkiekon varaan Shaunessy ei ole tulevaisuuttaan laskenut. Nuorelta naiselta löytyy yliopistotutkinto Dartmouth Collegesta, New Hampshiresta.

– Opiskelin poliittista teoriaa ja haluaisin päästä vielä myöhemmin opiskelemaan lakia. Haluan kuitenkin pelata jääkiekkoa ennen kuin palaan koulunpenkille.

Tuleva lauantai ja Naisten Liigan ottelu TPS:aa vastaan Stadin kirkkaissa valoissa on saanut myös Shaunessyn käymään kierroksilla.

– Ensimmäisestä päivästä lähtien olen kysellyt valmentajaltamme, että pääsemmekö joskus pelaamaan Nordikselle. Nyt, kun saimme tiedon tulevasta matsista olimme kaikki todella innoissamme. Tämä on varmasti suurin näyttämö, millä olen ikinä pelannut – edes Yhdysvalloissa yliopistosarjoissa emme pelanneet tämän mittakaavan halleissa.

– Matsissa on paljon panosta, mutta siitä tulee varmasti hauska kokemus. Toivottavasti yleisö pumppaa meihin virtaa ja saamme hyvän tuloksen.

Näytä kaikki uutiset