LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: U20 SM-sarja jatkuu!
Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18-, U18 Akatemian sekä U16-joukkueiden sarjoja.
U20 SM-sarja
Kollien viikkojen pelitauko päättyy vihdoin tänään keskiviikkona. U20 SM-sarja on saanut vihreää valoa ja sarjapelit rullaavat jälleen.
Kollit pelaa tällä viikolla kolme vierasottelua: keskiviikkona Espoossa, perjantaina Porissa (Ässät) ja lauantaina Turussa (TPS).
U18 SM-sarja
U18 SM-Sarjaa on jäljellä reilut kymmenen kierrosta ennen pudotuspelivaihetta. HIFK on sarjataulukossa hyvissä kyttäysasemissa kärkikaksikon takana.
Menneellä viikolla HIFK: U18-joukkue pelasi häntäpäähän jumahtanutta JYPiä vastaan.
– Hyvä peli koko jengiltä. Joukkueena erittäin raikas ja energinen esitys. Pari turhaa maalia annettiin pelin lopussa, mutta hyvin pysyttiin kuskin paikalla läpi ottelun, päävalmentaja Joni Petrell summaa.
HIFK – JYP 6–3
U18 Mestis
U18-ikäluokan akatemiajoukkue pelasi kaksi kymmenen maalin matsia menneellä viikolla. Vastassa oli sarjan kaksi kärkijoukkuetta, ja saaliiksi jäi kolme sarjapistettä.
– RoKia vastaan huonon alun jälkeen ottettiin peli haltuun ja kairattiin pisteet kotiin, koutsi Petri Kokko luonnehtii.
– Jokipoikia vastaan olisi ollut isot pisteet tarjolla, mutta toisin kävi. Lähdettiin peliin teemalla ”älä hölmöile”. Ekassa erässä heti muutama töppäily ja kaveri kolme maalia edessä. Loppupeli oltiin hyvin mukana, mutta ei kun ei. Etiäpäin.
RoKia vastaan HIFK:n tehokkain oli Rene Rönkkö (2+1). Jokipoikia vastaan Anton Saari syötti joukkueensa kaikki neljä maalia (0+4). Saaren tehot viime viikolta oli huimat 2+4.
HIFK AK – ROKI 6–4
JOKIPOJAT – HIFK AK 6–4
U16 SM-sarja
U16 SM-sarjaa on takana puolen tusinaa kierrosta. HIFK löytyy tällä hetkellä sarjataulukon sijalta yhdeksän.
Viime viikolla joukkue otti yhdestä pelaamastaan ottelusta yhden sarjapisteen Tapparalta. HIFK pelasi ottelun kahdella kokonaisella kentällisellä. Kokoonpanossa oli kahdeksan hyökkääjää ja kaksi pakkia.
– Saatiin raikas startti peliin ja jaksettiin tehdä töitä koko pelin ajan. Iso kiitos jäbille, kun jaksoivat painaa kovat minuutit joka jätkä! Piste saatiin messiin, vaikka enemmänkin oltaisiin ansaittu, päävalmentaja Ville Wacklin kiittelee omiaan.
Kolme pelaajaa merkkautti ottelussa kolme tehopistettä: Jasper Kuhta (2+1), Jan Chovan (2+1) sekä Edvard Grönholm (1+2).
TAPPARA – HIFK 7–6 VL
Tulevat ottelut:
Kollit: ke 2.2. klo 19:00 Kiekko-Espoo – Kollit, pe 4.2. klo 18:00 Ässät – Kollit, la 5.2. klo 11:30 TPS – Kollit
U18: ke 2.2. klo 17:20 HIFK – Kiekko-Vantaa, la 5.2. klo 17:20 HIFK – KalPa
U18 Akatemia: la 5.2. klo 14:50 HIFK Ak – Jokipojat, su 6.2. klo 15:20 HIFK Ak – Hokki
U16: la 5.2. klo 16:20 TPS – HIFK