Vuoden viimeinen Lahdessa – ”Pelicans on miesten joukkue”

play

Pelicans–HIFK klo 18:30. Tsekkaa HIFK:n kokoonpano!

HIFK ja Pelicans kohtaavat vuoden 2019 viimeisellä Liigakierroksella Lahdessa. Stadilaiset ovat ennen illan matsia sarjataulukossa sijalla viisi, vain pisteen päässä neljännestä sijasta.

”Lähdetään hakemaan ehjää esitystä”

Ennen siirtymistä uudelle vuosikymmennelle on hyvä aika tehdä tiivistetty välitilinpäätös kuluneesta kaudesta.

– Tulos on ollut ihan kiitettävä ja sarjataulukossa olemme ihan hyvissä asemissa, kokenut sentteri Thomas Nykopp kertoo aamujään päätteeksi.

– Pystymme parhaimmillamme olemaan todella hyvä ja sitoutunut jääkiekkojoukkue, mutta ehkä se kasvun paikka on siinä tasaisuudessa.

Illan joukkueet kohtasivat edellisen kerran alle viikko sitten Nordiksella. Tapaninpäivän matsissa Pelicans voitti jatkoajalla lukemin 3–2.

– Pelicans on miesten joukkue ja se on ollut meille hankala vastustaja . Tarvitsemme hyvän, ehjän esityksen koko kolmen erän ajan.

Pisteet ovat olleet tiukassa lahtelaisia vastaan ja vierasjoukkue hakee illalla kauden ensimmäistä voittoaan Pelicansista.

– Itse en hirveästi ajattele niitä asioita enkä edes tiedä, miten olemme pelanneet ketäkin vastaan menneisyydessä. Haen täyden latauksen peleihin keskittymällä omaan hiihtooni. Lahtelaiset kamppailevat aina kovaa ja siksi Pelicans on varmasti niin hankala vastustaja.

Edellisen kerran, kun HIFK otti runkosarjassa voiton Pelicansista, osuivat Nykopp ja Micke Åsten samassa ottelussa.

– Pitääkin mennä kioskin kautta ja laittaa lappu vetämään. Siinä on varmasti hyvät kertoimet, ”Nypsi” nauraa.

– Maalia aina yritetään ja olisihan se hienoa onnistua tähän vuoden loppuun. Kuten jo sanoin, niin ihan varmasti jos pelataan hyvä, ehjä ottelu ja vauhdikasta ja hyvää lätkää niin varmasti tulee voitto, Nykopp päättää.

Näillä Lahteen

HIFK lähtee illan matsiin lähes samalla kokoonpanolla, kuin edelliseen otteluun Sportia vastaan. Seitsemäntenä puolustajana mukaan tulee Tobias Winberg. Tänään torjuntavuorossa on Frans Tuohimaa.

Päävalmentaja Jarno Pikkarainen on tänään sivussa ottelusta sairastumisen takia. Valmennustiimiä johtaa illan matsissa Joonas Tanska.

 

 

HIFK:N KOKOONPANO

Maalivahdit

50 Frans Tuohimaa
53 Atte Engren (varalla)

Hyökkääjät

77 Teemu Turunen – 13 Otto Paajanen – 54 Sebastian Dyk
85 Jesse Saarinen – 76 Jere Sallinen – 21 Ville Leskinen
18 Teemu Tallberg – 71 Michael Keränen – 4 Iikka Kangasniemi
45 Micke Åsten – 80 Thomas Nykopp – 19 Juho Keränen

Puolustajat

36 Joonas Järvinen – 34 Aleksi Laakso
28 Rony Ahonen – 57 Johan Motin
8 Ville Varakas – 6 Joonas Lyytinen
29 Tobias Winberg

Loukkaantuneet: Anton Lundell (1 viikko), Markus Kankaanperä (day-to-day), Lennart Petrell (3-4 viikkoa), Juha Jääskä (6 viikkoa), Mikko Kousa (day-to-day)

IFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien ohjeiden mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

Thomas Nykopp

Näytä kaikki uutiset