HIFK ja hyökkääjä Hannes Tiainen ovat tehneet ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen. HIFK:n alle 20-vuotiaiden, eli Kollien, viime kauden kapteeni kirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa.
20-vuotias HJK-kasvatti on edustanut HIFK:ta vuodesta 2019 lähtien. Viime kausi oli Tiaiselle kolmas Kolleissa, ja vasemmalta ampuva hyökkääjä toimi joukkueensa kapteenina. Tiainen viimeisteli U20 SM-sarjassa 29 runkosarjaottelussa 6 maalia ja 17 pistettä. Lisäksi nuori hyökkääjä pelasi 22 Liiga-ottelua.
"Hannes on matkalla Liiga-pelaajaksi. Hän on kärsivällisesti tehnyt joka vuosi hommia. Hannes on niin sanotusti HIFK:n tuote, pelaaja, joka on käynyt meidän junioripolun läpi," päävalmentaja Olli Jokinen kertoo.
"Hannes pääsi viime kaudella vähän kuin varkain pelaamaan miesten pelejä, ja käytti sen mahdollisuuden hyvin. Hän otti kauden aikana isoja steppejä eteen päin. Taistelee nyt paikasta edustusjoukkueessa", Jokinen taustoittaa.
Kollit-taustaisia Liiga-sopimuksen alaisia pelaajia joukkueessa on alkavalla kaudella 14. HIFK:n urheilutoiminnan kehitysjohtaja Timo Elo korostaa pelaajapolun merkitystä.
"Tottakai sillä on iso etu, että edustusjoukkueeseen saadaan pelaajia omista junioreista. Nuori on kasvanut seuraan sisään ja seuran toimintatavat ovat iskostuneet. Meille on äärimmäisen tärkeää, että pystymme kasvattamaan Liiga-pelaajia omista nuorista. Se on samalla myös merkki muille, että täältä voi ponnistaa Liiga-kaukaloihin ja pidemmällekin", Elo kommentoi.
Kollit-taustauset pelaajat 2026-2027
Ilari Melart
Saku Salmela
Lauri Sinivuori
Bruno Jalasti
Jere Somervuori
Aatu Karjalainen
Verneri Arkko
Hannes Tiainen
Ossi Sippola
Viljami Savolainen
Anttoni Uronen
Eelis Uronen
Frans Karjalahti
Jonne Parkkali
