Rytinää luvassa? – IFK saa vastaansa Ässät

IFK-Ässät tänään Nordiksella kello 18.30.

Kaksi perinteistä punaista iskee tänään yhteen ja luvassa on kipinöivä matsi. Peliään viime päivinä hurjasti tiivistänyt Ässät yrittää torpedoida tehokkaasti hyökänneen IFK:n.

Ryminäjoukkue vastassa

Ässät koki paljon muutoksia täksi kaudeksi. Joukkueen ykkössentteri Mika Niemi siirtyi Kärppiin ja paras maalintekijä Eero Elo lähti ruplavirtojen äärelle Venäjälle. Ässät paikkasi lähtijöitä köriläs-osaston pelaajilla, joista eniten otsikoissa ovat olleet Semir Ben-Amor, Josh Gratton ja Troy Vance. Liikkeellä on isokokoinen ja kovaluinen joukkue.

Asetelma

IFK on aloittanut kauden hyvällä jalalla ja voittanut kuudesta ottelustaan viisi. IFK on ollut vahva jatkoajalla ja voittomaalikisoissa. HPK kaatui lauantaina Corey Elkinsin jatkoaikamaalilla ja kauden ensimmäisessä kotipelissä IFK voitti Lukon voittomaalikisassa. IFK:lla on edelleen muutamia loukkaantumisia, mutta hyviäkin uutisia on tänään luvassa.

Ässien alkukausi on ollut haastava, eikä vähiten siksi, että joukkue on joutunut pelaamaan kaikki ottelunsa tähän asti vieraissa Isonmäen jäähallin remontin takia. Kausi alkoi raikkaalla kymmenen matsin vieraspeliputkella ja ensimmäisen kotipelinsä Ässät pelaa vasta ensi viikon lauantaina. Kauden viidessä ensimmäisessä matsissa Ässät otti lukua, mutta kolmesta viime pelistä joukkue on ottanut kaksi voittoa.

Tulosten kohenemisen takana on ennen kaikkea se, että Ässät on tiivistänyt puolustuspeliään huomattavasti. Kaukalon keskusta on keskialueella ja Ässien puolustusalueella erittäin tiivis.

Lippuja otteluun myy Lippupalvelu. Helsingin Jäähallin lipunmyyntipiste aukeaa kello 16.30.

IFK:n kokoonpano julkistetaan noin kello 13.

Näytä kaikki uutiset