logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

FALCK TIETURVA: Kollien kausi päättyi puolivälieriin

Tsekkaa Falck Tieturvan tarjoama IFK:n juniorien viikkoraportti-

Nuorten SM-Liigan pudotuspeleissä Kollit urakoi viime viikolla neljä ottelua kuuteen päivään. Ensimmäisellä kierroksella SaiPa kaatui selvin numeroin, mutta puolivälierissä Ilves oli parempi päättäen samalla Kollien kauden. B-nuorten SM-sarjan alemman jatkosarjan voittanut IFK taistelee puolivälieräpaikasta keskiviikkona Ilvestä vastaan ja C-nuorissa SM-sarjan runkosarjan voittanut IFK odottelee vastustajaa perjantaina käynnistyviin puolivälieriin.

Heiskanen palkittiin parhaana tulokkaana

Kollien pudotuspelikevät sai erinomaisen startin, kun villi kortti-kierroksen ensimmäisessä ottelussa tiistaina SaiPa kaatui vieraissa maalein 3-2. Kollit karkasi avauserässä jo 2-0-johtoon, mutta SaiPa nousi tasoihin ja 2-2-maalin kotijoukkue viimeisteli 31 sekuntia ennen täyttä aikaa ilman maalivahtia pelaten. Viimeisen sanan ottelussa lausui kuitenkin Kollit. Avausmaalin tehnyt Joakim Kukkonen onnistui ottelussa maalinteossa toistamiseen vain 13 sekuntia SaiPan tasoituksen jälkeen ja voittomaalin syntyhetkellä pelikello näytti aikaa 59.42. Tästä ei SaiPa enää tasoihin noussut. Kollien toisen maalin laukoi Bastien Maia ylivoimalla ja maalissa pelannut Christian Heljanko torjui 25 kertaa.

Torstaina Kollit varmisti paikkansa puolivälieriin, kun se murjoi SaiPan Elisa Areenalla maalein 6-0. Vielä kahden erän jälkeen ottelu kulki tasaisissa merkeissä (1-0), mutta päätöserässä Kollit sai maalihanansa auki tekemällä viimeisten 20 minuutin aikana viisi maalia. Avausottelun sankari Kukkonen oli myös toisessa ottelussa hyvässä iskussa, kun tilastoihin kirjattiin maali ja kaksi maalisyöttöä. Antton Mönkäre laukoi kaksi maalia ja Henrik Borgströmin saldo oli 1+1. Lisäksi Kolleista maalinteossa onnistuivat Maia ja Alex Levänen. Heljangon nollapeliin vaadittiin 35 torjuntaa.

Puolivälierissä vastaan luisteli Ilves, joka runkosarjassa oli kerännyt viisi pistettä Kolleja enemmän. Taistelu välieräpaikasta käynnistyi Tampereen Hakametsässä lauantaina ja vierasjoukkue jatkoi siitä mihin oli jäänyt SaiPaa vastaan, kun jo alle kahdessa minuutissa Borgström ja Otto Vesikivi laukoivat Kollit 2-0-johtoon. Samassa ajassa Ilves vaihtoi myös maalivahtia. Toisessa erässä Ilves nousi kuitenkin tasoihin ja päätöserässä se jyräsi vastustamattomasti jo 2-4-johtoon. Miro-Pekka Saarelaisen (1+1) 3-4-kavennusmaali ajassa 56.38 nosti vielä Kollien toiveita, mutta lopullisesti ne sammuivat ajassa 59.28 Ilveksen tehtyä 3-5-maali tyhjiin. Heljanko urakoi Kollien maalissa 38 torjuntaa, joista 16 jo avauserässä.

Sunnuntaina Kollit oli kotonaan pakkovoiton edessä, jotta kausi jatkuisi ja hienosti joukkue taistelikin yli 400 katsojan todistaessa tapahtumia paikan päällä. Ottelu oli Kolleille jo neljäs kuuden päivän sisään, joten kuormitus oli ollut kovaa. Aivan kuten edellisenä päivänä Tampereella, myös nyt Kollit sai hyvän alun otteluun, kun Borgström tykitti ottelun avausmaalin ylivoimalla jo ajassa 2.04. Ilves nousi tasoihin reilut neljä minuuttia myöhemmin ja toisessa erässä vierasjoukkue siirtyi 1-2-johtoon. Päätöserän viimeinen kymmenminuuttinen oli huikea jännitysnäytelmä, jonka aikana joukkueet iskivät maaleja vuorotahtiin. Ensin Saarelainen tasoitti 2-2:een ajassa 50.04, mutta Ilves kuittasi tämän vain reilu minuutti myöhemmin 2-3-maalin myötä. Borgströmin 3-3-tasoitusmaali ylivoimalla ajassa 54.35 toi Kollit vielä kerran mukaan todelliseen taisteluun jatkopaikasta, mutta Ilveksen 3-4-maali reilut puolitoista minuuttia ennen täyttä aikaa oli lopulta liikaa.

Kollien paras pistemies ja maalintekijä pudotuspeleissä oli runkosarjan tavoin Henrik Borgström, jonka neljän ottelun saldo oli 4+2=6. Christian Heljanko torjui kaikki neljä ottelua torjuntaprosentin ollessa 92,9 % (131/141). Neljässä ottelussa yhteensä 16 eri Kollia kirjautti tilastoihin vähintään yhden tehopisteen ja eri maalintekijöitä joukkueesta löytyi seitsemän: Borgström, Kukkonen (3), Mönkäre (2), Saarelainen (2), Maia (2), Vesikivi (1), sekä Levänen (1).

Nuorten SM-Liigan runkosarjan parhaana tulokaspelaajana Yrjö Hakala-palkinnolla palkittiin Miro Heiskanen ja Borgström puolestaan valittiin ykköstähdistön keskushyökkääjäksi.

Tampereella panoksena paikka puolivälierissä

B-nuorten SM-sarjan alemman jatkosarjan voitto ratkesi jo toiseksi viimeisellä ottelukierroksella lauantaina, kun IFK voitti Karhu-Kissat kotonaan maalein 2-0 ja samaan aikaan pahin haastaja Kiekko-Laser kärsi tappion KooKoolle. Karhu-Kissoja vastaan IFK:sta maalinteossa onnistuivat Oskari Tauriainen, sekä Juho Koivusaari ja maalissa nollapelin torjuneelle Anton Ignatiukselle kirjattiin tilastoihin 31 torjuntaa. Sunnuntaina IFK kärsi 1-3-kotitappion Kiekko-Laserille ja näin joukkueiden väliseksi piste-eroksi tuli lopulta yksi piste IFK:n hyväksi. Kotijoukkueen kauden viimeisen maalin sai kunnian viimeistellä Tauriainen ylivoimalla avauserässä. Julius Aven torjui IFK:n maalissa 27 kertaa.

Alemman jatkosarjan ykköseksi jyrännyt IFK voitti 18 pelaamastaan ottelusta 13. Joukkueen paras pistemies ja sisäisen syöttöpörssin ykkönen oli 18 pelaamassaan ottelussa 19 tehopistettä (6+13) viimeistellyt Niklas Nordgren, joka pistepörssissä sijoittui neljänneksi ja syöttöpörssissä kolmanneksi. IFK:n sisäisen maalipörssin kärkinimet olivat kahdeksan maalin Koivusaari, sekä Olli Oksanen ja seitsemän maalia laukonut Teemu Engberg. Puolustajista tehokkain oli yhdeksän tehopistettä (1+8) 12 ottelussa tehnyt Einari Luhanka. Maalivahdeista Aven ja Ignatius pelasivat molemmat yhdeksän ottelua ja molemmat kirjauttivat tilastoihin täysin identtiset tilastot: 245 torjuntaa, 15 päästettyä maalia ja torjuntaprosentti 94,2!

Palkinnoksi alemman jatkosarjan voitosta IFK sai paikan SM-sarjan pudotuspelien villi kortti-kierrokselta, missä vastaan tulee SM-sarjassa sijalle seitsemän sijoittunut Ilves. Ensimmäinen ottelu pelattiin tiistaina ja vaikka IFK johtikin kotonaan ottelua jo 28 minuutin kohdalla 4-0, Ilves nousi kuitenkin tasoihin ja 4-4-tasoitusmaalin vierailija viimeisteli ottelun viimeisellä sekunnilla! IFK:lta maalinteossa onnistuivat Nordgren (1+1), Janne Hämäläinen, Luhanka, sekä Koivusaari. Ignatius maalissa torjui 32 kertaa.

Joukkueet kohtaavat toistamiseen jo tänään keskiviikkona Tampereella ja mikäli jompi kumpi joukkueista voittaa ottelun varsinaisella peliajalla, etenee se puolivälieriin. Mikäli tilanne on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, edessä on jatkoaika.

"Tiivistä ja aktiivista pelaamista"

C-nuorten SM-sarjassa IFK voitti viime viikolla molemmat runkosarjan viimeiset ottelunsa voittaen samalla myös runkosarjan, sekä päättäen runkosarjan kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen (yhteismaalit 33-7). IFK pelasi molemmat viime viikon ottelunsa kotona. Lauantaina kaatui JYP maalein 4-0. IFK laukoi ottelussa kohti JYP-maalia 45 kertaa ja maalinteossa onnistuivat Eetu Kukka (1+1), Anton Korhonen, Otto Etelätalo, sekä Joona Aalto. Maalissa nollapelin pelanneelle Henrik Tikkaselle tilastoitiin 25 torjuntaa. IFK nollasi vastustajansa SM-sarjassa yhteensä neljä kertaa ja jokaisessa ottelussa maalissa pelasi Tikkanen, joka oli myös koko sarjan torjuntatilaston suvereeni ykkönen: 11 ottelua ja torjuntaprosentti huikea 95,2 %.

Sunnuntaina IFK murjoi runkosarjan kakkossijasta taistellutta Bluesia maalein 6-2. Korhonen viimeisteli kaksi maalia, Elias Vanninen kerran ja kahteen tehopisteeseen ylsivät Konsta Hirvonen (1+1), Anton Lundell (0+2), Jere Henriksson (1+1), sekä Lassi Vitali (1+1). Tikkanen torjui 24 kertaa.

– Tiivistä ja aktiivista pelaamista, saatiin tehtyä vastustajien olo tukalaksi kotihallissa. Samalla ajatuksella aloitamme valmistautumisen pudotuspelien ensimmäiseen sarjaankin, C-nuorten päävalmentaja Nemo Nokkosmäki tiivisti runkosarjan viimeisen viikonlopun kahden ottelun tapahtumat.

IFK:n paras pistemies oli 14 ottelussa 28 tehopistettä (11+17) nakuttanut ja SM-sarjan pistepörssissä neljänneksi sijoittunut Konsta Hirvonen, joka oli myös joukkueen sisäisen maali- ja syöttöpörssin ykkönen. IFK:n puolustajista tehokkain oli 18 ottelussa yhdeksän tehopistettä (4+5) viimeistellyt Matias Lentämäki. Perjantaina käynnistyvissä puolivälierissä IFK saa vastaansa KalPan, HPK:n tai Lukon. Vastustaja selviää keskiviikko-iltana.

Kollien pistemiehet: Henrik Borgström 4+2, Joakim Kukkonen 3+3, Antton Mönkäre 2+3, Miro-Pekka Saarelainen 2+2, Bastien Maia 2+1, Alex Levänen 1+2, Janne Hämäläinen 0+3, Elias Ulander 0+2, Otto Vesikivi 1+0

B-nuorten pistemiehet (runkosarja): Oskari Tauriainen 2+0 (16 ottelua, 2+3=5), Juho Koivusaari 1+0 (16, 8+5=13), Jesper Henriksson 0+1 (3, 0+1=1), Niklas Nordgren 0+1 (18, 6+13=19), Niko Seppälä 0+1 (18, 3+5=8), Teemu Engberg 0+1 (10, 7+7=14), Toni Vuorinen 0+1 (17, 0+2=2)

B-nuorten pistemiehet (pudotuspelit): Niklas Nordgren 1+1, Juho Koivusaari 1+0, Janne Hämäläinen 1+0, Einari Luhanka 1+0, Joel Kerkkänen 0+1, Teemu Engberg 0+1, Miika Laaksonen 0+1

C-nuorten pistemiehet: Anton Korhonen 3+0 (15 ottelua, 6+1=7), Konsta Hirvonen 1+2 (14, 11+17=28), Anton Lundell 0+3 (17, 0+9=9), Eetu Kukka 1+1 (14, 3+3=6), Jere Henriksson 1+1 (14, 6+3=9), Lassi Vitali 1+1 (18, 9+10=19), Otto Etelätalo 1+1 (18, 10+10=20)

Tulevat ottelut:

B-nuoret: ke 23.3. klo 19.00 Ilves-IFK

C-nuoret: pe 25.3. klo 17.50 IFK-?, la 26.3. klo 00.00 ?-IFK, ma 28.3. klo 00.00 IFK-? (tarvittaessa)

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Näytä kaikki uutiset