live
0-0

FALCK TIETURVA: Kollit venyi kahteen voittoon – Maltti oli valttia

Juniorisarjoissa joulutauko lähestyy kovaa vauhtia ja useassa eri ikäluokassa SM-alkusarjat saadaan joulukuun aikana pakettiin. B-nuorten SM-alkusarjassa IFK:lla oli vaikea viikko, kun kolme ottelua Vierumäellä pelatussa sarjaturnauksessa toi yhtä monta tappiota. B2-nuoret voittivat viikon ainoan ottelunsa, C-nuoret nappasi kahdesta pelaamastaan ottelusta kaksi pistettä, C-Challenger voitti pitkästä aikaa ja Nuorten SM-Liigassa Kollit venyi kahteen voittoon.

59.56 ja 58.14

Kollit näytti viikonlopun otteluissaan todellista venymiskykyä ja huikeaa voitontahtoa. Perjantaina vieraissa KooKoota vastaan Niklas Nordgren (1+1) viimeisteli 4-3-voittomaalin ajassa 59.56, kun sitä ennen Kollit oli menettänyt päätöserässä kahden maalin johtonsa. Lauantaina kotiottelussa JYPiä vastaan vierasjoukkue siirtyi kolmannessa erässä ylivoimalla ajassa 54.06 1-2-johtoon, mutta Janne Hämäläisen ajassa 55.12 viimeistelemällä tasoitusmaalilla ja Hämäläisen maaliin esityön tehneen Elias Ulanderin 3-2 voittomaalilla ajassa 58.14 Kollit nappasi toisen peräkkäisen voittonsa.

– Viikonloppuna maltti oli valttia. Kummassakin pelissä uskoimme loppuun asti omaan peliimme ja suoritimme suunnitellulla tavalla kaikki 120 minuuttia. Virheitä ja nukahduksia tietenkin tapahtui, mutta uskomme pelitapaamme ei horjunut. Tällä kertaa hyvä suorittaminen toi "kollikoppiin" täydet kuusi pinnaa. Kahvion Tiinan tarjoamat berliininmunkit ilahduttivat pelaajia ja varsinkin joukkueenjohtajaa Axa Fahleria pukuhuoneessa voitokkaan viikonlopun jälkeen. Suuri kiitos myös Kollit-alumnin jäsenille, jotka kannustivat vuoden 2016 joukkueen voittoon JYPistä lauantaina, Kollien päävalmentaja Tommi Hämäläinen paketoi viikonlopun tapahtumat.

KooKoota vastaan Nordgrenin lisäksi maalinteossa Kolleista onnistuivat Lauri Kulmala kahdesti, sekä Otto Vesikivi kerran. Niko Seppälä ja Alex Levänen olivat syöttäjinä kahdessa Kollien maaleista. Maalissa pelannut Anton Ignatius torjui 26 kertaa. JYP-ottelussa Kollien avausmaalin laukoi toisessa erässä Joel Kerkkänen. Niilo Halosen voitto-otteluun JYPistä vaadittiin 22 torjuntaa.

Kollit nousi kahden voiton myötä Nuorten SM-Liigassa sijalle yhdeksän. Eroa kolmanteen sijaan on vain seitsemän pistettä. Tulevana viikonloppuna Kollit pelaa viimeiset ottelunsa ennen joulutaukoa, kun vierasotteluissa perjantaina vastaan luistelee Kiekko-Vantaa ja lauantaina SaiPa.

"Tahmea iltapäivä Malmilla"

B-nuorten SM-alkusarjan sarjaturnaus Vierumäellä toi IFK:lle kolmesta pelatusta ottelusta kolme tappiota ja ne kaikki varsinaisella peliajalla. Perjantaina Tappara oli parempi maalein 3-6, lauantaina IFK hukkasi päätöserässä 2-1-johtoasemansa JYPiä vastaan häviten lopulta 2-3 ja sunnuntaina Ilves käänsi vähämaalisen ottelun edukseen loppunumeroiden ollessa 1-2. IFK:n viikonlopun tehokkaimmat pelaajat olivat kolme maalia syöttänyt Atte Huhtela, sekä kaksi maalia Tapparaa vastaan laukonut Otto Salmi. Kun IFK:lla on pelaamatta SM-alkusarjaa vielä viisi ottelua, on joukkue sarjassa yhdeksäntenä, viisi pistettä karsintaviivan alapuolella olevaa JYPiä edellä.

B2-nuorten viikko piti sisällään ainoastaan yhden ottelun. Siinä IFK kaatoi kotonaan Kiekko-Vantaan maalein 4-3. Vierasjoukkue karkasi avauserässä 0-2-johtoon, mutta toisen erän ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana IFK siirtyi johtoon, kun joukkue nakutti kolme maalia Joona Aallon onnistuessa maalinteossa kahdesti ja Juuso Hyttinen kerran. Kiekko-Vantaa tuli vielä kolmannen erän alussa tasoihin 3-3:een, mutta ilta oli lopulta IFK:n. Kolmas peräkkäinen kotivoitto varmistui ajassa 52.16, kun Lassi Vitali sinetöi IFK:lle 4-3-voiton Jesse Pietikäisen ja Luca Saarelaisen esityöstä. Isäntien maalissa pelannut Veeti Rönkkö torjui 29 kertaa.

– Tahmea iltapäivä Malmilla. Ensimmäisessä erässä meiltä oli ajatus ja liike jääneet pikkujouluhumuun. Toisesta erästä lähtien palasimme isännän paikalle ja vaihto kerrallaan kurottiin ero umpeen. Kolmannessa erässä Vitalin komea rystylämäri jätti kolme pinnaa meille, B2-nuorten päävalmentaja Nemo Nokkosmäki kommentoi.

IFK johtaa B2-nuorten SM-alkusarjaa nyt kuuden pisteen erolla Tapparaan nähden, kun pelaamatta on vielä kolme ottelukierrosta.

Miika Siipolla yli 100 torjunnan viikonloppu!

C-nuorten SM-karsintasarjan kakkoslohkossa IFK menetti viikonloppuna mahdollisuutensa lohkovoittoon, kun ottelut SaiPaa ja Bluesia vastaan toivat joukkueelle vain kahden pisteen saaliin. Ennen viimeistä otteluaan (KooKoo kotona tulevana sunnuntaina) IFK on kakkoslohkossa sijalla neljä. SaiPaa vastaan vieraissa varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli tasan 2-2. Jatkoajalla IFK:n sankariksi nousi ajassa 61.59 voittomaalin laukonut Daniel Mäkiaho. Varsinaisella peliajalla vierasjoukkueesta maalinteossa onnistuivat Ville Rekola, sekä Leo Ring. Kalle Vehkaluodon saldo oli 0+2 ja maalissa pelannut Matti Fingerroos oli täystyöllistetty – torjuntoja yhteensä 43.

Lohkon kärkiottelussa Bluesia vastaan nähtiin maalirikas kamppailu, kun joukkueet nakuttivat yhteensä peräti 14 osumaa. Blues karkasi Malmilla jo avauserässä 1-4-johtoon. IFK nousi toisessa erässä maalin päähän, mutta Bluesin iskettyä kaksi seuraavaa maalia, ei kotijoukkuetta enää pelastanut mikään. Loppunumerot kirjattiin Bluesille 5-9. IFK:sta kaksi pelaajaa saalistivat kolme tehopistettä: Marcus Kallionkieli (2+1), sekä Ring (1+2). Eero Kiiski syötti maaleista kaksi ja lisäksi maalinteossa onnistuivat Mäkiaho (1+1) ja Kasper Pitkänen. Kari Piiroiselle IFK:n maalissa tilastoitiin 38 torjuntaa.

Ykköslohkossa IFK-Challenger onnistui katkaisemaan seitsemän ottelun mittaisen tappioputkensa, kun joukkue kaatoi lauantaina kotonaan Kiimingin Kiekko-Pojat jatkoajan jälkeen maalein 4-3. IFK-Challenger onnistui maalinteossa ottelun toisessa erässä kahdesti, kun KKP:n maaliverkkoa heiluttivat Kalle Haapanen (1+1), sekä Matteo Cappuccio. Kun kolmannessa erässä Tuukka Lilja ajassa 52.25 kasvatti kotijoukkueen johdon jo 3-1:een onnistuneen rangaistuslaukauksen myötä, niin harva enää uskoi tässä kohtaa vierasjoukkueen mahdollisuuksiin. Toisin kuitenkin kävi. KKP iski kaksi maalia yhdeksässä sekunnissa aikavälillä 57.17-57.26 ilman maalivahtia pelaten tasoittaen ottelun 3-3:een. Jatkoajalla IFK-Challengerille kauden toisen voiton varmisti ajassa 61.40 maalinteossa onnistunut Elias Parviainen. Jouko Tuupasen saldo ottelusta oli 0+2, Liljan 1+1 ja maalissa pelannut Miika Siipo torjui 37 kertaa.

Sunnuntaina Lukko oli Raumalla tyly isäntä voittaen IFK-Challengerin murskalukemin 1-7. Vierasjoukkueen ainoan maalin viimeisteli toisen erän alussa Valtteri Nurminen. Siipolle IFK-Challengerin maalissa tilastoitiin hurjat 70 torjuntaa, joten viime viikonloppuna pelattujen kahden ottelun torjuntamääräksi kertyi yhteensä 107 torjuntaa!

Viikon tehokkaimmat (koko kauden tehopisteet)

Kollit: Lauri Kulmala 2+1 (26 ottelua, 4+13=17), Elias Ulander 1+2 (27, 4+12=16), Alex Levänen 0+3 (22, 4+14=18), Joel Kerkkänen 1+1 (28, 4+3=7), Niklas Nordgren 1+1 (21, 6+9=15), Niko Seppälä 0+2 (27, 1+3=4)

B-nuoret: Atte Huhtela 0+3 (17 ottelua, 4+8=12), Otto Salmi 2+0 (24, 7+9=16), Axel Rindell 1+1 (25, 7+7=14), Anton Lundell 0+2 (14, 0+4=4), Rasmus Heljanko 0+2 (11, 3+4=7)

C-nuoret: Leo Ring 2+2 (20 ottelua, 13+20=33), Daniel Mäkiaho 2+1 (20, 18+15=33), Marcus Kallionkieli 2+1 (17, 17+10=27), Eero Kiiski 0+3 (20, 7+12=19), Kalle Vehkaluoto 0+2 (20, 5+9=14), Kasper Pitkänen 1+0 (17, 4+5=9), Ville Rekola 1+0 (17, 5+6=11)

B2-nuoret: Joona Aalto 2+0 (4 ottelua, 4+2=6), Juuso Hyttinen 1+0 (24, 14+11=25), Lassi Vitali 1+0 (13, 7+10=17)

C-Challenger: Elias Parviainen 1+1 (13 ottelua, 2+2=4), Kalle Haapanen 1+1 (16, 2+2=4), Tuukka Lilja 1+1 (20, 6+3=9), Jouko Tuupainen 0+2 (20, 0+6=6), Matteo Cappuccio 1+0 (20, 2+0=2), Valtteri Nurminen 1+0 (11, 2+1=3)

Tulevat ottelut

Kollit: pe 9.12. klo 18.30 K-Vantaa-Kollit, la 10.12. klo 16.00 SaiPa-Kollit

B-nuoret: la 10.12. klo 13.15 Lukko-IFK, su 11.12. klo 16.20 IFK-KalPa

C-nuoret: su 11.12. klo 13.50 IFK-KooKoo

B2-nuoret: la 10.12. klo 16.50 IFK-KKP (Malmi), su 11.12. klo 12.50 IFK-KalPa (Malmi)

C-Challenger: la 10.12. klo 11.30 Tappara-IFK-Challenger, su 11.12. klo 19.15 Ilves-IFK-Challenger

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Näytä kaikki uutiset