GIGANTTI Ottelustudio: Nordgren pääsee vihdoin irti

play

HIFK–Kärpät klo 18:30. Ovet auki klo 17:00.

HIFK kohtaa kolmannessa ja viikon viimeisessä himamatsissaan sarjakärki Kärpät. Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti aiemmin tällä kaudella ja voitot ovat tasan. HIFK voitti edellisen kohtaamisen Nordiksella Jesse Saarisen jatkoaikamaalilla lukemin 4–3. Oulussa kotijoukkue oli vahvempi numeroin 2–0.

Tänään perjantaina Nordiksen ovet avataan jo klo 17:00 ja A-käytävällä pääsee nauttimaan Street Foodista ja pelipäivän fiiliksestä. Hallille kannattaa suunnata hyvissä ajoin.

Tuttuja penkin takana

Tänään GIGANTTI Ottelustudiossa vieraileva valmentaja Kari Kalto ennakoi upeaa iltaa Nordiksella.

– Kivikova Kärpät vastassa ja halli täynnä. Hieno ilta tulossa, Kalto kertoo.

HIFK:lla on ollut tällä viikolla jo kaksi ottelua ja vielä on kaksi jäljellä.

– Tarvittavat toimenpiteet on tehty. Levätty, palauteltu ja kerätty mieltä virkeäksi.

Vastustajan penkin takaa löytyy tänään Kaltolle tuttu mies. Toni Sihvonen pelasi Kalton kanssa pitkään HIFK:ssa ja miehet olivat nostamassa myös Kanada-maljaa yhdessä.

– Erittäin mielenkiintoinen tapaus. Nuorena tavallaan jopa fanitin häntä, hieno urheilija.

– Valmentajana ”Soosi” on mieletön taktikko. Mielestäni Suomen viisain mies.

”HIFK sytyttää aina”

HIFK:ta pelaajana 1990-2000-lukujen vaihteessa kuuden kauden ajan edustanut Sihvonen on vaikuttanut Kärppien valmennuksessa jo vuosikymmenen ajan. Entinen stadilaisten kapteeni palaa aina mielellään vanhaan kotihalliinsa.

– Merkittävä paikka minulle ja tänne on aina hienoa tulla, Sihvonen kertoo.

– Täällä pelanneena tuntuu aina kotoisalta ja hyvältä tulla takaisin Nordikselle.

Kärpät porskuttaa tällä hetkellä kevyessä 11 matsin voittoputkessa.

– Vaikea yhtä yksittäistä syytä siihen on löytää, mutta olemme pystyneet aika hyvin elämään hetkessä sen enempää mitään voittoputkia miettimättä. Päivä kerrallaan olemme menneet eteenpäin.

Edellinen tappio tuli 17. lokakuuta. Kyllä, HIFK:ta vastaan Nordiksella.

– Nämä ovat aina hyviä matseja. Useasti olemme lähihistoriassa taistelleet isoista asioista vastakkain – kyllä nämä ovat sellaisia ”extrapelejä”.

”Extrapeli” on tänäänkin luvassa.

– HIFK sytyttää aina ja se näkyy hyvänä energiatasona myös joukkueessa, Sihvonen päättää.

Nordgren pääsee irti

Pitkä odotus on ohi, kun tänään HIFK-paidassa nähdään 10 kuukauden tauon jälkeen 19-vuotias Niklas Nordgren. ”Nikke” pelasi edellisen Liigaottelunsa 15. tammikuuta, minkä jälkeen aika on kulunut loukkaantumisesta toipumiseen ja pelituntuman hakemiseen.

Tällä kaudella Nordgren on pelannut neljä ottelua A-junioreiden SM-liigaa Kollien mukana ja saalistanut matseissa neljä syöttöpistettä.

Maalilla tänään torjuntavuorossa on Frans Tuohimaa.

 

IFK:N KOKOONPANO

Maalivahdit

50 Frans Tuohimaa
35 Atte Engren (varalla)

Hyökkääjät

77 Teemu Turunen – 13 Otto Paajanen – 54 Sebastian Dyk
18 Teemu Tallberg – 76 Jere Sallinen – 4 Iikka Kangasniemi
45 Micke Åsten – 71 Michael Keränen – 78 Niklas Nordgren
32 Lennart Petrell – 19 Juho Keränen – 43 Rasmus Heljanko

Puolustajat

8 Ville Varakas – 10 Mikko Kousa
28 Rony Ahonen – 57 Johan Motin
36 Joonas Järvinen – 6 Joonas Lyytinen
34 Aleksi Laakso

Loukkaantuneet: Markus Kankaanperä (1-2 viikkoa), Juha Jääskä (3 viikkoa), Anton Lundell (6 viikkoa), Jesse Saarinen (day-to-day)

IFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen a tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

 

Kari KaltoNiklas Nordgren

Näytä kaikki uutiset