logologo
HIFKLukko
ke 18.12.2019 klo 18:30

GIGANTTI Ottelustudio: Paluu Nordikselle

play

HIFK–KooKoo klo 18:30. Tsekkaa HIFK:n kokoonpano!

HIFK ja KooKoo ottavat toisistaan mittaa tänään Nordiksella. Kouvolalaiset voittivat kauden ensimmäisen kohtaamisen kotonaan voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 2–1.

Ilta alkaa kausarilaisten etkoilla Brewer’s Streetilla klo 17:00.

Ovet avataan koko kansalle klo 17:30.

“KooKoo pelaa todella hyvää lätkää”

HIFK pelaa tänään ensimmäisen himamatsinsa lähes kahteen viikkon. Vastaan asettuu hurjassa vireessä ole KooKoo.

– Ennen kauden alkua KooKoolle ennustettiin vaikeaa kautta, Mika Kortelainen sanoo GIGANTTI Ottelustudiossa.

– Nyt palaset tuntuvat loksahtaneen kohdilleen ja valmennus on tehnyt erinomaista työtä.

KooKoo on stadilaisia kaksi pistettä edellä sarjataulukossa ja kouvolalaiset ovat voittaneet edellisestä kahdeksasta ottelustaan peräti seitsemän. Omiin on mennyt vain yksi maali kaikissa näissä ottelussa.

– Olen nähnyt aika monta KooKoon matsia ja joukkue pelaa todella hyvää lätkää.

Tuttu koutsi

Anton Lundell lähtee tänään vanhan valmentajansa kaatoon. KooKoon koutsi Jussi Ahokas on Lundellille tuttu nuorisomaajoukkueesta.

– Yhdet kisat olen pelannut hänen alaisuudessaan. “Jose” kuuntelee hyvin pelaajia ja osaa pumpata joukkueen vireeseen, Lundell kertoo.

– Kova tempoinen peli tulossa.

18-vuotias Lundell liittyy ensi viikolla alle 20-vuotiaiden maajoukkueen leiritykseen.

– En ole tavoitteita sinne vielä hirveästi peleiltä ehtinyt miettimään. Kivaa, että matsit on täällä Stadissa ja kotihallissa.

– Varmasti hauska viikko tulossa, mutta keskitytään ensin tämän viikon matseihin ja käännetään katseet sitten maajoukkuepeleihin.

Muutoksia kokoonpanoon

Tehokkaasti pelannut Otto Paajasen kentällinen on tänään samassa koostumuksessa kuin edellisessä pelissä.

Tällä viikolla Stadiin saapunut Michael Keränen pelaa Lundellin ja Teemu Tallbergin rinnalla.

Janne Hämäläinen skulaa kauden ensimmäisen matsinsa liigajengin mukana ja Rasmus Heljanko tekee Liigadebyyttinsä samassa ketjussa.

Frans Tuohimaa aloittaa maalinsuulla.

 

 

IFK:N KOKOONPANO

Maalivahdit

50 Frans Tuohimaa
53 Atte Engren (varalla)

Hyökkääjät

77 Teemu Turunen – 13 Otto Paajanen – 54 Sebastian Dyk
71 Michael Keränen – 15 Anton Lundell – 18 Teemu Tallberg
14 Teemu Engberg – 19 Juho Keränen – 32 Lennart Petrell
91 Janne Hämäläinen – 45 Micke Åsten – 43 Rasmus Heljanko

Puolustajat

8 Ville Varakas – 10 Mikko Kousa
28 Rony Ahonen – 57 Johan Motin
34 Aleksi Laakso – 6 Joonas Lyytinen

29 Tobias Winberg

Loukkaantuneet: Markus Kankaanperä (1-3 viikkoa), Thomas Nykopp (5-7 viikkoa), Jere Sallinen (3-4 viikkoa), Jesse Saarinen (day-to-day), Iikka Kangasniemi (day-to-day), Juha Jääskä (2-3 viikkoa)

 

IFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

Anton Lundell

Näytä kaikki uutiset