Maajoukkuekutsun saanut Paajanen valmistautuu kohtaamaan entisen seuransa

play

HIFK–HPK tiistaina 3. joulukuuta klo 18:30.

Venäjän turnaukseen valittu Suomen jääkiekkomaajoukkue julkaistiin tänään maanantaina ja mukana on kolme HIFK-hyökkääjää. Stadilaissa ensimmäistä kauttaan skulaava Otto Paajanen pukee Leijona-paidan ylleen neljän vuoden tauon jälkeen.

– Kyllä maajoukkue on ollut suurin unelmani, Paajanen kertoo.

– Pikkupoikana tuli eniten seurattua Leijonien pelejä ja sieltä ne suurimmat esikuvatkin tulivat.

Paajanen palkittiin viime Liigakauden päätteeksi sarjan arvokkaimpana pelaajana ja kahden suunnan pelaamisestaan tavaramerkin tehnyt loppilainen on onnistunut tällä kaudella myös tehojen valossa (8+11).

– Kyllähän maajoukkuekutsua toivoin, mutta isona yllätyksenä Jukka Jalosen puhelu kuitenkin tuli.

HIFK:n neljän ottelun viikko paketoitiin viikonloppuna voitoilla sarjan kärkikaksikosta ja joukkue vietti eilen sunnuntaina ansaittua vapaapäivää. Maanantaista huolimatta Paajanen kertoo jalkojen käyvän sähäkästi vielä ”härkäviikon” jälkeenkin.

– Eilen saimme huilata ja tänään oli vähän lyhyempi jäätreeni. Aamulla oli myös porrastesti ja ihan hyvä tulos sieltä tuli.

Stadilaiset aloittavat tämän viikon ottelu-urakkansa tiistaina Nordiksella. Vastaan asettuu ”Patin” kasvattajaseura HPK.

– Tällä kaudella ne ensimmäiset pelit vastakkain on jo pelattu, mutta tunnen joukkueesta ja organisaatiosta käytännössä kaikki niin onhan se erityinen fiilis pelata Kerhoa vastaan.

Tsekkaa Paajasen haastattelu kokonaisuudessaan videolta!

Huomisessa matsissa otteluisäntänä on HIFK:n yhteistyökumppani Sylva Ry. Sylva tukee syöpää sairastavia lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia sekä heidän läheisiään.

Osta liput HPK-matsiin Ticketmasterista!

Otto Paajanen

Näytä kaikki uutiset