Teemu Turunen on puolustajan painajainen – Miksi näin?
Turunen teki viime kaudella piste-ennätyksensä Liigassa 20+34=54. Tällä kaudella tahti on vain kiihtynyt.
HIFK:n hyökkääjä Teemu Turunen on äitynyt hirmuiseen vireeseen kauden edetessä. 24-vuotias virtuoosi on 13 edellisessä ottelussaan jäänyt vain kerran ilman tehopisteitä. Kauden 23 matsissa on kertynyt 28 tehopistettä (10+18) ja lukema oikeuttaa Liigan pistepörssissä sijalle kaksi.
– Ihan täysi k**pä, puolustaja Ville Varakas nauraa muistellessaan Turusta vastustajana.
– Periksiantamaton kaveri ja kova kamppailemaan. Todella ärsyttävä pelata häntä vastaan. Ei löydy tästä sarjasta toista samankaltaista pelaajaa.
Turunen pelasi kolme edellistä kautta HPK:ssa ja tällä kaudella ”Vito” on saanut nauttia joukkuekaverin peliesityksistä.
– Hienoa, että ”Teme” on nyt meidän jengissä. Kyllä nykyään varmaan pystyisin löytämään aseita häntä vastaan.
Nykyään Varakas ja Turunen taistelevat jäällä saman logon alla, mutta aina näin ei ole ollut.
– Muistaakseni olen joskus muutaman poikittaisin hänelle antanut.
Tsekkaa koko haastattelu videolta!
HIFK on jälleen huomenna tulessa, kun Nordiksella vierailee Mikkelin Jukurit.
Osta liput matsiin Ticketmasterista!