logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

Ville Varakas päättää pelaajauransa

HIFK:n monivuotinen luottopuolustaja Ville Varakas on ilmoittanut lopettavansa jääkiekkouransa. 37-vuotias Varakas pelasi HIFK:ssa kahdeksan kauden aikana 290 runkosarjan ottelua ja 42 matsia pudotuspeleissä. HIFK:n kasvatti pelasi urallaan yhteensä 953 pääsarjaottelua Suomessa, Ruotsissa ja Tshekissä. Hän voitti SHL:n mestaruuden Växjö Lakersissa 2015, kolme SM-pronssia HIFK:ssa (2004, 2018, 2021), SM-hopeaa Bluesissa 2011 ja -pronssia KalPassa 2009.

– Päätös lopettamisesta kypsyi alkusyksyn aikana. Minulle tuli muutamia tarjouksia, mutta itselläni oli sellainen fiilis, että nyt kilometrit tulivat täyteen, Varakas sanoo.

– Sääli, että viimeinen kausi meni ilman yleisöä ja kokopleksi naamalla, mutta pronssimitali kaulassa pääsin kuitenkin poistumaan takavasemmalle.

Kiitoksen ansaitsevien lista on pitkä ja sen kärjessä ovat oma perhe, pelikaverit, valmentajat ja fanit.

– Mutta erityinen kiitos kuuluu vanhemmilleni. He ovat aikoinaan tehneet isoja uhrauksia, että olen pystynyt harrastamaan jääkiekkoa.

Uransa kohokohtana Varakas pitää Ruotsin mestaruutta keväältä 2015. Mutta mitalit eivät ole tärkeintä, mitä hän kiekkouraltaan sai mukaan.

– Mestaruuden voittaminen oli hienoa ja pystyn katsomaan ylpeänä taaksepäin. Mutta se, mitä urasta eniten jäi käteen, on ystävät. Koko lähipiirini on tullut jääkiekon kautta ja se on se tärkein pääoma, mitä olen jääkiekolta saanut.

HIFK-yhteisö kiittää Ville Varakasta yhteisistä vuosista!

Näytä kaikki uutiset