Missä mennään, Tobias Salmelainen?

Katso tästä HIFK:n tämänhetkinen sopimustilanne.

Joukkueen kokeneempien pelaajien kuuden viikon mittainen omatoimijakso alkaa perjantaina. Nuoremmat pelaajat harjoittelevat vielä ensi viikolla. Tänä keväänä joukkueen yhteinen harjoitusjakso on ollut pitkä ja monipuolinen.

– Yleisilmapiiri joukkueessa on erittäin hyvä. Pelaajille valmennus ja ympärillä olevat pelaajat ovat tuttuja. Vaikka näin pitkä harjoitusjakso ei ollut kenenkään tavoitteena, olemme saaneet siitä paljon irti. Pitkä off-season kehittää kaikkein eniten nuoria pelaajiamme, sanoo HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen.

HIFK:lla on tällä hetkellä 29 pelaajasopimusta. Kevään mittaan sopimuspaperin allekirjoittivat seuralle tutut pelaajat Elis Hede (1v), Jesse Seppälä (2v) ja Kasper Lundell (1v). Useita nuoria pelaajia on siis kiinnitetty.

– Pelaajien keskinäinen kilpailu on kovaa ja mitään ei tule ilmaiseksi. Mahdollisuuksia on luvassa jokaiselle pitkän kauden mittaan. Haluamme myös, että nuoret pääsevät pelaamaan Liiga-pelejä omilla vahvuuksillaan. Näin heidän ominaisuutensa pääsevät parhaiten esille.

Seitsemällä puolustajalla kauteen ei lähdetä.

– Etsimme vielä kahta puolustajaa ja teemme sen eteen jatkuvasti töitä. Puolustajien täytyy pystyä vastaamaan pelin vaatimustasoon niin liikkeen, kuin kiekollisenkin pelin puolesta. Pudotuspelikokemukset ovat osoittaneet, että ratkaisupeleissä maalipaikat ovat minimissä ja vahva puolustuspelaaminen korostuu entisestään keväällä.

Hyökkäyksen osalta HIFK:ssa on runsaasti jatkuvuutta. Kevätkaudella saapunut Iiro Pakarinen jatkaa kahden vuoden sopimuksella ja lisäksi uutena nimenä hyökkäykseen saapuu kaksi vuotta sitten Liigan maalipörssin voittanut Julius Nättinen.

– Jatkuvuus on meille tärkeää. Kun sama valmennus ja iso osa pelaajista jatkaa, on lähtökohta kauteen parempi. Pelasimme ajoittain viime kaudella todella hyvin ja haluamme saada pelitapamme toimimaan koko kauden mitassa. Meillä on myös paljon nuoria pelaajia kiinnitettynä pitkillä sopimuksilla. Haluamme heistä tulevaisuudessa Liiga-joukkueemme vastuunkantajia.

 

HIFK:n sopimustilanne 14.6.2022

 

Maalivahdit

Niilo Halonen 2023

Roope Taponen 2024

Eemil Vinni 2025

 

Puolustajat

Joonas Lyytinen 2023

Kasper Kotkansalo 2023

Ilari Melart 2025

Johan Motin 2024

Einari Luhanka 2024

Mico Luoto 2023

Otto Salin 2023

 

Hyökkääjät

Elis Hede 2023

Miro Väänänen 2024

Eetu Koivistoinen 2023

Iiro Pakarinen 2024

Julius Nättinen 2024

Olli Palola 2023

Otto Karvinen 2023

Micke Åsten 2023

Leevi Teissala 2023

Sebastian Dyk 2024

Juha Jääskä 2023

Teemu Tallberg 2024

Roni Hirvonen 2023

Otto Paajanen 2023

Aleksanteri Kaskimäki 2025

Kasper Halttunen 2024+1

Tuomas Uronen 2024+1

Jesse Seppälä 2024

Kasper Lundell 2023

 

 

Näytä kaikki uutiset