GIGANTTI Ottelustudio: Puolustaminen on koko joukkueen juttu
HIFK-Lukko klo 18:30. Ovet auki tuntia aiemmin.
HIFK pelaa tänään keskiviikkona viimeisen ottelunsa ennen joulua. Stadilaiset saavat vastaansa klo 18:30 alkavassa matsissa Rauman Lukon.
Ennen illan matsia pelaajien puolisot järjestävät Hope-joulukeräyksen vähävaraisten lasten hyväksi Nordiksen AB-kulmauksessa.
Samassa tilassa kiekkoväkeä moikkaamaan saapuu myös joulupukki. Pukki on tavattavissa klo 17:45 alkaen ottelun alkuun saakka sekä molemmilla erätauoilla.
Osta liput matsiin Ticketmasterista!
GIGANTTI Ottelustudio
Ottelustudiossa kuullaan HIFK-kippari Ilari Melartin mietteet joukkueen puolustuspelaamisesta nykyvireessä. Joulukuun viidessä ottelussa HIFK on päästänyt vain kahdeksan maalia, joista viisi molempien joukkueiden pelatessa täysilukuisina. Stadilaisten alivoima on sarjan parasta ja päästettyjä maaleja on kaikista joukkueista kolmanneksi vähiten.
– Ihan hyvin on puolustus toiminut. Alivoima on myös ollut laadukasta. Pyritään olemaan aggressiivisia koko kentällisen voimin ja veskarithan ovat olleet loistavia. Puolustaminen on koko joukkueen juttu, Melart avaa pelipäivän aamuna.
HIFK-kippari antaa myös pari knoppia, mihin katsojan joukkueen puolustamisessa kannattaa erityisesti huomiota kiinnittää.
Lentämäki paikkaamaan puolustuksen poissaoloja
Joukkue jatkaa pitkälti samoilla hyökkäysketjuilla, millä eilen Lahdessa esiintyi. Sentteri Joni Ikonen on jälleen pelikuntoinen ja ottaa paikkansa kolmosen keskeltä.
Puolustuksen osalta Lahden reissu kävi kalliiksi. Eilisen ottelun kesken jättäneet Petteri Lindbohm ja Einari Luhanka ovat sivussa illan ottelusta.
HIFK vuokraa puolustaja Matias Lentämäen Mestis-seura Kiekko-Vantaasta. 23-vuotias Lentämäki on käynyt HIFK:n junioriputken läpi ja toimi Kollien kapteenina viimeisellä U20-kaudellaan 2020-2021. Liiga-debyyttinsä Lentämäki teki samalla kaudella HIFK:ssa.
HIFK:N KOKOONPANO
MAALIVAHDIT
92 Niko Hovinen
80 Paavo Hölsä (varalla)
HYÖKKÄÄJÄT
10 Kristian Vesalainen – 31 Eetu Koivistoinen – 81 Iiro Pakarinen (A)
74 Julius Nättinen – 21 Jori Lehterä – 51 Juha Jääskä (A)
18 Teemu Tallberg – 13 Joni Ikonen – 78 Jesse Seppälä
45 Micke Åsten – 44 Miro Väänänen – 88 Joonas Rask
19 Kasper Lundell
PUOLUSTAJAT
6 Tony Sund – 2 Luke Martin
11 Ilari Melart ”C” – 57 Johan Motin
38 Matias Lentämäki – 55 Kasper Kotkansalo
Loukkaantuneet / sairastuneet: Roope Taponen (day-to-day), Petteri Lindbohm (day-to-day), Einari Luhanka (day-to-day), Joona Lehmus (day-to-day), Niko Seppälä (day-to-day), Leo Komarov (1-2 kuukautta), Aron Kiviharju (2-3 kuukautta)
HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.