Tappara kuritti vaisua HIFK:ta Tampereella
Tappara-HIFK 8-2 (5 - 1, 2 - 0, 1 - 1)
HIFK matkusti tänään Nokia Arenalle, jossa se kohtasi tuoreen CHL-mestarin Tapparan. Kotijoukkue määritti illan kulkua niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin ja täydet sarjapisteet jäivät Tampereelle lukemin 8-2.
Vahva kotijoukkue löi ottelulle alkutahdit jo ajassa 2:24, kun Jonathan Davidsson ohjasi Geoff Plattin laukauksen maalin edestä sisään. Viiden minuutin ja 23 sekunnin pelin jälkeen Tappara johti peliä jo 3-0. Leevi Teissalan soolokavennus ajassa 5:59 oli laiha lohtu ja illan ainoita valon pilkahduksia. Esityön Teissalan maaliin tekivät Victor Berglund ja Christian Kåsastul. Tappara iski neljännen osumansa ajassa 13:33. Ja viidennen vain puolta minuuttia myöhemmin. HIFK:n nuoret maalivahdit Eemil Vinni ja Severi Soukka joutuivat hankalaan tilanteeseen. Stadilaisten hyökkäys- ja puolustuspeli ei ollut lainkaan ottelun vaatimalla tasolla ja tamperelaisilla oli herruus maalipaikoissa ja maalin edustalla.
Toisessa erässä Tappara osui kahdesti. HIFK ei saanut toiseen erään yhtään laukausta Niko Hovisen maalia kohti.
Kolmannessa erässä HIFK onnistui maalinteossa kertaalleen. Kavennusosuman teki Roni Hirvonen Teissalan ja Berglundin esityöstä. Muutamaa minuuttia ennen loppua Tappara venytti vielä ylivoimalla loppulukemat 8-2.
Sitten Lehtimäen kyydillä takaisin Stadiin ja perjantaina eri ilmeellä kohti Kouvolaa.
Ottelun tilastot, maalikooste ja myöhemmin ilmestyvä lehdistötilaisuus löytyy tämän linkin takaa