live
0-0

TERVETULOA STADIIN, FREDRIK GRANBERG

HIFK on tehnyt 1+1-mallisen sopimuksen (sis. kuukauden try out) 24-vuotiaan ruotsalaispuolustaja Fredrik Granbergin kanssa. 191-senttinen ja 93-kiloinen, vasemmalta ampuva puolustaja saapuu Helsinkiin torstaina. Mies on pelannut alkukaudella kaksi CHL-ottelua Skellefteå AIK:ssa. Lisäksi hän on pelannut kolme peliä Hockeyettanin Piteå HC:ssa tehoin 1+1=2.

HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen luonnehtii Piteå HC:n varakapteenina toiminutta Granbergia:

”Fredrik on Ruotsin juniorimaajoukkueissakin esiintynyt hyvin luisteleva puolustaja, ja äärimmäisen laadukasta pelaajamateriaalia maailmalle vuosittain tuuppaavan Skellefteå AIK:n kasvatti. Fredrik pelaa hyvin molempiin suuntiin, tukee aktiivisesti hyökkäyksiä ja tulee auttamaan meitä tietysti tässä hetkessä, mutta toivottavasti myös tulevaisuudessa. Ukko on intoa täynnä. Haluamme kiittää Piteå HC:ta yhteistyöstä saadaksemme Fredrikin joukkueeseemme”, sanoo Pesonen.

Myös päävalmentaja Ville Peltonen on mielissään uudesta rekrytoinnista.

”Apua kaivataan, ja nyt sitä saadaan. Alkukaudella CHL:ääkin pelannut Freddy tuo tarvittavaa leveyttä puolustukseemme. Uskon, että pystymme tarjoamaan hänelle hyvän paikan kehittyä.”

Näytä kaikki uutiset