HIFK taipui rankkareilla Oulussa – kuusi pinnaa vieraskiertueelta
Kärpät-HIFK 3-2 vl. (0 - 0, 0 - 1, 2 - 1, 0 - 0, 1 - 0)
HIFK kohtasi vieraskiertueen viimeisellä etapilla Oulun Kärpät. Tuttu asetelma etelä vastaan pohjoinen ei jättänyt tänä lauantainakaan ketään kylmäksi. Stadilaiset saivat otteluun kelvollisen alun ja johtoaseman, mutta Kärpät puristi kolmannen erän loppupuolella rinnalle ja voittolaukauskilpailussa ohi. Näin ollen viikon kolmen vierasottelun kokonaissaldoksi tuli kuusi pistettä.
– Aika tunnusteleva alku molemmilta joukkueilta avauserässä. Saimme toisessa erässä peliin otetta ja kolmannen erän alun maalin jälkeen menimme hieman harhaan. Meiltä vähän loppui luistelu ja kotiottelu sai kovan otteen päälle. Sitä emme onnistuneet katkaisemaan. Tämä on kuitenkin arvokas kokemus meille. Pelasimme hyvin epätyypillisen kymmenminuuttisen kolmannessa erässä, sanoi Ville Peltonen lehdistötilaisuudessa.
Ottelun maalihanat aukesivat vasta ajassa 29:14. Miro Väänänen kiekotteli Teemu Tallbergin läpiajoon ja Tallberg rankaisi viileästi. Toinen syöttöpiste merkattiin Iiro Pakariselle. Vierailijoiden toisesta osumasta vastasi kovassa maalitahdissa oleva Julius Nättinen. Esityön ”Jullen” osumaan tekivät Tony Sund ja Jori Lehterä. Illan aikana 33 kertaa kiekon tielle venynyt, huippumatsin pelannut Niko Hovinen torjui pelkästään kolmannessa erässä 19 kertaa. Stadilaiset eivät onnistuneet rankkariskabassa ja lisäpiste jäi Ouluun. HIFK-puolustaja Luke Martin joutui jättämään ottelun kesken avauserässä. Saamme lisätietoa yhdysvaltalaispuolustajan tilanteesta alkuviikosta.