logologo
HIFKLukko
ke 04.12.2024 klo 18:30

PINNALLA – Oskari Manninen: ”Tammikuuta eletään, mutta matka on vasta alussa”

Pinnalla-sarjan vieraana on tällä viikolla vuodenvaihteessa joukkuetta vahvistamaan saapunut puolustaja Oskari Manninen.

HIFK sai vuodenvaihteessa kaipaamaansa vahvistusta loukkaantumisista kärsineeseen alakertaansa, kun kokenut 32-vuotias puolustaja Oskari Manninen palasi Helsinkiin noin kymmenen vuotta kestäneen maakuntakierroksen jälkeen. Jokereiden junioripolun kulkenut Manninen on liigauransa aikana pelannut jo yli 500 runkosarjaottelua, kehittynyt monipuoliseksi kahden suunnan puolustajaksi ja noussut maajoukkueeseen saakka. Tässä kohtaa uraansa Mannista motivoi vahvasti voittaminen, ja hän on saapunut HIFK:hon kevään tärkeät pelit vahvasti mielessään.

Vuodenvaihteessa sekä Helsingissä että Tampereella raavittiin päitä.

HIFK kärsi usean avainpuolustajan loukkaantumisista. Tampereella tilanne oli tavallaan päinvastainen: Tappara oli kauden aikana vahvistanut puolustustaan, ja tämän seurauksena ennen kauden alkua KooKoosta hankittu luottopuolustaja Oskari Manninen oli jäänyt joukkueessa kaavailtua pienempään rooliin. Yhtälö ratkaistiin kahdella paikkakunnalla yhden päivän aikana. Ensin Tappara tiedotti purkaneensa Mannisen sopimuksen yhteisymmärryksessä. Hetkeä myöhemmin HIFK tiedotti Mannisen loppukauden sopimuksesta.

– Siinä kyllä asiat etenivät tosi nopeasti. Toki alustavia tunnusteluita oli aikaisemmin HIFK:n suuntaan, mutta lopullisiin päätöksiin päädyttiin tuon kyseisen päivän aikana. Illalla pakkasin kamat ja ajoin Stadiin, jossa seuraavana päivänä oli jo matsi. Hienoa on olla nyt täällä. Loistavasti on seuran puolesta asiat hoidettu, minkä lisäksi minut on otettu hyvin joukkueeseen vastaan, neljä ottelua HIFK-paidassa pelaamaan kerennyt Manninen kertoo nyt.

Hyvin Manninen on vastannut myös huutoon HIFK:n takalinjoilla alusta saakka ja pelaaminen on ollut tasapainoista. Aikaisemmat neljä kautta KooKoossa isossa roolissa pelannut puolustaja lähti hakemaan hallitsevasta Suomen mestarista Tapparasta uusia haasteita uralleen ja ennen kaikkea menestystä. Sen takia Manninen on tyytyväinen myös siirtymisestään HIFK:hon, sillä hän kokee, että samat tavoitteet pysyvät voimassa myös Helsingissä.

– Meillä on hieno joukkue, jolla on mahdollisuus menestyä ja saan olla nyt siinä tarinassa mukana. Kaikki edeltävät tapahtumat ovat taakse jäänyttä elämää ja nyt keskitytään täysillä HIFK:n loppukauteen. Itselleni iso tavoite sekä haave on saada menestystä ja se edellä tässä myös tehdään päätöksiä. Uskon, että täällä on mahdollisuus voittaa, Manninen pohtii.

Puolustajan oman uran kannalta mielenkiintoista on myös se, että hän pelasi uransa ensimmäiset kuusi liigaotteluaan Jokereissa kaudella 2013–14, mutta vasta nyt hän pelaa pitkän kierroksen jälkeen taas Helsingissä.

– Se on juuri näin. Täällä on kuitenkin suurin osa sukulaisista ja ystävistä, niin kyllä tämä on tuntunut ihan siltä kuin olisi kotiin tullut. Tosi hieno juttu tämä on kaikin puolin ja arvostan tätä organisaatiota todella paljon. Asiat kääntyivät lopulta parhain päin ja näin tämän varmasti olikin tarkoitus mennä, Manninen sanoo.

Miten sukulaiset reagoivat, kun yllättäen tuli tieto siitä, että matka jatkuu HIFK:hon?

– Osalle se oli shokki erittäin hyvällä tavalla ja osalle taas sitten vähän huonommalla tavalla, Manninen virnistää.

– Se kuuluu tähän hommaan. Meillä perhetausta on sellainen, että faija on pelannut HIFK:ssa junioripolun läpi ja sitten taas äiti on enemmän Jokereiden puolella. Enimmäkseen kaikki ovat kuitenkin innoissaan siitä, että olen taas täällä pelaamassa ja pian perhekin muuttaa tänne perässä. Erityisesti HIFK-sydämellä varustetut sukulaiset ovat heti olleet katsomassa ensimmäisiä kotiotteluita ja ovat olleet innoissaan tästä siirrosta, Manninen kertoo.

”Uran kohokohta vielä puuttuu ja sitä haetaan nyt HIFK:sta”

Manninen on tosiaan ponnistanut ammattilaiseksi Jokereiden junioripolun kautta, missä kilpailu oli kovaa pienestä pitäen.

– Kyllä siellä otettiin pienestä pitäen miehestä tai oikeastaan pojasta mittaa ja se ympäristö on varmasti aikanaan kehittänyt jo paljon siinä, että on aina ollut valmis kilpailemaan. Ammattilaiseksi rupesin tosissaan tähtäämään vähän myöhemmällä iällä. En ollut koskaan mikään junnutähti, enkä esimerkiksi pelannut juniorimaajoukkueissa. Junnupolun jälkeen pelasin kaksi kautta Kiekko-Vantaassa Mestistä ja silloin tein itselleni selväksi, että näiden vuosien aikana teen jääkiekosta joko itselleni ammatin tai sitten homma saa olla. Siitä tuli hyvä motivaatio ja löin siinä kohtaa kaiken likoon. Sillä tiellä tässä ollaan edelleen, Manninen kertoo.

Kaksi ensimmäistä täyttä liigakauttaan Manninen pelasi Vaasan Sportissa, jonka riveihin hän palasi myös pelattuaan välissä yhden kauden HPK:ssa. Vaasassa hän kiekkoili kaksi kautta lisää, minkä jälkeen hän siirtyi neljäksi kaudeksi KooKoon riveihin. Kouvolassa vietettyjen vuosien aikana Manninen otti kehitysaskeleita ja yksi unelma toteutui hänen pelattuaan Leijonissa EHT-turnauksessa. Lisäksi hänellä oli kaudella 2020-21 liigapuolustajien paras teholukema +27. Runkosarjaotteluita Liigassa on kertynyt yhteensä 537.

– Tänä aikana isoin asia on ollut perheen saaminen. Jääkiekollisesti isointa antia on ollut se, että on saanut olla mukana hienoissa joukkueissa ja saanut työskennellä hyvien ihmisten kanssa. Kruunu, jota tälle kaikelle vielä haetaan, on se aikaisemmin mainitsemani menestys. Jääkiekkoyhteisö on mahtava ja täällä on hyvä olla, mutta kilpaurheilusta tässä on kyse ja nyt voittaminen motivoi itseäni kaikkein eniten. Uran kohokohta vielä puuttuu ja sitä haetaan nyt HIFK:sta, Manninen summaa.

Manninen myös pyrkii tuomaan HIFK:n takalinjoille asioita, jotka auttavat joukkuetta taistelemaan voitosta joka ilta.

– Siihen kuuluvat pelilliset asiat, kuten hyvä puolustus- ja alivoimapelaaminen. Pukukopissa pyrin auttamaan sillä tietopankilla, joka on itselleni vuosien aikana kertynyt. Omalla tekemiselläni pyrin tekemään joukkueesta ja joukkuekavereista parempia. Tammikuuta eletään, mutta matka on vasta alussa meillä. Kevättä kohden meillä on tavoitteet ja pyritään kasvamaan joukkueena yhteen ja sitä kautta myös meidän yhteispeli hitsautuu yhteen.

”Kyllä siinä vähän kylmiä väreitä tuli”

Manninen on ehtinyt pelaamaan HIFK:ssa neljä ottelua, joista HIFK on voittanut kolme. Ensimmäisen tehopisteen HIFK-paidassa hän ansaitsi SaiPaa vastaan syötettyään Iiro Pakarisen tekemän maalin.

HIFK:n pukukoppi kerää vuolaat kehut puolustajalta.

– Ihan huippuyhteisö. Huippuäijiä on koppi täynnä ja valmennus on erittäin hyvä. Tosi luottavainen fiilis on meidän toiminnasta ja joukkueessa on hyvä draivi päällä. Yhdessä joka päivä opitaan myös niitä asioita, joiden avulla voimme olla päivä päivältä parempia. Meillä on sellainen puolustus, hyökkäys ja maalivahtiosasto, että voimme menestyä. Se vaatii sen, että saamme kaikki sitoutumaan yhteiseen tavoitteeseen ja keväällä lyödään kaikki peliin.

HIFK:n puolustajista osa parantelee vielä vammojaan, mutta toivon mukaan keväällä joukkueella on käytössään laaja puolustus, jossa on myös kilpailua pelipaikoista.

– Näen sen vain hyvänä asiana. On hyvä, että on sekä laajuutta että kilpailua. Jos loukkaantumisia sattuu, meillä on kuitenkin jäällä huippuporukka. Ei kautta pysty viemään läpi, jos liian kapealla mennään. Hyviä pelaajia pitää olla riittävästi ja näen, että meillä on nyt sellainen tilanne, Manninen sanoo.

Pikahälytyksellä saavuttuaan puolustuksessa oli hieman erilainen tilanne, kun Mannisen ensimmäisessä HIFK-pelissä Sportia vastaan muun muassa hyökkääjä Iiro Pakarinen luuti alakerran apuna.

– Hän pelasi hienosti sitä roolia. Eihän se ideaalitilanne ole, mutta ”Rudi” on huippupelaaja ja hienosti hän kantoi sen roolin. Hän voisi varmaan tarvittaessa pelata maalivahtinakin, Manninen hymähtää.

Kiireisestä siirrosta huolimatta Manninen on ehtinyt myös nauttia HIFK:ssa pelaamisesta ja erityisesti kotiotteluista.

– Kyllä kun ensimmäistä kertaa tuli punainen paita päällä pelaajatunnelista ulos, niin kyllä siinä vähän kylmiä väreitä tuli. Se tuo lisälatausta, kun tietää pelaavansa hienossa paikassa ison ja hyvän yleisön edessä.

Tällä viikolla HIFK ei Nordiksella pelaa, mutta sen sijaan keskiviikkona alkaa kolmen ottelun vieraspeliviikko. Keskiviikkona HIFK kohtaa Ässät Porissa, perjantaina JYPin Jyväskylässä ja lauantaina Kärpät Oulussa.

– Kovia vieraspelejä on edessä, mutta näen sen varsinkin uutena pelaajana hyvänä asiana, kun paremmin pääsen tutustumaan äijiin ja pääsemme peleissä viemään meidän omaa juttua eteenpäin. Henkilökohtaisesti tämä tulee hyvään paikkaan ja varmaan muutenkin tämä vierasreissu hitsaa meitä paremmin yhteen. Otetaan kaikki tästä kaikki irti ja raavitaan voittoja, Manninen sanoo.

 

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset