Tour de Bönde alkoi voitokkaasti – HIFK:lle jatkoaikavoitto Porista
Ässät-HIFK 0-1 ja. (0 - 0, 0 - 0, 0 - 0, 0 - 1)
HIFK starttasi vieraskiertueensa keskiviikkona kohtaamalla Ässät Porissa. Isomäen pikkulauantai oli kovan intensiteetin ottelu, kuten kahden klassikkoseuran välillä voi kuvitella. Siinä missä Ässät on voittanut kauden kaksi aiempaa kohtaamista, oli HIFK tänään vahvempi jatkoajan jälkeen. Lisäpisteen ja illan ainoan osuman iski Julius Nättinen Luke Martinin ja Jori Lehterän esityöstä.
Ässät aloitti ottelun vahvasti ja Roope Taposen 22 torjunnasta 15 tuli ensimmäisessä erässä. Ässät tulitti ja tulitti, mutta ”Tapsa” ei taipunut. Mukaan mahtui upea läpiajotorjunta Juuso Ikosen yritykseen. Toinen ja kolmas erä olivat vahvasti vierasmerkkisiä. Toisessa päädyssä torjunut porilaisten ruotsalaisvahti Niklas Rubin oli täystyöllistetty ja torjui kahteen erään 24 kertaa. Tämä oli maalivahtien ilta.
– -Ässät tuli vahvasti alkuun. Niinkuin Porissa kuuluukin. Mutta saimme sen hyvin nollattua ja kaksi viimeistä erää mentiin meidän komennossa. Virkaveli Rubin pelasi kyllä loistavan ottelun. Niin ja kiitos tolpille, sanaili Roope Taponen ottelun jälkeen.
Joukkue jatkaa matkaansa Porista Jyväskylään, jossa se kohtaa perjantai-iltana JYPin.