logologo
HIFKHPK
to 26.12.2024 klo 17:00

MATSIENNAKKO: Pudotuspelimeininkiä Nordiksella – IFK saa vieraita Jyväskylästä

play

Taistelu pudotuspelien lähtöasetelmista jatkuu, kun JYP saapuu perjantaina neljä edellistä ottelua voittaneen IFK:n vieraaksi Nordikselle. Osta liput kello 18.30 alkavaan matsiin Ticketmasterista. Muistathan, että julkisen liikenteen mielenilmaus haittaa kulkuyhteyksiä hallille perjantaina. IFK ja Kovanen ovat järjestäneet busseja kolmelle reitille.

IFK pelasi edellisen ottelun tiistaina Kouvolassa. Laadukasta ja yhtenäistä jääkiekkoa pelannut IFK oli KooKoota vastaan selkeästi edellä lähes jokaisella osa-alueella. Täysi pistepotti lähti Stadiin ehjän peliesityksen jälkeen 4-0 lukemin. IFK-kippari Lennart Petrell, Erik Thorell, Vili Sopanen ja Joonas Rask tekivät IFK:n maalit.

Lähes kahden kuukauden tauon jälkeen kaukaloon palannut Rask on tehnyt kolmessa edellisessä ottelussa tehot 3+3. Rask on muodostanut toimivan ja luotettavan hyökkäysketjun yhdessä huippuvireisen Petrellin ja Thomas Nykoppin kanssa.

KooKoota vastaan kauden kahdeksannen liigaottelunsa pelannut Kevin Lankinen pysäytti 25 laukausta ja torjui kauden kolmannen nollapelinsä. Loukkaantumisesta toipuneen Lankisen torjuntaprosentti on 94,65 ja ”Keken” päästettyjen maalien keskiarvo on 1,26. Atte Engren torjui IFK:n edellisessä kotiottelussa viime lauantaina, kun IFK voitti loppuunmyydyllä Nordiksella hallitsevan Suomen mestarin Tapparan maalein 4-3.

Hallissa oli Tapparaa vastaan kauden paras tunnelma ja siitä kiitos kuuluu fanikatsomolle, joka piti enemmän meteliä kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Tämän huomasivat myös pelaajat.

– Fanikatsomossa taisi olla rumpukin ja sen aisti vaihtopenkille, että se toi lisää tunnelmaa ja hallissa oli loistava meininki läpi matsin. Toivottavasti tulee huomenna lisää sitä, Juhani Tyrväinen sanoo.

Katso koko Tyrväisen haastattelu artikkelin alusta löytyvältä videolta.

JYP on tällä hetkellä pahassa otteluruuhkassa. CHL:ssä finaaliin edennyt jyväskyläläisjoukkue pelaa viikon sisällä seitsemään päivään peräti viisi ottelua. JYP voitti tiistaina Jyväskylässä pelatussa ottelussa Sportin maalein 3-2. Keskiviikkona JYP hävisi tasaisen kamppailun jälkeen Tapparalle jatkoajan jälkeen 3-2. Marko Virtasen luotsaamalla joukkueella on kahden peräkkäisen pelipäivän jälkeen siis vain yksi välipäivä ennen perjantaita.

IFK on sarjataulukossa viidentenä 81 sarjapisteellä, kun runkosarjaa on 12 ottelua jäljellä. Kolmantena majailevalla ja yhden ottelun IFK:ta vähemmän pelanneella JYPillä on kasassa neljä pistettä enemmän. Kärpät johtaa sarjaa 104 pisteellä, mutta toisena olevalla TPS:lla on vain kaksi pistettä JYPiä enemmän.

Loppukauden otteluissa riittää siis pienistä piste-eroista johtuen vielä runsaasti panosta, kun joukkueet hakevat asetelmia kevään ratkaisupeleihin. Playoffs-otteluihin selviytyy runkosarjan 10 parasta joukkuetta ja runkosarjan neljä parasta saa kotiedun pleijareihin.

JYP ja IFK kohtaavat neljättä kertaa tällä kaudella. JYP on ollut IFK:lle tällä kaudella todella vaikea vastustaja voittamalla kaikki kolme aikaisempaa kohtaamista. Neljän ottelun voittoputkessa kulkevalla IFK:lla on perjantain iso näytön paikka. Joukkueen pelillinen ja henkinen vire on tällä hetkellä korkealla, joten hyvin koko viikon harjoitellut IFK hakee perjantaina luottavaisin mielin kauden avausvoittoa JYPistä.

JYPin hyökkäyskalusto on yksi sarjan parhaista. Hyökkäyksestä löytyy runsaasti kokemusta, taitoa ja maalinteko-osaamista. Tätä väitettä tukee se, että peräti kolme JYP-pelaajaa on pistepörssissä kymmenen parhaan pistemiehen joukossa. JYP on tilastojen valossa sarjan kolmanneksi paras ylivoimajoukkue. IFK:n ylivoimaprosentti on puolestaan viidenneksi paras.

IFK:ssa neljä edellistä kautta pelannut Juuso Puustinen on ollut tällä kaudella erinomaisessa vireessä vaikean viime kauden jälkeen. Tehot 22+15=37 tehnyt Puustinen on Liigan maalipörssissä toisena. Puustisen ja JYP-kultakypärä Antti Suomelan (17+26=43) yhteispeli on toiminut mallikkaasti ja molemmilla kiekollisesti taitavilla hyökkääjillä on iso rooli JYPin ylivoimapelaamisessa.

Suomelan sekä Puustisen lisäksi hyökkäyksestä löytyy taitoa ja leveyttä Jani Tuppuraisen (18+24=42) sekä sarjan parhaimpiin aloittajiin kuuluvan Jarkko Immosen (9+32=41) johdolla. Sveitsissä ja Venäjällä pelattujen kausien jälkeen Suomeen palannut Immonen on ollut JYPin ja koko liigan näkyvimpiä pelaajia tällä kaudella. Kokeneen parivaljakon muodostaman ketjun toisena laiturina pelaava Joonas Nättinen (10+21=31) on ollut IFK:ta vastaan pelatuissa otteluissa erinomaisessa vireessä. Nättinen on saalistanut kolmessa keskinäisessä kohtaamisessa tehot 1+4 ja sivuaa 31 tehopisteellään viime kaudella syntynyttä henkilökohtaista piste-ennätystään.

Mikko Mäenpää, Mikko Kuukka ja Mikko Kalteva ovat olleet JYP-puolustuksen johtavia pelaajia. Kaksimetrinen ja reippaasti yli 100-kiloinen Nolan Yonkman ei häikäise kiekollisella osaamisellaan. Kanadalaispuolustajan tehtävä on pitää maalin edusta puhtaana ja hän saa vastuuta varsinkin alivoimalla.

JYPin ykkösmaalivahti on tällä kaudella ollut neljä nollapeliä torjunut Juho Olkinuora. Helsingissä syntyneen ja IFK:n A-nuorissakin pelanneen 27-vuotiaan Olkinuoran torjuntaprosentti on 91,30 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,13.

Seuraa heitä


#41 Miro Heiskanen, IFK
Heiskanen palasi pienen tauon jälkeen ryminällä kaukaloon ja on tehnyt kolmessa edellisessä ottelussa tehot 2+2. Etelä-Korean olympialaisiin matkaavaan maajoukkueeseen valittu Heiskanen on tällä kaudella pelannut IFK:n lisäksi Leijonissa marraskuun maajoukkueturnauksessa sekä vuodenvaihteessa nuorten MM-kisoissa. 18-vuotias superlupaus on tehnyt 23 liigaottelussa tehot 11+7=18. Osumista neljä on ollut voittomaaleja. Kannattaa seurata ennen kaikkea Heiskasen poikkeuksellisen taitavaa luistelua, jolla hän tekee jääkiekon pelaamisesta helponnäköistä.


#15 Juha-Pekka Hytönen, JYP
Valmennuksen luottohyökkääjä on saanut tällä kaudella eniten peliaikaa kaikista JYP-pelaajista. 36-vuotias Hytönen on luotettava kahden suunnan sentteri, joka on yksi sarjan parhaita erikoistilannepelaajia sekä aloittajia. JYP-kapteenin jalka liikkuu hyvin ja hän pelaa omalla tasollaan jokaisessa ottelussa. Hytönen on tehnyt tällä kaudella 47 liigaottelussa 12+19=31 tehopistettä.

IFK – JYP perjantaina 2.2. kello 18.30 Nordiksella

Osta liput matsiin

Kausikorttilaisille järjestetään perjantaina otteluetkot Brewer’s Streetillä ennen IFK-JYP ottelua. Kello 17.15 julkaistaan muutama jatkosopimus, joten tule ajoissa mestoille!

Julkisen liikenteen mielenilmaus haittaa kulkuyhteyksiä hallille perjantaina. IFK ja Kovanen ovat järjestäneet busseja kolmelle reitille. Jokaisessa dösässä lukee etukyltissä teksti ”HIFK”. Bussit ovat tilausajobusseja, joten niihin mahtuu jengiä istumapaikkojen verran. Bussit eivät myöskään odota pysäkeillä. Kun bussi on täynnä, se ajetaan suoraan Nordikselle. Katso myös, jos löydät kimppakyydin itsellesi.

Reitit, lisätiedot ja aikataulut näet kätevästi täältä. Ottelun päätyttyä bussiliikenteen pitäisi toimia jo normaalisti.

IFK:n Playoff-kausikortit ovat myynnissä. Varaa oma paikkasi Nordikselta kaikkiin kevään ratkaisupeleihin!

Näytä kaikki uutiset