Pedon perjantai

HIFK – Kärpät klo 19.30. Ovet auki puolitoista tuntia aiemmin klo 18.00.

HIFK lähtee viikonloppuun sarjan kuumimpana joukkueena. Kevään kynnyksellä löytynyt vire on siivittänyt joukkueen neljään voittoon viimeisessä viidessä ottelussaan.

Illan panoksena pelataan paikoista pudotuspeleihin. HIFK voi varmistaa pudotuspelipaikkansa, mikäli TPS ei kerää illan kierrokselta kahta pistettä enemmän kuin HIFK.

Kärpät ovat puolestaan pakkovoiton edessä. Oululaisten on saatava kolme pistettä kaikista jäljellä olevista runkosarjaotteluistaan, eikä pudotuspelipaikka siltikään ole enää omissa käsissään.

80 vuotta lätkää Stadissa

Tämän illan ottelussa juhlistetaan seuran jääkiekkojaoston 80-vuotista taivalta. Ottelun avauskiekon tulee pudottamaan kaksikko, joka edustaa seuran historiaa sekä tulevaisuutta. Tänään julkaistiin seuran kattavat historiasivut sekä tieto syksyllä avattavasta Hall of famesta.

HIFK pelaa illan matsin juhlapaidoissa. Kausilla 1996-2008 välisellä ajalla käytössä ollut Peto-logo tekee tänään paluun.

Game Worn -paidat menevät HIFK Shopin huutokauppaan ensimmäisen erätauon aikana. Huutoaika päättyy 18.3. illalla.

Peto-fanipelipaitoja (300€) tulee pelin ajaksi myyntiin hallin C-D-kulmauksen myyntipisteelle. Pisteellä voi itse valita omaan paitaan nimen ja numeron. Myyntiin tulee myös Peto-logolla painettuja lämmittelykiekkoja (15€). Kaikista Shopin myyntipisteistä löytyy myös Peto T-paitoja (26€).

KOKOONPANO:

MAALIVAHDIT
60 Hugo Alnefelt
73 Paavo Kohonen (varalla)

HYÖKKÄÄJÄT
77 Petr Kodýtek – 21 Jori Lehterä ”A” – 43 Vincent Marleau
93 Lassi Vanhatalo – 18 Anttoni Uronen – 81 Iiro Pakarinen ”C”
71 Daniel Mäkiaho – 47 Tristan Ashbrook – 29 Sebastian Repo
54 Jere Somervuori – 15 Otto Somppi – 52 Petrus Palmu

PUOLUSTAJAT

6 Tony Sund – 40 Petteri Lindbohm
11 Ilari Melart ”A” – 33 Aron Kiviharju
10 Jakob Ragnarsson – 98 Oliver Larsen
90 Saku Salmela

Loukkaantuneet/sairastuneet ja arvio paluusta: Panu Mieho (paluu vk 12), Jesse Seppälä (paluu vk 12), Eelis Uronen (paluu vk 12), Niko Hovinen (week-to-week), Juhani Jasu (arvioidaan)

HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu paluu aikataulu. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

HIFK ei tiedota poissaoloista enää pudotuspelien aikana.

2.mv 31 V. VEDENPÄÄ
25
A. PAASO
26
J. TICHACEK
33
R. HIRVONEN
38
A. RÄTY
59
J. HERMONEN
41
N. RUBIN
2.mv 31 V. VEDENPÄÄ
9
K. SOINI
11
P. VIRTA
55
A. OHTAMAA
73
E. ERHOLTZ
93
M. KANTNER
41
N. RUBIN
2.mv 31 V. VEDENPÄÄ
12
S. STÅLBERG
13
J. JUNTTILA
19
T. TIKKA
58
J. HAKANPÄÄ
61
T. SALMELA
41
N. RUBIN
2.mv 31 V. VEDENPÄÄ
28
K. OJANTAKANEN
39
V. JUUSOLA
51
B. PIETILÄ
41
N. RUBIN

Tapahtumat

Live
Ranjaistusminuutit
8
 
8
 
Laukaukset
47
 
37
 
Torjunnat
10
 
21
 
Aloitus­voitot
26
 
28
 
Kiekon­hallinta %
50.6
 
49.4
 
Yv-maalit
0
 
0
 
  Rangaistus­minuutit Laukaukset Torjunnat Aloitus­voitot Kiekon­hallinta % Yv-maalit
8
 
47
 
10
 
26
 
50.6
 
0
 
8
 
37
 
21
 
28
 
49.4
 
0
 

Pyötäkirja

# Hyökkääjät M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
21Jori Lehterä0002-115.60002--1157.893547
81Iiro Pakarinen0000116.40002--342.863899
29Sebastian Repo0000113.70001--03597
15Otto Somppi0000013.70001--4403254
52Petrus Palmu0000015.20003--03787
93Lassi Vanhatalo2020213.900054003448
71Daniel Mäkiaho0000114.70001--03766
54Jere Somervuori00000120000--02928
18Anttoni Uronen0110111.40002--3603056
77Petr Kodytek0000-118.40001--004292
43Vincent Marleau0002-116.80002--03897
47Tristan Ashbrook1120214.3001520541.673939
# Puolustajat M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
11Ilari Melart0110014.60002--03448
40Petteri Lindbohm0002115.50003--03314
6Tony Sund0110119.80003--04139
33Aron Kiviharju0000019.30008--04388
98Oliver Larsen0002014.40004--03391
10Jakob Ragnarsson0000217.90002--03916
# Maalivahdit TO PM T% M S P R Aika
73Paavo Kohonen000000--
60Hugo Alnefelt10190.91011059.7
# Hyökkääjät M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
13Julius Junttila0000015.20004--03705.03
59Julius Hermonen0000-216.60002--04050.98
28Kasperi Ojantakanen0000-115.20001--981.823508.52
11Patrik Virta0000014.30002--3253695.55
19Tommi Tikka0000-114.60000--1055.563575.02
73Eemil Erholtz1012-118.900042504461.56
38Aku Räty0002-122.30003--05754.12
33Roni Hirvonen0110-119.10003--646.154709.5
51Benjamin Pietilä0000010.80000--02581.36
12Sebastian Stålberg0000011.10002--02808.89
93Matyas Kantner00000200002--04719.44
# Puolustajat M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
58Jani Hakanpää0002-2180003--04057.7
61Tuomas Salmela0000-219.80002--04356.25
55Atte Ohtamaa0000014.30002--02958.86
25Arttu Paaso00000200001--04342.14
9Kasper Soini0000-113.10001--03358.37
26Jiri Tichacek0000121.40004--04973.69
# Maalivahdit TO PM T% M S P R Aika
31Visa Vedenpää000000--
41Niklas Rubin21195.45000058.2

HIFK varmisti pudotuspelipaikkansa

HIFK – Kärpät 3–1 (1-0, 0-0, 2-1)

HIFK ja Kärpät pelasivat isoilla panoksilla perjantaina Nordiksella. Stadilaisilla oli mahdollisuus varmistaa pudotuspelipaikka, ja sen joukkue hyödynsi. Oululaiset olivat pakkovoiton edessä, mutta unelma keväästä valui sormien välistä.

Joukkueet kohtaavat huomenna Oulussa. HIFK ja Finnkino yhdessä esittävät: Kärpät-HIFK-ottelu iSense-elokuvasalissa 14.3.2026. Lue lisää ja lunasta lippusi tapahtumaan! Ps. Tapahtumassa paikalla olevat kuulevat ensimmäisenä jotain, mitä muut eivät.

HIFK:n pistemiehet:

Lassi Vanhatalo 2+0=2
Tristan Ashbrook 1+1=2
Anttoni Uronen 0+1=1
Tony Sund 0+1=1
Ilari Melart 0+1=1

Ottelukooste:

Lehdistötilaisuus: