Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen aikatauluskenaariot

Uutinen

VS.
ti 17.03 / klo18:30

Liigan runkosarjan päättävä täysi kierros pelataan tiistaina 17.3. HIFK on jo varmistanut paikkansa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Vastus selviää vasta tiistain kierroksen jälkeen. Myös pudotuspelien ensimmäisen kierroksen aikataulu varmistuu tiistai-illan ottelujen päätyttyä.

HIFK kohtaa runkosarja viimeisellä kierroksella Pelicansin Nordiksella klo 18.30.

HIFK:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjan aikatauluun on kaksi eri skenaariota, mihin vaikuttaa Helsingin Jäähallin tapahtumakalenteri sekä tuleva vastustaja.

Ottelusarja pelataan paras viidestä -systeemillä ja edetäkseen seuraavalle kierrokselle vaaditaan kolme otteluvoittoa. HIFK kohtaa ensimmäisellä kierroksella runkosarjassa paremmin sijoittuneen joukkueen, ja tästä syystä HIFK on ottelusarjassa niin sanottu vierasjoukkue ja pelaa sarjassa maksimissaan kaksi kotiottelua, kun toinen joukkue pääsee esiintymään kotiyleisönsä edessä tarvittaessa kolmesti.

Skenaario A:

Ottelusarja pelataan HIFK:n näkökulmasta järjestyksellä vieras - vieras - koti - koti - vieras.

Sarja käynnistyy HIFK:n vierasottelulla. HIFK pelaa ottelusarjan kotimatsinsa maanantaina 23.3. ja tarvittaessa tiistaina 24.3. Sarja käynnistyy perjantaina 20.3.

Skenaario B (toteutuu ainoastaan, mikäli vastaan tulee Lukko):

Ottelusarja pelataan HIFK:n näkökulmasta järjestyksellä koti - vieras - vieras - koti -vieras.

Sarja käynnistyy HIFK:n kotiottelulla. HIFK pelaa ottelusarjan kotimatsinsa torstaina 19.3. ja tarvittaessa tiistaina 24.3.

HIFK ja Liiga tiedottavat ottelusarjan aikataulun viipymättä, kun pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit ovat selvillä. Lipunmyynti HIFK:n ensimmäiseen kotiotteluun käynnistyy samassa aikataulussa Ticketmasterin kanavissa.