IFK-perhe: Tallipojat Ulander ja Jääskä
Nuoret herrat Ulander ja Jääskä pääsivät tutustumaan IFK:n ravihevoseen Massiin sekä valmentajalegenda Pekka Korven arkeen. Kohteliaat herrasmiehet halusivat myös olla avuksi tallilla - hieman vaihtelevalla menestyksellä. Katso hulvaton video!
Elias Ulander ja Juha Jääskä kävivät Vihdissä Star Racing -tallilla moikkaamassa IFK:n ravihevosta Massia sekä valmentajalegenda Pekka Korpea. Tukenaan herroilla oli Nordikseltakin tuttu ääni ja kasvo, suuri hevosurheilun ystävä Emmi Korpiola.
Kaksivuotias Mascate Match, eli tuttavallisemmin Massi on Raviliiga-Travliga HIFK:n omistama tamma. Massi on juossut uransa aikana kaksi kisalähtöä ja voittanut molemmat – toisen Suomen ennätyksellä.
Massin IFK:lle ostanut ja hevosta valmentava Pekka ”Kultasormi” Korpi on Suomen kaikkien aikojen menestynein ravivalmentaja. 69-vuotias Korpi on voittanut urallaan kolme ohjastajien EM-kultaa, kertaalleen MM-hopeaa ja -pronssia. Oulussa syntynyt lajilegenda on ohjastanut yli 5 200 lähtövoittoa.
Katso videolta mitä mahtui IFK:n nuorten herrojen päivään hevostallilla!
IFK-perhe juttusarjan tarjoaa Honor.