logologo
HIFKPelicans
ke 28.02.2024 klo 18:30

Kollit matkusti pohjoiseen – U18- ja U16-alkusarjat taputeltu

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18- sekä U16-joukkueiden SM-sarjoja.

U20 SM-sarja

Alle 20-vuotiaat pelaavat alkusarjaa tammikuun loppuun saakka. Kolleille oli viime viikonloppuna edessään kauden pisin dösämatka.

– Pohjoisen reissusta nolla pistettä. Molemmat ottelut oli meiltä vaisua tekemistä. Perjantaina loistava maalivahtipeli piti lukemat tiukkana. Lauantaina Rovaniemellä puolustaminen oli lepsua ja huolimattomuus oli tekemisessä läsnä. Opitaan, harjoitellaan ja kohti seuraavaa viikonloppua taistelemaan pisteistä, päävalmentaja Joni Töykkälä kertaa viikonlopun pelejä.

 

KÄRPÄT – KOLLIT 4–3

ROKI – KOLLIT 6–4

 

 

U18 SM-sarja

Alle 18-vuotiaat olivat varmistaneet paikan varsinaisessa SM-sarjassa, mutta panoksena viime viikonlopussa oli alkusarjan kärkitila.

– Kaksi loistavaa peliä hieman vajaalla kokoonpanolla. Molemmat vastustajat pelasivat sarjassa pysymisestä ja intensiteetti varsinkin KalPa-pelissä oli todella kova. KalPan ikäluokkaa ylempää tulleet U20-pelaajat toivat heille lopulta voiton erikoistilannepelaamisen avulla, mutta tasakentin veimme todella mukavasti viikonlopun pelejä. Sunnuntaina Jyväskylässä sitten saimme niistäkin paikoista sisään, missä KalPa-pelissä emme. Kaksi pinnaa jäätiin kärjestä ylemmässä alkusarjassa ja pelaajille en voi antaa muuta kuin kiitettävän arvosanan alkukaudesta, päävalmentaja Joni Petrell kiittelee.

– Jatkosarja alkaakin jo tällä viikolla Kuortaneen sarjaturnauksessa, jossa vastaan asettuu KalPa, Ilves ja Kärpät. Hyvän treeniviikon kautta kohti uusia haasteita.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön HIFK U18SM (23-24) (@hifku18sm) jakama julkaisu

HIFK – KALPA 3–4

0 + 2 = 2 13 HARJU Niilo
0 + 1 = 1 26 HUHTAMAA Joel
0 + 1 = 1 12 SIPPOLA Ossi
21/25 34 VARONEN Vili

JYP – HIFK 1–7

1 + 1 = 2 10 KUHTA Jasper
0 + 2 = 2 7 GRANHOLM Eelis
1 + 0 = 1 27 NUUTINEN Milo
1 + 0 = 1 13 HARJU Niilo
0 + 1 = 1 26 HUHTAMAA Joel

 

 

U18 alempi SM-sarja

Ikäluokan akatemiajoukkue pelasi paikasta SM-sarjaan. Sijoitus jäi lopulta hyvin pienestä kiinni, kun samassa tilanteessa ollut Hermes onnistui alkusarjan viimeisessä matsissa tasoittamaan ottelun kolmannessa erässä.

– Tarvittiin sarjapaikkaan kaksi voittoa, ja jälkimmäisessä jäimme vajaaksi. Joukkue jatkaa Mestikseen, päävalmentaja Timo Kuuluvainen tiivistää.

 

HIFK AK – JUKURIT 4–1

1 + 0 = 1 46 NUMMI Leevi
1 + 0 = 1 20 MÄNTY Joonas
0 + 1 = 1 12 KAARTO Niklas
0 + 1 = 1 22 POIKELA Riku
0 + 1 = 1 9 LEMBERG Atte

HIFK AK – HERMES 3–4 VL

0 + 2 = 2 12 KAARTO Niklas
1 + 0 = 1 37 SIREN Veikka

 

 

U16 SM-sarja

Alle 16-vuotiaat voittivat alkusarjalohkonsa ja käynnistivät varsinaisen SM-sarjaurakkansa viime viikolla.

– Jatkosarjan alku Espoota vastaan päästiin heti vääntämään tosissaan. Ekassa erässä oltiin valmiita pelaamaan ja saatiin rakennettua hyviä maalipaikkoja samoin kuin toisessakin erässä, mutta Espoon veskari piti pelin tiukkana. Tokan erän loppuun tuplajäähyt, jonka aikana Espoo pääsi tasoittamaan ja kolmannessa erässä hieman usko loppui vaikkakin ihan hyvää taistelua loppuun saakka, päävalmentaja Niko Toivonen kertoo.

– Lauantaina vastassa oli toinen tuttu jengi ja edellinen vierailu oli vielä tuoreena mielessä. Hallilla ei ollut ihan yhtä karnevaalimeininki kuin viimeksi, mutta peli oli melko tarkkaa ja tiivistä Hyrylän pienessä kaukalossa. Molemmilla oli omat paikkansa tehdä maalit, mutta erien aluissa KJT oli hieman terävämpi.

– Harmittavan takkuinen alku sarjalle, mutta pyritään oppimaan näistä ja palauttamaan mieliin joukkueen arvojen mukaiset asiat.

 

HIFK – KIEKKO-ESPOO 2–4

1 + 0 = 1 27 METSO Eemeli
0 + 1 = 1 11 TOIKKA Teemu

KJT – HIFK 4–3

1 + 0 = 1 19 AGARTH Vito
1 + 0 = 1 22 KUKKONEN Dima
0 + 1 = 1 2 RANTANEN Atte

 

 

 

 

Tulevat ottelut:

Kollit:

Pe 24.11.2023 4425
Mikkeli
19:00 Jukurit HIFK
La 25.11.2023 4215
Töölö 2
16:30 HIFK Ilves

U18:

Pe 24.11.2023 44007
Kuortane
20:00 HIFK KalPa
La 25.11.2023 43929
Kuortane
15:30 Ilves HIFK
Su 26.11.2023 44013
Kuortane
12:30 Kärpät HIFK

U16:

La 25.11.2023 36110
Sentteri D
16:20 Tappara HIFK
Su 26.11.2023 35996
Pirkkola
17:30 HIFK HS Riga

Siipiä ja puujalkoja

Kasper Kotkansalo ja Juha Jääskä nauttivat Texas Peten kastikkeista ja puujalkavitseistä.

Näytä kaikki uutiset