logologo
HIFKTappara
perjantaina 21.12.2018 klo 18:30

TIEDOTE: Kuusi uutta pelaajaa – tässä IFK:n sopimustilanne

Helsingin IFK on tehnyt sopimukset kuuden pelaajan kanssa. Joukkueeseen liittyvät hyökkääjät Iikka Kangasniemi, Tommi Santala, Juho Keränen ja Wiljami Myllylä, sekä puolustajat Johan Motin ja Aleksi Laakso.

Kangasniemi edusti viime kaudella Lahden Pelicansia, Santala sveitsiläistä Klotenia, Motin Rauman Lukkoa, Keränen HPK:ta ja Lukkoa, Laakso itävaltalaista Grazia ja tanskalaista Rungstedia ja Myllylä Kokkolan Hermestä. Viime sunnuntaina IFK julkisti 1+1-vuotisen sopimuksen Liigan viime kauden pistepörssin voittajan Antti Suomelan kanssa.

Hyökkääjä Teemu Tallbergin kanssa on tehty kolmen vuoden pituinen jatkosopimus. Hän siirtyi tammikuun lopussa Jukureista kasvattajaseuraansa IFK:hon.

Seuran omista junioreista on tehty pelaajasopimukset Teemu Engbergin, Niko Seppälän, Tobias Winbergin, Janne Hämäläisen ja Niilo Halosen kanssa.

IFK:lla on nyt ensi kaudelle 29 pelaajasopimusta.

– Pyrimme vahvistamaan ryhmää niiltä osin, missä viime kaudella havaitsimme puutteita. Uusien pelaajien myötä saamme lisää osaamista muun muassa erikoistilanteisiin ja aloituksiin ja lisää johtajuutta ja kokemusta. Lähtijöitä on paljon, mutta joukkueen runko säilyy koossa, kommentoi urheilujohtaja Tobias Salmelainen.

– Kulmakiviä ensi kauden joukkueessa ovat urheilullisuuden vaaliminen, vaatimustaso, johtajuus ja ahkera työnteko. Uudet pelaajat sopivat näihin kriteereihin ja tekevät meidät vahvemmiksi. Täysin valmis joukkue ei vielä ole. Kevään ja kesän aikana pyrimme vahvistamaan ryhmää ja rakennustyö jatkuu kauden aikana aina pelaajasiirtojen takarajaan asti.

IFK:n joukkue aloittaa harjoittelun maanantaina 21.5. Alkava kausi on Ari-Pekka Selinille toinen IFK:n päävalmentajana.

– Vaikka vaihtuvuutta on ollut, pääsemme jatkamaan siitä mihin viime kaudella jäimme. Kausi oli meillä nousujohteinen ja nyt olemme saaneet vahvistettua joukkuetta. Lähtökohdat ovat hyvät ja muutaman viikon päästä alkaa kova työnteko, sanoi Selin.

– Nuoria pelaajia on myös mukana taistelemassa peliajasta. Meillä on hyviä pelaajia tulossa IFK:n junioreista ylöspäin ja se koventaa kilpailua pelipaikoista.

IFK:n sopimustilanne 2.5.2018

MAALIVAHDIT

Atte Engren                              2019 (+2020)
Kevin Lankinen                       2019
Niilo Halonen                          2020

HYÖKKÄÄJÄT

Tommi Santala                        2019
Iikka Kangasniemi                  2019 (+2020)
Juho Keränen                          2020 (+2021)
Teemu Tallberg                       2021
Antti Suomela                          2019 (+2020)
Lennart Petrell                        2019
Joonas Rask                             2019 (+2020)
Erik Thorell                              2019
Juhani Tyrväinen                    2019
Thomas Nykopp                      2020
Niklas Nordgren                      2021
Micke-Max Åsten                    2021
Juha Jääskä                              2019
Teemu Engberg                       2020
Janne Hämäläinen                 2021
Wiljami Myllylä                       2021
Lauri Kulmala                          2019 (+2020)

PUOLUSTAJAT

Johan Motin                             2020
Aleksi Laakso                           2019 (+2020)
Teemu Eronen                         2019 (+2020)
Ryan O’Connor                        2019
Ville Varakas                            2019
Joe Finley                                 2019
Elias Ulander                           2020
Niko Seppälä                            2021
Tobias Winberg                       2021
Markus Kankaanperä             2019

Näytä kaikki uutiset