logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Henkilökuva: Frans Tuohimaa täydentää IFK:n veskarikaksikon

Tuohimaa on noussut Liigan parhaiden veskarien joukkoon. "Fränän" myötä IFK:lla on yksi sarjan kovimmista maalivahtitandemeista.

IFK:lla on alkavalla kaudella laittaa uusi vahti tolppien väliin. Viime kaudella selkeä ykkösmolari, Atte Engren, saa nyt rinnalleen kokeneen Frans Tuohimaan. Stadilaisten maalivahtivalmentaja Jan Lundell on myös luonnollisesti innoissaan kilpailutilanteesta.

– ”Fränä” on kehittynyt jatkuvasti ja hän pelasi hyvät kaudet Lappeenrannassa. Pelimäärät ovat Liigassa suuria ja nyt lähtökohta on se, että meillä on kaksi tasavahvaa huippuveskaria.

Takaisin himassa

Tuohimaa on syntynyt Stadissa ja IFK-kasvatti palasi nyt kesällä juurilleen. Juniorivuotensa Nordiksella viettänyt isokokoinen veskari edusti edellisen kerran IFK:ta kaudella 2009-10. Tuohimaa on voittanut IFK:ssa C- ja B-junioreissa kultaa sekä A-junioreissa hopeaa.

– Siistiä olla täällä taas. Innolla odotan elokuuta ja syyskuun puoliväliä, kun arki alkaa kunnolla rullaamaan. Silloin näkee oikeasti millaista on olla taas himassa, Tuohimaa kertoi.

– Kulmat ovat tutut. Koppi on hieman muuttunut siitä millaisena sen joskus aiemmin näin. On ollut helppoa tulla tänne ja jätkät ovat ottaneet hyvin vastaan.

Organisaatiossa on elokuussa 28 vuotta täyttävälle ”Fränälle” ennestään tuttuja ihmisiä. IFK:hon ja Stadiin perheen ja kavereiden luokse muuttaminen lämmittää rennon miehen mieltä.

– Jollakin tapaa itsellä nyt ympyrä sulkeutuu. Laskin aiemmin, että olisiko siitä 11 kautta, kun viimeksi täällä pelasin. Pitkä matka on kuljettu siitä ja on hienoa olla takaisin täällä.

Tuohimaalla on alkamassa uransa seitsemäs Liigakausi, mutta alkavan kauden ensimmäinen matsi tulee olemaan erityinen. Tuohimaalla on nimittäin Liigadebyytti IFK-paidassa vielä tekemättä.

– Pitää paikkansa. Muutaman pelin istuin silloin aikoinaan luukulla. Se on varmasti hieno hetki, kun ensimmäinen peli tulee eteen.

”Olin aivan pohjalla”

Juniorivuosiensa jälkeen Tuohimaa pelasi Liigaa ensin Jokereissa kaudet 2011-13 ja HPK:ssa 2013-14. Vastuuta ei kuitenkaan tuona aikana tahtonut tulla ja Tuohimaa torjui myös Mestiksessä Kiekko-Vantaan sekä Sportin riveissä.

”Fränä” varattiin NHL:aan vuonna 2011 seitsemännellä kierroksella Edmonton Oilersin toimesta. 2014 Tuohimaa päätti lähteä kokeilemaan siipiään Pohjois-Amerikkaan ja Oilersin farmijoukkueeseen Oklahoma City Baronsiin.

AHL:ssa pelejä kertyi lopulta vain neljä, mutta porrasta alempana ECHL:ssa Bakersfield Condorsissa vastuuta kertyi enemmän. Tuohimaa pelasi kaudella 2014-15 reilun kolmensadantuhannen asukkaan Bakersfieldissa 33 ottelua. Päästettyjen maalien keskiarvo oli 3,28 ja torjuntaprosentti 87,6. Tuohimaa avasi vaisujen lukujen taustoja:

– Jenkeissä vietin pari vaikeaa vuotta. En löytänyt rytmiä mihinkään tekemiseen. Tein hirveän määrän hommia, mutta tuntui, että en saanut mitään takaisin. Olin mentaalisesti aika pihalla ja olin todella turhautunut.

Reilu parikymppinen nuori mies ei osannut ennalta kuvitella, mitä matka Pohjois-Amerikkaan voisi pitää sisällään. Jokainen jääkiekkoilija unelmoi NHL:sta ja parrasvaloista, mutta farmiliigat ovat kaukana suurseurojen loistosta.

– Joukkueessamme toiminta oli aivan kaljaliigatasoa. Tuntui, että kaikki oli jollakin tapaa aivan perseestä ja se tarttui itseenikin kauden mittaan. Oli todella vaikeaa suhtautua mihinkään ammattimaisesti, kun sitä ei ollut ympärillä yhtään. Oheisiakin treenattiin tyhjällä hallilla yksin – ei se helppoa ollut. Toki jos nyt siellä pelaisin, niin osaisin reagoida asioihin eri tavalla. Pitäisi vaan antaa sellaisten asioiden mennä omalla painollaan mihin ei itse voi vaikuttaa. Toivottavasti en kuitenkaan ikinä enää joudu ECHL:ssa pelaamaan.

Pari vuotta Yhdysvaltojen länsirannikolla Kalifornian auringon alla jättivät kuitenkin myös hyviä muistoja.

– Elämänkokemuksellisesti siitä jäi paljonkin käteen. Sain asua ja elää Kaliforniassa, mikä oli ihan super-hienoa. Pelillisesti Amerikan reissusta ei jäänyt juuri mitään käteen.

Rytmi löytyi Ruotsissa

Kaudelle 2015-16 Tuohimaa siirtyi Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Leksandiin. Alle 20 000:n asukkaan kunnassa ”Fränä” alkoi jälleen nauttia työstään. Tuohimaa jakoi vastuuta alkavalla kaudella KooKoota edustavan norjalaisen Henrik Haukelandin kanssa. Pelejä kaudella kertyi 35 päästettyjen maalien keskiarvolla 2,75 ja torjuntaprosentilla 91,3.

Joukkue sijoittui sarjassa neljänneksi ja nousi lopulta karsintojen kautta SHL:aan.

– Aikani Ruotsissa oli hienoa. Siellä peli kulki ja silloin sain ensimmäisen kerran kunnolla juonen päästä kiinni ja työn tekeminen alkoi myös palkitsemaan.

Kokemuksestaan Allsvenskanissa Tuohimaalla on vain positiivista kerrottavaa. Pienimmilläkin paikkakunnilla hommat hoidetaan ammattimaisesti ja olosuhteet kestävät vertailun Suomen Liigaseuroihin.

– Tietysti treenit saattoivat olla erilaisia, mutta siellä on täysin ammattimaista toimintaa. Vaatimustaso oli kova ja treenit olivat hyviä. Se oli hieno vuosi ja siitä osasi nauttia todella paljon etenkin, kun edellinen vuosi oli ollut epäammattimaista hölmöilyä.

– Olin noussut aivan pohjalta paikkaan, missä asiat hoidettiin hyvin ja ammattimaisesti. Leksandissa en enää pitänyt mitään itsestäänselvyytenä, vaan opin arvostamaan sitä ympäristöä, missä sain olla.

Tuohimaa on aina ollut itsenäinen ja analyyttinen harjoittelija. Leksandissa ei kuitenkaan enää tarvinnut harjoitella yksin, vaan myös maalivahtivalmentaja oli mukana arjessa. Organisaation tuen lisäksi hän kehuu sarjan tasoa.

– Allsvenskan on ainakin veskarille todella kova liiga. Siitä puhutaan AHL:n jälkeen maailman kovatasoisimpana kakkosliigana. Kaikki joukkueet ovat ammattimaisia ja jokainen pelaaja on ammattilainen.

Yhden Allsvenskanissa vietetyn kauden jälkeen Tuohimaa palasi Suomeen ja Liigaan. Vaikka olosuhteet sarjoissa ovat ”Fränän” mukaan samankaltaiset, pitää hän pelin tasoa kotoisessa sarjassa korkeampana.

– Sieltä on alkanut nyt kaikki parhaat pelaajat siirtymään tänne.

Kaudella 2015-16 Allsvenskanin pistepörssin kakkonen oli muuan Erik Thorell, joka siirtyi seuraavaksi kaudeksi Liigaan. Viime kauden pörssikakkonen oli täksi kaudeksi IFK:hon tullut Sebastian Dyk.

– Dykin kanssa juttelimme, että olemme varmaankin pelanneet vastakkain Allsvenskanissa, mutta en häntä kyllä niiltä ajoilta muista.

Duunin kautta menestykseen

IFK:n liigakausi käynnistyy perjantaina 13. syyskuuta. Tuohimaan tekemisestä paistaa kunnianhimo jo harjoituskauden aikana ja mies on vakuuttunut, että joukkue on valmis syksyllä.

– Ammattimaisuus, itsensä likoon laittaminen ja korkea vaatimustaso tulee itsestään tässä joukkueessa. Se on tietysti lyhyt alkuvaikutelma, minkä olen saanut, mutta mielestäni se kielii hyvää. Ainakaan hirveän montaa laiskaa jätkää täällä ei ole mukana, Tuohimaa nauraa.

Tuohimaan luonnehtima IFK on pitkälti juuri sellainen, mitä vastuuvalmentaja Jarno Pikkarainen on kertonut arvostavansa. Tuohimaa haluaa korostaa vielä joukkueen yhtenäisyyttä.

– Joukkue pärjää juuri niin hyvin, kuinka hyvin se tekee yhdessä hommia. Se on suurin asia, mitä olen oppinut arvostamaan.

Näe Frans Tuohimaa ja koko IFK:n joukkue Nordiksella koko kauden ajan ja varmista kausikorttisi nyt!

Frans Tuohimaa

Näytä kaikki uutiset