logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

HIFK kohtaa keskiviikkona Sportin viikon ainoassa ottelussa

Kuka tuulettaa keskiviikkona?

HIFK lähtee uuteen viikkoon sarjataulukon sijalta kolme. Edelliseen kolmeen otteluun stadilaiset ovat tehneet huimat seitsemäntoista maalia. Joukkueelle osui marraskuun puolivälin jälkeen synkempi jakso, mutta kalenterin käännyttyä joulukuun puolelle jälki on ollut huumaavaa. Kolme ottelua, kolme voittoa ja kuten todettua, seitsemäntoista maalia. HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen oli sairastumisen takia sivussa viime ottelusta ja virkaa tekevänä päävalmentajan operoi Samuel Tilkanen. Keskiviikkona Peltonen on palaamassa penkin taakse.

–  Sehän näytti hyvältä TV:n välitykselläkin. Jatkoimme siitä, mihin Oulussa jäimme. Kiitos kuuluu koko jengille ja valmennukselle. Meillä oli marraskuun loppupuolella kymmenen päivän pätkällä työjärjestys hukassa ja päästimme liikaa maaleja. Nyt puolustaminen oli tiivimpää ja hyökkääminen tehokkaampaa, sanoo Peltonen.

Edessä on vielä kuusi ottelua ennen vuodenvaihdetta. Päävalmentajan mukaan suunta on oikea.

– Asiat voi aina tehdä vielä paremmin. Kasvua tässä vielä haetaan. Tarvitsemme näitä kaikkia kokemuksia. Tasaisuuden ja sitoutuneen peli-ilmeen perässä menemme oikealla tiellä koko ajan. Se meidän oma juttu on ollut näkyvissä nyt paremmin.

Joulukuun neljä tehokkainta HIFK:laista ovat olleet viisi maalia iskenyt Eetu Koivistoinen, 2+2 tehopisteet iskeneet Julius Nättinen ja Aleksanteri Kaskimäki ja 1+3 tehot naulannut Iiro Pakarinen. Onnistumisia onkin sadellut nyt laajalta rintamalta ja siitä yksi hyvä esimerkki on HIFK:n plusmiinus-tilaston kärkipaikkaa pitävä Johan Motin. Vankasta puolustus- ja alivoimapelistään tuttu ruotsalaispuolustaja on kerännyt neljästä edellisestä ottelusta viisi syöttöpistettä.

– Pelaajat ovat nostaneet rimaa ja pitäneet sitä ylhäällä. Mitään oikotietä hyvään suorittamiseen ei ole. Kun kaikki on pelissä ja joukkue on läsnä niin koko jengi elää hyvin mukana onnistumisissa. Henki ja taistelu tarttuu hienosti. Ja rohkeus tarttuu. Se on hieno juttu, että lumipallo lähtee pyörimään oikeaan suuntaan.

Edessä on siis yhden ottelun viikko. Vastassa on Risto Dufvan valmentama Vaasan Sport. Vahvasti ulkomaalaistaustaisiin pelaajiin ja etenkin ruotsalaisiin nojaava vaasalaisryhmä on sarjataulukossa sijalla kolmetoista. Alla on kaksi tappiota ja Nordiksella nähdään varmasti sisuuntunut Sport. Hurjassa vireessä ollut tehokaksikko Jens Lööke (14+12=26) ja Simon Hjalmarsson (6+19) on varmasti valmiina aiheuttamaan harmaita hiuksia HIFK:n Liigan parhaalle alivoimalle (87,18%).

– Laadukas harjoittelu ja valmistautuminen on tärkeässä osassa keskiviikon peliä ajatellen. Nyt ei mennä pelistä peliin vaan kaikki toimenpiteet tehdään keskiviikkoa ajatellen.

Osta lippusi keskiviikon kotiotteluun tästä.

Tilastokatsaus

Parhaat pistemiehet:

Jori Lehterä 2+27=29
Kristian Vesalainen 10+15=25
Julius Nättinen 9+11=20
Luke Martin 8+12=20
Juha Jääskä 8+11=19

Ahkerimmat laukojat:

Luke Martin 149
Petteri Lindbohm 111
Kristian Vesalainen 104
Julius Nättinen 101
Iiro Pakarinen 94

Eniten jääaikaa ottelua kohden:

Luke Martin 21:27
Petteri Lindbohm 21:22
Tony Sund 19:47
Iiro Pakarinen 19:41
Jori Lehterä 19:24

 

 

 

 

Näytä kaikki uutiset