Kaksi pistettä Hämeenlinnasta – Lindbohm jälleen ratkaisijana

HPK - HIFK 1–2 JA (0-0, 1-0, 0-1, 0-1)

HIFK haastoi huippuvireisen kotijoukkueen Rinkelinmäellä keskiviikkoiltana. Stadilaiset lähtivät viikon ensimmäiseen otteluunsa kahdeksan matsin pisteputkessa, HPK kolme peräkkäistä kolmen pisteen voittoa allaan.

Ensimmäisessä erässä kummallakin joukkueella oli paikkansa, mutta veskarit molemmissa päissä pitivät maalinsa koskemattomina. Sami Rajaniemi torjui erässä yhdeksän kertaa, Niko Hovinen HIFK:n maalilla kahdeksan. Kristian Vesalainen kävi lähimpänä maalia ammuttuaan erän lopussa ylärimaan.

Ottelun toinen erä ehti vanheta reilut kaksi minuuttia, ennen kuin illan avausmaali syntyi. Kerhon Juho Järvelä voitti hyökkäyspään aloituksen ja puolustaja Juuso Pulli tälläsi kiekon voimalla verkkoon.

HIFK lisäsi kaasua ja painoi päälle minkä ehti. Kiekkoa ei kuitenkaan toisessakaan erässä saatu ohi Kerho-vahti Rajaniemen.

Pirteästi läpi ottelun esiintynyt 19-vuotias hyökkääjä Aleksanteri Kaskimäki toi lopulta HIFK:n tasoihin ajassa 48:09. Teemu Tallberg karvasi ansiokkaasti syvällä hyökkäyspäässä aiheuttaen HPK-puolustukselle harhasyötön. Joni Ikonen korjasi kiekon ja löysi Kaskimäen maalin edestä, joka nosti lätkän maalin kattoon.

Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla nähty ja ensimmäiset pisteet jaettiin 60 minuutin jälkeen.

Jatkoaika oli tuttua kolmella kolmea vastaan hurjastelua päästä päähän, mutta aivan ykkösluokan maalipaikoille ei kummasakaan päädyssä päästy.

Kunnes puolustaja Petteri Lindbohm päätti ratkaista pelin. Lindbohm sai kiekon keskialueella hyvään vauhtiin, haastoi pakin ja ampui napakasti, ehti vielä omaan irtokiekkoonsa ja ampui maalin eteen kasaantuneen lihamassan takaa lisäpisteen Stadiin.

Niko Hovinen torjui kauden toisessa matsissaan 22 laukausta. Hovisen päästettyjen maalien keskiarvo ottelua kohti HIFK-paidassa on tasan 1,00.


HIFK:n viikkourakka jatkuu heti huomenna torstaina himassa. Nordiksella juhlitaan Oktoberfest-tunnelmissa ja myös oululaiset on kutsuttu bileisiin.

HIFK-Kärpät klo 18:30. Osta liput Ticketmasterista!

Näytä kaikki uutiset