Pinnalla Jori Lehterä: ”Tämä on ollut hienoa aikaa itselleni”
Pinnalla-sarja saa tällä viikolla vieraakseen tähtihyökkääjä Jori Lehterän.
Jo tähän asti upean kiekkouran pelannut Jori Lehterä, 35, tunnetaan poikkeuksellisesta pelisilmästään ja kyvystään rakentaa pelikavereilleen maalipaikkoja. Pallopelejä rakastava artistinen keskushyökkääjä kohtasi taidoistaan huolimatta myös epäilyksiä jo nuoresta saakka, mutta omasta pelityylistään tinkimättä ”Jorsti” on rakentanut itselleen polun, joka on vienyt hänet NHL:ään isoon rooliin ja arvokisamenestykseen Leijonat-paidassa. Kiistatta Euroopan parhaimpiin keskushyökkääjiin lukeutuva Lehterä johdatti Tapparan viime kaudella oman uransa ensimmäiseen Suomen mestaruuteen ja nyt hän halusi tarttua haasteeseen HIFK:ssa.
Jori Lehterä on tuore Suomen mestari, olympiapronssimitalisti ja MM-hopeamitalisti, joka on pelannut NHL:ssä yli 300 runkosarjaottelua ja vastaavan määrän KHL-kaukaloissa. Lisäksi isoja meriittejä löytyy jo uran alkuvaiheilta, kun jo kaudella 2009–10 Tapparassa nuori Lehterä pelasi itsensä Liigassa kaikkien huulille voittamalla runkosarjan pistepörssin 69 tehopisteellään. Tuolloin hänet äänestettiin pelaajien toimesta sarjan parhaaksi pelaajaksi ja palkittiin toimittajien äänestyksellä SM-liigan runkosarjan parhaalle pelaajalle jaettavalla Lasse Oksanen -palkinnolla.
Pilke silmäkulmassa aina liikkeellä olevalla Lehterällä on siis lukuisia tarinoita kerrottavana ja hän tuntuu olevan niistä myös valmis kertomaan.
– Antaa palaa vaan, Lehterä toteaa hyväntuulisena haastattelun alkuun.
Mielenkiintoisia ovat olleet hänen ensiaskeleensa jääkiekon parissa. Nimittäin Lehterän kasvattajaseura on helsinkiläinen Pitäjänmäen Tarmo eli PiTa, jonka vuoden 1987 ikäluokka on kiistatta koko seurahistorian lahjakkain. Lehterän lisäksi joukkueessa pelasivat muun muassa ammattilaisiksi ponnistaneet Jonas Enlund, Timo Seppänen sekä Janne Keränen, joka tosin liittyi joukkueeseen sen jälkeen, kun Lehterä C-junioreissa siirtyi Jokereihin. Ammattilaisiksi ponnistaneiden pelaajien lisäksi joukkueeseen lukeutui runsaasti lahjakkaita junioreita, ja joukkue kuului omassa ikäluokassaan Suomen parhaimpiin joukkueisiin haastaen tasaväkisesti Jokereita ja HIFK:ta. PiTa:n 87 ikäluokka pelasi Lehterän lähdönkin jälkeen C-junioreissa SM-sarjassa, mikä oli seurassa poikkeuksellista.
– Se oli hyvä pumppu aloittaa. Sieltä useampi pelaaja nousi ammattilaiseksi saakka. Se oli hyvä kasvattiseura, jossa oli hyvä meininki päällä, innostavat valmentajat sekä hyvä ilmapiiri. Kamppailtiin HIFK:ta ja Jokereita vastaan ihan samoista sijoista. Kun sillä porukalla voitimme pelejä, pelaajat eivät myöskään lähteneet suurempiin seuroihin niin aikaisin. Se oli sekä hyvä mesta kehittyä että voittaa, Lehterä muistelee.
Hyvät ystävykset Lehterä ja Enlund päätyivät kuitenkin eri seuroihin, Lehterä Jokereihin ja Enlund HIFK:hon. Tämä siitäkin huolimatta, että kaksikon isät olivat mukana PiTa:n toiminnassa. Miksi kaverukset lähtivät eri joukkueisiin?
– Siinä oli vähän niin kuin sovittu, että HIFK:hon mennään kimpassa. Olin sitten kuitenkin ihan herjalla heittänyt kesällä kiekkoleirillä muille junioreille, että menen Jokereihin. Tämän jälkeen olin mökillä ja Jokereiden silloinen joukkueenjohtaja Taisto Nieminen soitti, että missä sä oot, täällä olisi treenit alkamassa, Lehterä muistelee.
Nuorukainen kertoi puhelimeen, että ihan vitsillä hän oli sanonut osallistuvansa mukaan.
– Hän sitten ehdotti, että tule nyt tänne edes treenaamaan, niin saat vähän jäitä. Totesin, että hauskempaa se on mennä pelaamaan lätkää kuin istua mökillä. Treenien jälkeen sanottiin, että mulla olisi paikka joukkueessa, johon totesin jotenkin, että ”Aijaa, no kai voin tähän jäädäkin, kun tässä on hyvä porukkakin kasassa”. Siihen jäin, eikä siinä sen kummempaa. Enlund pelasi vielä vuoden PiTa:ssa ja lähti siitä HIFK:hon, Lehterä naurahtaa muistellessaan tiukkaa valintaa.
Luonnonlapsi ja monilahjakkuus
Vaikka asenne on ollut rento ja huoleton varmasti monessa hetkessä, on aina ollut silmiinpistävää Lehterän palo kaukalossa ja luontainen halu voittaa ja kamppailla, oli sitten kyseessä iso ottelu ammattilaiskaukalossa tai street hockey turnaus Narinkkatorilla. Lehterä kertookin, että rakkaus pallopelejä kohtaan on ollut aina olemassa ja lähes kaikkia lajeja on pienenä kokeiltu, mikä varmasti omalta osaltaan selittää harjaantunutta pelisilmää.
– Pallopelejä olen aina elänyt ja hengittänyt. Kaukalopalloa tuli pelattua noin neljä vuotta ja jääpalloa kolme vuotta. Sählyä pelasin U19 maajoukkueeseen saakka ja futista 15-vuotiaaksi saakka. Rullalätkääkin tulee pelattua nykyäänkin joka kesä, Lehterä luettelee käsittämättömältä kuulostavaa listaa.
– Koristakin koitin, mutta siellä oli yksissä treeneissä aerobicia. Siihen mä lopetin, Lehterä lisää listan jatkoksi.
Valintoja oli kuitenkin tehtävä ja jääkiekon ehdoilla Lehterä koko ajan muita lajeja harrasti. Viimeisimpänä pois jäi salibandy, jossa tosiaan Lehterä pelasi nuorisomaajoukkueessa.
– Sählyvuorot meni mukana, kun koulusta mentiin ensin Pirkkolaan lätkätreeneihin ja sieltä Tapiolaan sählytreenihin, jotka alkoivat usein vasta yhdeksän aikaan illalla. Siitä yhdeltätoista kotiin, kanapasta huiviin ja seuraavana päivänä taas uudestaan. Täytyy kyllä sanoa, että koulunkäynti siinä kärsi, kun koko ajan oltiin joko treeneissä tai autossa menossa seuraaviin, mutta olihan se pirun siistiä aikaa, Lehterä muistelee.
Yksi mielenkiintoinen ja silmiinpistävä asia on se, että Lehterällä ei kuitenkaan jääkiekosta ole nuorisomaajoukkueista arvoturnauksia.
– Kyllä minut U20 MM-kisoihin valittiin, mutta loukkaannuin juuri ennen kisoja. Joitain nuorisomaajoukkuepelejä pelasin siinä 18 ikävuoden jälkeen, mutta sitä ennen en.
Miksi valintaa ei tullut aiemmin?
– Olin jo silloin liian hidas, Lehterä hymähtää.
Tämä onkin se erikoisuus, joka on seurannut Lehterää läpi hänen uransa. Korvien välissä raksutus oli poikkeuksellista ja kädet ikäluokan parhaimmistoa, mutta luistelutaidon riittämistä on epäilty pitkin uraa, oli sitten kyseessä murtautuminen liigajäille, maajoukkueeseen tai NHL:ään. Kaikki epäilykset hyökkääjä on vaimentanut kulkemalla omaa polkuaan.
– Ei sitä hitautta kukaan valmentaja suoraan sanonut, mutta näin sen ymmärsin.
Tampereelta parrasvaloihin
Lopulta Jokereiden junioreissa kovaa jälkeä tehnyt Lehterä tavoitteli liigapaikkaa Jokereissa kaudella 2006–07, mutta pian kävi selväksi, että iso rooli kannattaa hakea muualta. Asia ei ole yksiselitteinen, vaan Jokereissa oli tuohon aikaan nimekäs joukkue ja puolestaan Tapparan kokoonpanossa oli huutava paikka Janne Ojasen takana kakkossentterille.
– Jokereilla oli maailmanluokan sentterit ja oli kysymysmerkki, että pääsisinkö siinä kärkiketjuihin saakka. Tappara puolestaan tarjosi kakkossentterin ruutua ja siinä pääsi samalla imemään oppia Ojaselta. Näin parhaaksi lähteä Tampereelle. Muutenkin siinä oli se, että pääsin kotoa pois aikuistumaan. Päätös oli lopulta helppo.
Lehterä muistuttaa, että ajat olivat aivan erilaiset, jos vertaa esimerkiksi siihen, kuinka tänä päivänä nuoria pelaajia ajetaan liigajoukkueisiin sisään.
– Ikähaitari joka joukkueessa oli silloin ihan erilainen ja silloin kokeneet jätkät pyörittivät joukkueita, kun taas nykyään nuoret jätkät ovat isossa roolissa, mutta nykyään nuoret ovat myös paljon valmiimpia. Sillä tavalla tämä systeemi on muuttunut. Nykyään nuoret saavat tietoa itselleen esimerkiksi treenaamisesta ihan eri tavalla, jos vertaa siihen, mitä meillä oli käytössämme. Meidän aikana piti olla heti iskussa ja ottaa pelipaikka, jos sellainen annettiin. Siihen ei tultu opettelemaan, Lehterä näkee.
Hän koki, että rooli Tapparassa kehittäisi häntä enemmän, eikä valinta mennyt millään tavalla pieleen. Heti ensimmäisellä kaudellaan Tampereella syntyi 13 maalia ja 42 tehopistettä runkosarjassa. Kauden päätteeksi kesällä 2008 St. Louis Blues varasi Lehterän NHL:n varaustilaisuudessa kolmannella kierroksella.
Kolmannella kaudella Tapparassa Lehterä tykitti jo 69 pistettä, voitti runkosarjan pistepörssin ja oli kiistatta koko runkosarjan paras hyökkääjä Liigassa. Samana keväänä Lehterä pelasi uransa ensimmäiset MM-kilpailut Leijonissa. Tiet myös olivat uudelleen kohdanneet Tampereella Enlundin kanssa, joka pelasi Lehterän rinnalla nuo kaikki samat kolme kautta ja teki Lehterän ruokkimana 28 maalia viimeisellä kaudella ennen kuin kaksikko siirtyi KHL:ään.
– Siinä oli hyvä käyrä ylöspäin ja tekeminen parani koko aja. Enlundinkin kanssa jään ulkopuolella arki saattoi joskus olla liiankin kivaa. Hauskat vuodet ja hyviä muistoja, Lehterä sanoo.
KHL oli perustettu vain paria vuotta aikaisemmin, kun Lehterä siirtyi Lokomotiv Jaroslavin riveihin kaudelle 2010–11. Sarja oli juuri oikea paikka taitavalle sentterille hakea seuraavia kehitysaskeleita, mutta jos Tampereella arki oli ollut liiankin kivaa, oli venäläisessä teollisuuskaupungissa astetta erilaisempi meininki.
– Siinä oli paljon sopeutumista ja taisin olla ainoa nuori pelaaja koko joukkueessa, eikä yhteistä kieltä ollut. Se oli varmasti koko urani pisimmän tuntuinen kausi. Siitäkin kuitenkin selvittiin ja olin toisella kaudella ihan eri tavalla valmis pelaamaan siellä, Lehterä muistelee.
Arkea varmasti helpotti Venäjällä sekin, että seuraavaksi kaudeksi Lehterä siirtyi jälleen Enlundin joukkuekaveriksi Sibir Novosibirskiin. Kolmen seuraavan kauden aikana Lehterä paukutti kovia tehoja KHL:ssä ja kiinnostus suomalaista kohtaan kasvoi St. Louisissa niin paljon, että Lehterää oli kosiskeltu Pohjois-Amerikkaan jo pidemmän aikaa, mutta Lehterä itse halusi rauhassa marinoitua KHL:ssä.
– Parin vuoden ajan oli NHL:stä tarjottu sopimusta, mutta olin sitä mieltä, että vielä ei ole aika, Lehterä kertoo.
NHL-unelma näytti kaikki puolensa
Voidaan sanoa, että kaudella 2013–14 Lehterä kasvoi aivan uudenlaisiin saappaisiin. Loistavan KHL-kauden lisäksi kaukalossa lentänyt Lehterä saavutti Sotšin talviolympialaisissa pronssia Leijonien kanssa, minkä lisäksi kevään 2014 MM-kisoissa keskushyökkääjä tykitti 12 tehopistettä kymmenessä ottelussa, kun Suomi saavutti MM-hopeaa Minskissä. Oli aika ottaa harppaus NHL-kaukaloihin.
– Tuon kauden jälkeen koin, että KHL on pelattu läpi ja oli aika uudelle stepille. NHL:ään lähdettiin ja olinkin heti valmis niihin peleihin, Lehterä muistelee.
Suomalainen kiekkoyleisö seurasi tarkasti, kun Lehterä teki NHL:ssä tulokaskaudellaan 44 tehopistettä ja seuraavalla kaudella St. Louis Blues eteni konferenssifinaaleihin saakka. Kuten Lehterä on aikaisemmissakin haastatteluissa kertonut, unelmien saavuttamisella oli myös kova hinta, joka alkoi paljastumaan jo ensimmäisellä NHL-kaudella.
– Siinä olin mennyt liian pitkään äärirajoilla ja olin vetänyt koko ajan kaikki likoon. Siinä tuli muutaman vuoden ajanjakso, kun pää ja kroppa eivät oikein totelleet. Sen jälkeen piti vetää happea ja koneita alas sekä aloittaa tavallaan alusta, Lehterä avaa rankkaa ajanjaksoaan.
Onneksi nuo ajat ovat nyt takana. Miten Lehterä voi nyt?
– Aikaisemmin en antanut armoa itselleni. Nyt tuntuu, että olen todella hyvässä balanssissa tekemisen meiningin ja rentouden kanssa. Nyt on parempo mielentila pelaamiselle kuin koskaan aikaisemmin, Lehterä kertoo.
Pohjois-Amerikan vuosien jälkeen hän pelasi vielä kolme kautta KHL:ssä, kunnes viime kaudella Lehterä palasi Tapparaan ja johdatti joukkueen Suomen mestaruuteen, mikä oli samalla Lehterän ensimmäinen mestaruus seurajoukkueessa.
– Kyllä viime kausi opetti sen, miten kaikkia joukkueessa tarvitaan ja sen, miten arjesta pitää tehdä sellainen, että sillä on merkitystä. Koko kauden aikana homman on mentävä koko ajan eteenpäin. Ei olla tyytyväisiä, vaan halutaan kehittää tekemistä, mutta samaan aikaan ei puristeta mailaa. Innostumisen ja rentouden kautta haetaan onnistumisia.
Kuinka paljon voimaa antaa sekin, että jo nuorena epäilyjen kohteeksikin joutunut hyökkääjä on jo tässä kohtaa uraansa saavuttanut unelmiaan NHL:ssä, maajoukkueessa ja nyt Suomen mestaruuskin on saavutettu?
– Ne ovat hyödyllisiä asioita kokemuspankkiin. Vaikka mukaan on mahtunut hyviä ja huonoja kausia, niin nyt tietää, että mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Kokemuksena asiat näkyvät ja niistä hyvä ammentaa hyviä juttuja näkyville nyt myös HIFK:ssa. Ne voivat olla ihan pieniäkin arjen juttuja, Lehterä pohtii.
”Pääsin himaan ja hyvään joukkueeseen”
Lehterä paljastaa, että HIFK:hon ja takaisin Helsinkiin siirtyminen oli vaihtoehtona jo ennen viime kautta, mutta päätyi vielä kerran valitsemaan Tapparan.
– Sitten jo hyvissä ajoin viime kaudella oli mielessä, että olisikohan siellä HIFK:ssa pelipaikkaa. Iso syy itselle oli saada perhearki rullaamaan ja se, että täällä haluttiin kasata joukkue, jolla on mahdollisuus voittaa. Sen jälkeen oli helppo tehdä päätös. Pääsin himaan ja hyvään joukkueeseen, Lehterä kertoo.
Hieno on ollut alkukausi Lehterällä HIFK:ssa. Keskushyökkääjä on eturivistä johtanut joukkuetta ja ollut tuttuun tapaan johtava pelaaja sekä tasaviisikoin että ylivoimalla. Pistetahtikin on laskennallisesti jälleen lähes 60 pisteessä.
– Meillä hyvä porukka jätkiä ja innostunut ilmapiiri. Olemme ottaneet koko ajan askeleita myös eteenpäin, mikä on hyvä asia. Olemme menossa oikeaan suuntaan. Aika hienoa tässä on olla, kun lapset saa vietyä kymmenessä minuutissa tarhaan ja siitä suoraan hallille, jossa on tekemisen meininki. Päivän päätteeksi saa hakea lapset ja viettää perheen kanssa aikaa illat. Kyllä tämä on ollut hienoa aikaa itselleni. Kokemus on tuonut sitäkin, että osaan nauttia hetkestä miettimättä liikaa eteenpäin, Lehterä kertoo.
Hän myös sanoo, että Tapparan mestaruuden jälkeen hän näki HIFK:ssa myös seuraavan haasteen.
– Ehdottomasti. Tämä on samalla tosi hyvä haaste, johon tykkään hypätä mukaan. Sellainen ajatus on, että haluaisin olla mukana auttamassa tätä seuraa ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin. Se on aina hyvä, kun on haastetta ja painetta.
Kokenutta hyökkääjää miellyttää myös se, että kopissa on paljon hänelle tuttuja pelaajia aiemmilta pelivuosilta.
– Onhan se hienoa, kun tuossa on esimerkiksi Leksa, Petsku (Lindbohm), Melart ja Pappi Hovinen, joiden kanssa on tullut pelattua ja pyörittyä pidempäänkin. Siihen päälle hyvät nuoret pelaajat, niin meillä on kyllä tässä hyvä miksaus kasassa. Olen kyllä viihtynyt tässä, Lehterä kiittää.
HIFK palaa Nordikselle maajoukkuetauon jälkeen keskiviikkona, kun JYP saapuu Stadiin. Viikon toinen kotiottelu pelataan lauantaina Tapparaa vastaan. Välissä on perjantaina vierasottelu Lappeenrannassa SaiPaa vastaan.
Lähestyvä otteluruuhka ei hetkauta Lehterää.
– Itse haluan enemmän pelata kuin treenata. Tykkään, kun isketään peliä pelin perään. Kiva päästä pelaamaan mielummin kuin ottaa pitkiä treenijaksoja keskelle kautta. Sytyn siihen, kun pelipäivän tunnelma on läsnä koko päivän, eikä siihen isompia kipinöitä tarvita. Jengiä on ollut katsomossa tällä kaudella jopa yllättävän paljon. Toivottavasti jengi löytää jatkossakin peleihin ja me laitamme kiekkoa reppuun. Se ei ole mielestäni huono yhdistelmä, Lehterä sanoo.
Teksti: Henri Havusela
