logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

PINNALLA – Juha Jääskä: ”On löytynyt uutta vaihdetta silmään”

Pinnalla-sarja saa vieraakseen maajoukkuekutsun saaneen hyökkääjän Juha Jääskän.

Viime kaudella lopullisen läpimurtonsa liigan eliittihyökkääjien joukkoon tehnyt Juha Jääskä edustaa 25-vuotiaana jo yhdeksättä kauttaan HIFK:n liigamiehistöä ja on syksyn aikana noussut entistä vahvemmin ratkaisupelaajien joukkoon, mistä ”Jäky” palkittiin toistamiseen tämän vuoden puolella kutsulla Leijoniin.

Suomen EHT-turnauksessa nähdään runsaasti punaista väriä, kun HIFK:sta joukkueeseen valittiin Juha Jääskän lisäksi Petteri Lindbohm sekä Leijona-debytantit Kristian Vesalainen ja Roope Taponen.

– Suomen EHT-turnausta on aina tullut katseltua, joten siisti juttu päästä sinne pelaamaan. Kiva päästä mittamaan omaa tasoakin Euroopan huippupelaajia vastaan. Isoin juttu Leijonien peleissä on itselleni nähdä ja kokea se taso, millä pitää olla, että pystyn maajoukkuepaidassakin olla eroa tekevä pelaaja. Nuo ovat varmasti oman urani tähän asti kovatasoisimpia pelejä. Tuolta saa myös pieniä kikkoja ja vinkkejä omaan pelaamiseen. Motivoivia kaikki maajoukkuereissut ovat, oli sitten kyseessä nuorisomaajoukkue tai aikuiset, viime tammikuussa Leijonissa debytoinut Jääskä kuvailee.

HIFK:n muu joukkue siirtyy tämän viikon jälkeen maajoukkuetauolle. Torstaina HIFK kohtaa viimeisessä kotipelissä ennen taukoa HPK:n ja lauantaiksi Stadin ylpeys matkaa Kouvolaan KooKoon vieraaksi. Jääskä näkee, että hän ja muut maajoukkuekutsut HIFK-pelaajat pystyvät tuomaan Karjala-turnauksesta hyviä asioita myös HIFK:n arkeen.

– Esimerkiksi viime kaudella pelissä Ruotsia vastaan sitä tajusi, että okei, kamppailupelaaminen on todella kovalla tasolla EHT:lla, jos vertaa vaikka liigamatseihin. Isoja jätkiä ja nopeatempoista peliä. Siinä on se hyvä puoli, että sitten pitää pystyä tuomaan se sama vauhti ja kamppailupelaaminen omaan pelaamiseen liigajäille, joten nuo maajoukkuejutut voi nähdä mielestäni pelaajaa kehittävän juttuna, vaikka lyhyestä turnauksesta puhutaankin. Ainakin viime kaudella itse koin sen niin maajoukkuepelien jälkeen, Jääskä sanoo.

Ja olisihan se hienoa, jos Jääskä nähtäisiin edustamassa Leijonia myös arvokilpailuissa tulevaisuudessa.

– Totta kai se on yksi unelma. Omasta mielestäni se on kuitenkin sellainen homma, että ensin pitää auttaa IFK menestykseen, jotta se on edes mahdollista. En näe mitenkään mahdottomana, että voisin olla ensi keväänä kisoissa, mutta se tosiaan vaatii IFK:lle joukkueena vahvaa kevättä, josta sitten yksilöt voivat nousta esille. Pitää pelata helvetin hyvin ja pysyä ehjänä, Jääskä summaa.

Hyökkääjä myös iloitsee joukkuekavereiden maajoukkuekutsuista.

– Hienoa, että noin moni meiltä pääsi meiltä mukaan. Kova joukkue meillä on HIFK:ssa ja tässäkin sen näkee. Ja samoista syistä tämä palvelee mielestäni myös meidän jengiä, eli tekee vain hyvää, kun pelaajat saavat kovia pelejä alle.

Vahva alkukausi

HIFK:n matseja seuraaville ei ole varmasti millään tavalla yllättävää, että Jääskän palveluksista ollaan kiinnostuneita Leijonissa ja Jukka Jalosen johtamassa valmennustiimissä. HIFK-hyökkääjän ura on ollut kovassa nosteessa ja nyt kaukalossa nähdään sitä Jäkyä, josta varmasti olisi päästy jo nauttimaan aikaisemmin ilman aikaisempien vuosien loukkaantumisia.

Viime kaudella Jääskä teki runkosarjassa uransa ennätyspisteet 37 ja tällä kaudella tahti on kovempaa, minkä lisäksi katsomoon asti näkyviä kehitysaskeleita on jälleen tullut jokaisella osa-alueella. 25-vuotiaana Jääskä lukeutuu Liigan eliittihyökkääjiin.

– Hyvällä tiellä ollaan. Viime kausi oli erilainen kuin etukäteen osasin odottaa ja meidäthän joukkueena hakattiin alkukaudesta ihan pohjiin ja sieltä ei ollut kuin suunta ylös. Löydettiin hiljalleen kuitenkin keinot voittaa ja hitsaannuttiin nätisti yhteen. Se oli hyvä opetus itselleni siitä, kuinka huonosti ja kuinka hyvin voi mennä yhden kaudenkin aikana. Ensin usko oli koetuksella ja yhtäkkiä pystyinkin pelaamaan urani parasta kiekkoa. Harmittaa hitosti, että pudotuspelit jäivät itseltäni vajaaksi, kevään pudotuspeleissä epäonnisesti sairastunut Jääskä huokaa.

Tälle kaudelle monipuolinen hyökkääjä on tehnyt 17 otteluun tehot 4+8 ja teholukema on tällä hetkellä joukkueen paras +7. Itseluottamus tuntuu olevan kohdillaan.

– Tuntuu, että ihan tässä viime peleissäkin on löytynyt uutta vaihdetta silmään. Luisteluni on tuntunut paremmalta ja olen pystynyt olemaan aiempaakin vaarallisempi hyökkäyspäässä. Uusi kausi ei ikinä ala suoraan siitä mihin edellinen jäi, joten kyllä tässä on saanut taas tehdä paljon hommia ja joukkueen sisällä olemme etsineet toimivia kemioita. Hyvälle tasolle on jo päästy, mutta nyt tuntuu, että vielä aletaan ottamaan seuraavia askeleita kauden aikana, Jääskä kuvailee.

Parannuskohdat puolestaan löytyvät samasta paikasta kuin varmasti monella pelaajalla HIFK:ssa ainakin viime viikkoon peilaten. Otteluiden hallitsemisesta huolimatta hyökkääjä haluaa saada kiekkoa tylymmin vastustajan verkkoon.

– Tehokkuutta toivon itsellenikin lisää. Ei sitä usein voi pelata niin, että pelasinpa hyvän pelin, mutta tehoja ei tullut. Oikeasti pitää pystyä olemaan tehokkaampi ja käyttää tontit hyväksi. Jos sitä asiaa saa parannettua, niin katsomoon se nopeasti näyttää, että onpa pelaaja mennyt eteenpäin, vaikka todellisuudessa olisi vain tylympi maalipaikoissa. Tuota olemme ihan joukkueenakin työstäneet viime viikkoina. Hyökkäyspään pyörityksiä pitää pystyä päättämään paremmin, Jääskä kertoo.

”Hyvää meininkiä pyrin tuomaan koppiin”

Jääskä on katoava luonnonvara siinä mielessä, että hän niitä harvoja nykypelaajia, jotka ovat pitkään edustaneet yhtä seuraa. Ala-asteella HIFK:n junioreihin siirtynyt Oulunkylän Kiekko-Kerhon kasvatti pelaa jo yhdeksättä kautta HIFK:n liigajoukkueessa.

– Kruunu vielä uupuu ja sellainen kirsikka kakun päälle, eli mestaruus. Tosi kiitollinen olen kaikista vuosista ja siitä, että olen saanut roolia ja kehittyä pelaajana. Nastaa on ollut, mutta nyt haetaan sitä puuttuvaa palasta, eli mestaruudesta pelataan.

Miten tämän kauden joukkue vertautuu Jääskän silmissä aikaisempiin vuosiin?

– Kyllä tässä on nyt kaikki palaset kunnossa, ei kahta sanaa. Aikaisempinakin vuosina meillä on ollut vahvoja joukkueita, mutta nyt on napsu siihen vielä lisää. Meidän tehtävä on joukkueena saada tekeminen ja yhteispeli siihen kuntoon, että keväällä se riittää päätyyn asti. Mikään muu kuin mestaruus ei riitä minulle.

Hyökkääjän nykyinen sopimus on päättymässä ensi keväänä. Nyt keskistytään tähän kauteen, mutta tulevaisuuden haaveitakin toki tavoitteelliselta kiekkoilijalta löytyy.

– Tavoite on kehittyä pelaajana ja päästä vielä kovempiin sarjoihin pelaamaan. Jossain vaiheessa ulkomaita olisi kiva nähdä. Se varmasti tekisi minulle pelaajana ja ihmisenä hyvää. Mutta ollaan nyt kiinni tässä kaudessa.

Entä miltä ajatuksentasolla tuntuisi kantaa toisen liigaseuran paitaa, sitä kun Jääskän uralla ei ole tapahtunut.

– Hah hah, no niin ei tule käymään, jos se minusta on kiinni, Jäky nauraa.

Jääskän pelipaidan rintaa komistaa myös A varakapteenin roolin merkiksi.

– Tosi iso kunnia se on ja siisti juttu. En tiedä muuttaako se millään tapaa omaa käyttäytymistä kopissa. Ihan samanlainen varmasti olen kuin edellisinä vuosina, mutta siisti homma se on ja pyrin omalla persoonalla ja esimerkillä saada jengistä enemmän irti. Siihen myös pyritään, että jokaisella joukkueessa olisi hyvä olla. Hyvää meininkiä pyrin tuomaan koppiin, mikä on varmasti oma vahvuus. Meillä on kopissa paljon erilaista johtajuutta, mikä on myös tosi hieno juttu.

”Laitetaan ranttaliksi”

Jääskä kertoikin jo isoista tavoitteista tämän kauden osalta, mutta miten hän toivoisi HIFK:n pelaamisen kehittyvän tämän viikon kahteen otteluun ennen maajoukkuetaukoa ja sen jälkeiseen aikaan.

– Ihan tällä viikolla pitää viime viikosta ottaa opiksi ja olla tehokkaampi vastustajan päädyssä. Sitten kun runkosarjaa mennään pidemmälle, meidän pelin pitää kehittyä niin, että oma peli riittää, eikä tarvitse mitään hokkuspokkuksia, vaikka tulisi kovia jengejä vastaan. Sitä tässä haetaan ja valetaan perustaa kuntoon.

Syksyn liigapelit ovat osoittaneet sen, ettei ilmaisia sarjapisteitä ole jaossa ja todella tasaiselta sarja tuntuu alkukauden perusteella. Jääskä näkee, että Liiga on viime vuosina kehittynyt vuosi vuodelta.

– Vähemmän on träppiä ja yleisellä tasolla joukkueet mielestäni pelaavat freshimpää kiekkoa kuin esimerkiksi silloin, kun olen itse tullut liigajäille. Tasaisuutta on mielestäni tullut jo siinä, kun pelaajat eivät halua KHL:ään ja se on tuonut paljon laatua joukkueisiin. Huippujengeissä on pelaajia, jotka eivät aikaisemmin Liigassa pelanneet. Liiga on todella urheilullinen sarja tänä päivänä, Jääskä pohtii.

Ja HIFK kannattajat tuntuvat ottaneen tämän kauden joukkueen omakseen. Kotimatseissa on ollut loistava tunnelma läpi alkukauden ja kauden seitsemässä ensimmäisessä kotimatsissa yleisökeskiarvo on ollut loistava 7875 katsojaa, mikä on enemmän kuin millään aikaisemmalla kaudella.

– Se on ihan huikea juttu, kun tuntuu olevan jo arkipäivää, että Nordis on loppuunmyyty. Siitä kuuluu kiitos kyllä ihan kaikille, jotka pelejä ovat alkukaudesta käyneet katsomassa.  Hyvää pöhinää on Liigaan saatu muutenkin. Tuo sarjan avaaminen tulevaisuudessa yllätti minut positiivisella tavalla ja sekin tuo hyvää virtaa Liigaan. Oli jo aikakin. kotimaisella kiekolla tuntuu olevan valoisa tulevaisuus, mikä varmasti ilahduttaa sekä meitä pelaajia että kannattajia, Jääskä sanoo.

Torstaina Nordis täyttyy jälleen, kun HIFK kohtaa HPK:n viimeisessä kotiottelussa ennen maajoukkuetaukoa.

– Meillä on kasvojenpesun paikka tuon viime viikon jälkeen, joten innokkailla ja odottavaisilla fiiliksillä siihen peliin. Laitetaan oikein ranttaliksi ja kiekkoa reppuun, Jääskä sanoo.

 

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset