logologo
HIFKLukko
ke 04.12.2024 klo 18:30

Darren Boyko 60 vuotta

HIFK-legenda Darren Boyko juhlii tänään 60-vuotissynttäreitään. Kanadalainen Boyko pelasi IFK:ssa 11 kautta 1985-1996 ja teki 476 runkosarjaottelussa 171+236=407 tehopistettä. Hän voitti HIFK:n riveissä yhden SM-hopean ja kolme -pronssia. Boyko on kaikkien aikojen neljänneksi eniten liigaotteluita pelannut ja kolmanneksi eniten pisteitä tehnyt ulkomaalaispelaaja.

– Olin 21-vuotias siirtyessäni HIFK:hon. Mietin tuloa pitkään, mutta listattuani plussat ja miinukset, päätin lähteä matkaan. Ensimmäiset viikot olivat nuorelle pelaajalle vuoden 1985 Helsingissä hankalia. Ajattelin alkuun, että joukkue lähettää minut kotimatkalle samoin tein. Vierailuni venyi lopulta 11 kauden mittaiseksi ja muutti koko elämäni, sanoi Boyko vuonna 2018 Stadissa tehdyssä HIFK TV:n haastattelussa.

Nykyään Kanadassa Hockey Hall of Famessa työskentelevä Boyko on aateloitu Jääkiekkoleijonaksi järjestysnumerolla 180.

Congratulations Darren!

 

Näytä kaikki uutiset