HC Kloten taipui stadilaisten käsittelyssä
Treenimatsi: HIFK - HC Kloten 4–1 (2-0, 2-1, 0-0)
HIFK pelasi torstai-iltana ensimmäisen kahdesta Sveitsissä käytävästä treenimatsistaan. Aiemmasta infosta poiketen sveitsiläinen HC Kloten ei ollutkaan otteluparin isäntä. Ei paperilla eikä kaukalossa.
Keskiviikkona pelipaikkakunnalle saapunut stadilaisnippu oli terävämpi ottelun alussa ja pääsi ensimmäiselle erätauolle 2-0-johdossa Micke-Max Åstenin ja Kristian Vesalaisen maaleilla.
Toisen erän HIFK aloitti alivoimalla. Vaihtomatkaa etevästi hyödyntänyt Kloten paineisti erän ensimmäisen puolikkaan ja onnistui kaventamaan lukemiksi 1-2. Stadilaiset kiristivät ruuvia erän edetessä. Ensin Santeri Hartikainen löi irtokiekon sveitsiläisten verkkoon ja vielä ennen erätaukoa Petr Kodýtek nautiskeli komean kuvion päätteeksi taukonumerot 4-1.
Kolmannessa erässä ei lisämaaleja nähty, joten HIFK:lle tyylikäs voitto reissun avausmatsistaan.
HIFK kohtaa perjantaina toisen paikallisen joukkueen, kun HC Ambrì-Piotta saapuu kaupunkiin. Matsi alkaa klo 20.30 Suomen aikaa.