logologo
HIFKJYP
ke 28.10.2020 klo 18:30

Henrik Borgström: Hienoa olla vihdoin tässä

play

Henrik Borgström on pelannut edellisillä kolmella kaudella NHL-seura Florida Panthersin organisaatiossa.

HIFK ja 23-vuotias keskushyökkääjä Henrik Borgström ovat solmineet kauden 2020-2021 kattavan sopimuksen. Kolmella edellisellä kaudella NHL-seura Florida Panthersin organisaatiossa pelannut Borgström lähti Stadista neljä vuotta sitten Pohjois-Amerikkaan pelaamaan yliopistokiekkoa.

– Aina olen funtsinut paluuta himaan vaikka Pohjois-Amerikassa olenkin pelannut. Nyt on hyvät fiilikset, “Niki” kertoo sunnuntai-iltapäivällä Nordiksella.

– Tätä on pyöritelty jo pidemmän aikaa. Minulla on ollut yhteys auki myös Pohjois-Amerikkaan ja paljon on ollut siitä kiinni mitä olen voinut HIFK:n suuntaan tehdä. Nyt olen erittäin innoissani, että olemme vihdoin päässeet tekemään sopimuksen.

Viime kaudella NHL:ssa ja AHL:ssa pelanneen Borgströmin edellisestä pelistä on kulunut jo reilusti yli puoli vuotta. Nuori hyökkääjä on pitänyt itsensä hyvässä kunnossa harjoittelemalla Suomessa.

– Olen treenannut hyvässä porukassa koko kesän ja syksyn. Tässä on ollut vähän kaikenlaista, mutta tuntuu siltä, että olen hyvässä kondiksessa ja mieli tekisi palata jo takaisin jäälle.

Muutama viikko sitten Borgström loukkasi nilkkaansa. Kuntoutuminen on edennyt hyvin ja “Nikin” Liigadebyytti lähestyy.

– Toivottavasti pääsen pelaamaan mahdollisimman pian. Nilkka on lähtenyt kuntoutumaan hyvin ja toivon, että muutaman viikon päästä pääsisin jo jäälle. Alustava ennuste oli, että olisin kunnossa kuudessa viikossa ja nyt siitä on pari viikkoa takana.

– Paljon olen viime vuosina pyörinyt Nordiksella ja muutenkin seurannut HIFK:n matseja. On se aina ollut yksi unelmistani, että jonain päivänä vedän punaisen pelipaidan ylleni.

Näytä kaikki uutiset