logologo
HIFKIlves
la 30.10.2021 klo 17:00

Jere Sallinen: Tämä kausi on vaatinut kaikilta sopeutumiskykyä

HIFK:n joukkueessa todettiin sunnuntaina koronavirustartunta ja pelaajat ja taustahenkilöt on asetettu 14 vuorokauden karanteeniin. Joukkue oli ennen karanteenia Liigan kuntopuntarin ykkönen voitettuaan edellisistä 17 ottelusta 14 ja jäätyään vain kerran ilman pisteitä. Sijoitus sarjataulukon kakkosena alkoi olla valettu betoniin.

Karanteenin takia HIFK:n ottelut tältä ja ensi viikolta on peruttu ja joukkueen toiminta keskeytetty. Otteluja ei siis siirretä myöhemmin pelattavaksi, vaan niitä ei pelata lainkaan. Liigan sarjataulukon järjestys määräytyy ottelukohtaisen pistekeskiarvon perusteella.

Koko HIFK:n joukkue taustahenkilöineen testataan uudelleen loppuviikon aikana ja siihen asti pelaajat eivät harjoittele omatoimisesti. Virallisessa karanteenissa pitää välttää lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin. Ulos voi mennä, kunhan pitää yli kahden metrin välin muihin ihmisiin. Karanteenin aikana saa siis urheilla ulkona, kunhan huolehtii turvaväleistä. Tartunnan saanut/saaneet ovat eristyksessä, eivätkä saa poistua kotoa muuten kuin lääkärissä käydäkseen.

Joukkueen kapteeni Jere Sallinen vastasi hifk.fi:n kysymyksiin karanteenista.

Miten reagoit, kun sunnuntaina kävi ilmi, että edessä on kahden viikon karanteeni?

– Kyllähän se harmitti, mutta tämä on asia, johon on pitänyt tavallaan olla koko ajan valmiina. Ei sille voi mitään, nyt vaan pidetään huolta siitä, että kaikki jätkät ovat terveinä, kun päästään taas kokoontumaan. Pelit keskeytyivät vähäksi aikaa, mutta terveys on tärkeintä.

Paljon on tapahtunut sitten lokakuun alun, kun Liigakausi alkoi. Millaista joukkueen elämä on ollut jatkuvan epävarmuuden varjostaessa?

– Tämä koko kausi on ollut sellainen, että alusta asti me kaikki olemme asennoituneet niin, että mitä vain voi tapahtua ja äkillisiin muutoksiin pitää sopeutua nopeasti. Kausi on vaatinut kaikilta sopeutumiskykyä. Ei vain joukkueelta ja seuran henkilökunnalta, mutta myös HIFK:n kannattajilta.

– Totta kai tämä on ollut haastavaa kaikille. Ilman yleisöä pelaaminen ei tunnu samalta ja pienessä epävarmuudessa olemme eläneet koko ajan. Se on kuitenkin ollut hienoa, että tässä tilanteessa olemme pystyneet koko ajan kehittämään omaa peliä ja vuodenvaihteen jälkeen on saatu kovaa tulosta aikaan. Ollaan tukeuduttu toisiimme ja saatu rakennettua todella hyvä meininki päivittäiseen tekemiseen.

Kuinka suuri haaste on saada nopeasti juonen päästä kiinni, kun karanteenin jälkeen päästään taas sorvin ääreen?

– Tietysti siinä on haasteensa. Karanteenin aikana saadaan kuitenkin treenata ulkona omissa oloissamme. Tietysti tämä on myös tilaisuus huilata, sillä pelitahti oli vuodenvaihteesta lähtien kova, kun pelasimme 26 matsia reiluun kahteen kuukauteen.

– Nyt tuli pakollinen tauko ja täytyy hetki ottaa iisisti, mutta sen jälkeen täältä tullaan taas – ja lujaa.

Jere Sallinen

Näytä kaikki uutiset