logologo
HIFKHPK
to 26.12.2024 klo 17:00

FORENOM MATSIRAPORTTI: ”Saatiin faneilta paljon voimaa”

HIFK-Sport 4–1 (0–0, 3–1, 1–0)

Lauantai-ilta Nordiksella muistutti paikalla olleita siitä, että pienin askelin maailma on palaamassa raiteilleen. Yleisökapasiteettia on vielä rajoitettu, mutta siitä huolimatta hallissa oli mahtava fiilis, kun HIFK otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa Stadin kiekkopyhätössä. Yleisömäärä oli jälleen rajoitusten mukainen maksimi, 4100 katsojaa.

Helpolla pisteet eivät tulleet ja suuri kiitos niistä kuuluu fanikatsomolle, joka piti alusta loppuun huikeata meininkiä päällä. Chäntit raikuivat ja joukkue kiitti niistä ottamalla lopulta siistin 4–1-voiton Stadiin.

– Meillä oli vaikea alku ja siinä näki, että faneilla oli hyvää pelisilmää. Varmaan he näkivät, että joukkue tarvitsee nyt vähän ekstraa ja loivat halliin aivan mahtavan fiiliksen. Se tarttui joukkueeseen ja saimme faneilta paljon voimaa, kommentoi päävalmentaja Ville Peltonen pelin jälkeen.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sen selvemmin kotijoukkue sitä hallitsi. Sport meni johtoon ajassa 26.30, mutta neljä minuuttia sen jälkeen HIFK laittoi vilkun päälle, tuli tasoihin ja meni sen jälkeen menojaan. Hieman yskinyt ylivoimapeli tuotti vihdoin tulosta, kun Olli Palola ohjasi siniviivakudin sisään ajassa 30.20. Reilu minuutti myöhemmin Kasper Kotkansalo tykitti taululle 2–1 ja juuri ennen erätaukoa Jere Innala ujutti HIFK:n 3–1-johtoon. Kolmannessa erässä Roni Hirvonen teki loppunumeroiksi 4–1. Kotkansalolle, Innalalle ja Hirvoselle maalit olivat liigakauden ensimmäiset.

Katso ottelun maalikooste ja valmentajien lehdistötilaisuus tästä linkistä.

Ottelun tilastot

Seuraava matsi pelataan ensi viikon torstaina, jolloin Nordikselle saapuu vieraaksi TPS. Osta liput matsiin Ticketmasterista!

Näytä kaikki uutiset