logologo
HIFKJukurit
ke 27.09.2023 klo 18:30

Kipparien klubi

Kipparien Klubi perustettiin 15 vuotta sitten vaalimaan HIFK:n perinteitä ja tukemaan stadilaista juniorijääkiekkoilua. Klubin toiminta käynnistyi HIFK:n pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Aku Vikströmin vahvalla tuella.

Alun perin HIFK:n Kipparien Klubiin kutsuttiin jäseneksi, kun pelaaja oli kantanut C-kirjainta pelipaidassaan, voittanut Suomen mestaruuden ja paita oli jäädytetty Nordiksen kattoon.

Alkuperäisjäsenien Matti Hagmanin ja Matti Murron menehdyttyä Klubin jäsenyyden periaatteita uusittiin. Uudeksi valintakriteeriksi tuli kapteeniuden lisäksi kymmenen vuotta HIFK:n edustusjoukkueen riveissä.

Nykyään Klubin puheenjohtajana toimii Mika Kortelainen ja jäseniä ovat Hexi Riihiranta, Simo Saarinen, Kimmo Kuhta, Ville Peltonen, Toni Söderholm, Arttu Luttinen, Lennart Petrell ja Aku Vikström.

EHDOTA KIPPARIEN KLUBILLE TUEN SAAJAA

Kipparien Klubille voi myös ehdottaa henkilöä tai yhteisöä, joka mielestäsi ansaitsisi tai tarvitsisi tukea. Kevättalvella 2020 Kipparien Klubi jakoi stipendejä kiekkoharrastuksen tukemiseen useille henkilöille. Suurimman summan, 3000 euroa, sai kirkkonummelainen yksinhuoltajaäiti, jonka neljä tytärtä harrastavat jääkiekkoa HIFK:ssa.

Jos haluat ehdottaa Kipparien Klubille tuen saajaa, lähetä sähköpostia osoitteeseen kipparienklubi@hifk.fi. Ilmoita meilissä ehdottamasi tuen saajan nimi ja yhteystiedot, sekä lyhyt selostus mahdollisen tuen antamisen perusteista.