logologo
HIFKSport
ke 18.12.2024 klo 18:30

FORENOM MATSIRAPORTTI: Pisteputki jatkuu! – HIFK nousi sarjataulukon kolmanneksi

HIFK–Pelicans 5–1 (1–0, 3–1, 1–0)

HIFK venytti pisteputkensa jo kahdeksaan otteluun, kun Pelicans jäi tiistai-iltana pahemman kerran jalkoihin. HIFK:lla ei ollut pelissä oikeastaan missään vaiheessa hätää ja joukkue tykitti maaleja tasaiseen tahtiin. Parhaat pistemiehet olivat kolme maalia syöttänyt Eetu Koivistoinen ja kaksi maalia tehnyt Juha Jääskä. Ottelun yleisömäärä oli upeasti 6823.

Koivistoisen ja Jääskän ketjukaveri Jere Innala oli myös erinomaisessa iskussa ja teki tehot 0+2. Syöttöpisteistä jälkimmäinen oli maaginen rystyvippi takatolpalle, josta Jääskä teki toisessa erässä HIFK:n 2–0-maalin.

HIFK:n muut maalintekijät olivat Roni Hirvonen, Olli Palola ja Alex Broadhurst. Michael Garteig selvisi matsista vain 11 torjunnalla, kun Pelicansin Emil Larmi torjui 27 kutia.

Kunniavieraina ottelussa oli HUSin henkilökuntaa ja ottelun aloituskiekon pudotti HUSin työntekijä Marja Renholm. HIFK-yhteisö esitti ottelussa seisaaltaan lämpimän kiitoksen läpi koronaepidemian etulinjassa taistelleelle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitoalueen henkilökunnalle ja samalla koko maan terveydenhuoltohenkilöstölle.

Katso ottelun tilastot

Katso valmentajien lehdistötilaisuus ja ottelun maalikooste tästä linkistä!

HIFK pelaa seuraavan kerran perjantaina, jolloin Nordikselle saapuu vieraaksi Sport. Osta liput matsiin Ticketmasterista ja tule messiin Stadin parhaisiin bileisiin!

Näytä kaikki uutiset