Kolumni: Na-naa-naa-na-naa
80-luvun klassikkomatsien jengit kohtaavat keskiviikkona Nordiksella.
Kirjoittaja on IFK:n viestintäpäällikkö.
Otsikossa oleva kirjainjono on tietenkin ote Tapparan ärsyttävästä maalilaulusta Live is life. Se juurtui 1980-luvulla kiusallisen lähtemättömästi muistini syövereihin, sen verran useasti tuli sitä kuultua.
Tuolloin elettiin aikaa, jolloin tv-kanavia oli kolme ja Ruutu.fi:n tai Nelosen maksukanavien kaltaisista palveluista löytyi visioita lähinnä vain Isaac Asimovin kirjoista. Siispä kun IFK pelasi vieraissa, vaihtoehdot matsin seuraamiseen olivat Ylen teksti-tv ja toimintansa alkumetreillä ollut kaupallinen radioasema Radio Ykkönen.
Sunnuntaisin kello neljästä eteenpäin istuttiin sitten usein broidin kanssa radion äärellä ja kuunneltiin vieraspelien selostuksia. Tutkitusti ihmisaivot poimivat herkemmin negatiivisia kuin positiivisia ärsykkeitä, joten noista ajoista mieleeni ovat jääneet parhaiten vieraspelit Tapparaa vastaan. 80-luvun puolivälissä ne olivat enemmän kuin vain pelejä, koska tuolloin Tappara oli meidän arkkivihollisemme. Meillä oli Hakki, Rassa, Igor, Rocky ja Pepe, niillä oli Ekku, Susi, Heikkinen, Laksola ja Pauke Järvinen, jolle on edelleenkin vaikea antaa anteeksi sitä 1988 välierien kitkerää jatkoaikamaalia.
Yhden tuollaisen sunnuntai-iltapäivän muistan kuin eilisen. IFK taisteli vimmatusti vahvaa isäntäjoukkuetta vastaan ja peli pysyi pitkään tasoissa. Fadu pelasi maalilla varmasti, selostajan mukaan IFK puolusti kurinalaisesti ja saatiin pari maalipaikkakin luotua. Tulisikohan tänään pitkästä aikaa voitto, funtsimme jännittyneenä. Kaupallinen radio oli 80-luvulla lapsenkengissään, joten joskus mainoskatkot saattoivat hieman venähtää ja niiden aikana istuttiin broidin kanssa kuin tulisilla hiilillä. Kun sitten ääniyhteys Hakametsään vihdoin palasi, taustalta kuului:
”Na-naa-naa-na-naa…”
Hiljaisuus laskeutui olohuoneeseen.
Pian sen jälkeen Rassa, Allu tai joku muu karjuistamme ajeli sitten jonkun oranssipöksyisen piruparan seinälle, selostaja haukkui IFK:n pelaajat sikailijoiksi ja Ekku ja kumppanit pääsivät jauhamaan viisi minuuttia ylivoimaa. Siinä vaiheessa laitettiin radio pois päältä itsesuojelusyistä.
Tappara oli niihin aikoihin Suomen kärkijoukkue ja ne harvat kerrat, kun IFK tamperelaiset voitti, maistuivat makeilta. Vuodet ovat vierineet ja joukkueiden voimasuhteet ovat vaihdelleet, pelaajia on tullut ja mennyt, mutta edelleen IFK:n ja Tapparan kohtaamiset tuntuvat klassikko-otteluilta. Toki monet muutkin joukkueet saavat muistot palaamaan mieleen, mutta jääkiekon ystäväksi olen kasvanut nimenomaan IFK:n ja Tapparan pelien kautta.
Onneksi pääsee taas keskiviikkona fiilistelemään, kun Tappara saapuu oransseine housuineen Nordikselle.
Petteri Linnavalli
