logologo
HIFKJukurit
ke 09.10.2024 klo 18:30

GIGANTTI OTTELUSTUDIO: POHJOINEN SAAPUU ETELÄÄN

play

Nordiksella tarjoillaan perjantai-iltana todellinen lätkäkarkki, pohjoisen ja etelän välinen makupala HIFK-Kärpät klo. 19.30. Maikkarin Hockey Night -matsissa vietetään Oktoberfestiä, joten saavuthan ajoissa Brewer Streetin etkoille. Dörtsit auki puolitoista tuntia ennen pelin alkua, klo 18.00.

Otteluun lähdetään mielenkiintoisista asetelmista. HIFK on sarjataulukossa kolmantena, Kärpät ennakko-odotuksista poiketen vasta sijalla 11. Tilanne ei pohjoisen poikia miellytä, joten vastaan luistelee äärimmilleen ärsytetty nippu. Oman mausteensa Nordiksen kuumaan iltaan tuo oululaisten äänekäs faniryhmä.

Stadilaisten edellinen kamppailu keskiviikkona KooKoota vastaan päättyi varsin erikoisen voittomaaliskaban jälkeen 3-4-tappioon. Sen jälkeen pukuhuoneessa on sattunut ja tapahtunut: jengiin on liittynyt kaksi uutta pelaajaa, debyyttinsä Kärppiä vastaan tekevä ruotsalaispuolustaja Fredrik Granberg ja maalivahti Niko Hovinen, joka on merkitty illan matsiin varaveskariksi. Maalissa jatkaa KooKoota vastaan hienosti pelannut Rastislav Elias.

HIFK:n kokoonpanossa nähdään muutamia muutoksia. Valtteri Piironen tekee Liiga-debyyttinsä nelosen laidassa ja Jällivaaran-mies Fredrik Granberg lyödään kehiin heti aloituksessa. Joonas Rask nousee kakkosketjuun, Micke Åsten kolmoseen. Ykkösvitja jatkaa ennallaan.

Brewer Streetiltä löydät Oktoberfest Menun: Possu pretzel (L) 11,00€ ja Bratwursti- hapankaali hotdog (L) 9,00€. Brewerin etkomusiikista vastaa DJ Awa goes Oktoberfest. Italialainen viinivelho Giovanni Correggia maistattaa tuotteitaan viinibaarissa alkaen klo. 18.00.

Matsi 19.30, dörtsit 18.00. Flabat fikkaan Ticketmasterista.

Jäälämmöillä yleisöä viihdyttää DJ LEKSA. Valmistautukaa jumputukseen.

Bättre Folk -jäsenet voivat ladata sovelluksen kautta maksuttoman HSL-matkalipun hallille ja himaan.

Radionkuuntelijoita palvelee tuttuun tapaan Ipe Pitkänen, joka selostaa matsin Classic Hitsin taajuudella.

Suora Hockey Night -tv-lähetys Maikkarilta alkaa 19.25. Selostajina Sebastian Waheeb ja Ari Vallin.

HIFK:N KOKOONPANO

MAALIVAHDIT
50 Rastislav Elias

92 Niko Hovinen (varalla)

HYÖKKÄÄJÄT

10 Kristian Vesalainen – 21 Jori Lehterä ”A” – 81 Iiro Pakarinen ”A”
47 Leo Komarov – 77 Petr Kodýtek – 88 Joonas Rask
78 Jesse Seppälä – 63 Panu Mieho – 45 Micke Åsten
82 Aatu Karjalainen – 79 Santeri Hartikainen – 55 Valtteri Piironen

PUOLUSTAJAT

66 Fredrik Granberg – 2 Luke Martin ”A”
11 Ilari Melart ”C” – 3 Ronald Knot
40 Petteri Lindbohm – 33 Aron Kiviharju
4 Niklas Nykyri

Loukkaantuneet/sairastuneet: Juhani Jasu (n. 5 kuukautta), Tony Sund (n. 3 kuukautta), Einari Luhanka (6-8 viikkoa), Daniel Mäkiaho (4-5 viikkoa), Vincent Marleau (1-2 viikkoa) Roope Taponen (päivä kerrallaan)

HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

Näytä kaikki uutiset