logologo
HIFKHPK
to 26.12.2024 klo 17:00

HIFK jäi nollille Ilveksen vieraana

Ilves - HIFK 2–0 (0-0, 0-0, 2-0)

Ilves isännöi perjantain myöhäisillan ottelua Tampereella. Sekä kotijoukkueella että HIFK:lla oli kokoonpanot eläneet ja kaukalossa nähtiin myös ensikertalaisia.

Ennen ottelun alkua Nokia Arenalla kunnioitettiin paikallisen viihdetaiteilija Heikki Silvennoisen pois menoa.

Ottelun ensimmäisen erä oli puolustuksen. Ilves puolusti ylhäältä ja vierailla oli vaikeuksia päästä kiekollisena vastustajan aluelle. HIFK puolestaan piti oman alueensa keskustan tiiviinä eikä erässä juuri maalipaikoilla herkuteltu.

Toinen erä kääntyi päälaelleen. Stadilaiset karvasivat syvältä ja kiekonriistojen ansiosta pääsivät rummuttamaan Ilves-päätyyn useampaan otteeseen. Nuoriso-osastolta 17-vuotias debytantti Jere Somervuori pääsi kertaalleen kokeilemaan Ilves-vahti Dominik Pavlatin reaktioita lähietäisyydeltä. 18-vuotias puolustaja Bruno Jalasti pääsi niin ikään ampumaan hyvältä tontilta, mutta tšekkivahti koppasi kummankin yritykset.

HIFK-maalilla Niko Hovinen roikkui torjunnoillaan kiinni nollapelissä lähes 53 minuuttia. Ilari Melartille tuomittiin iso rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta, jonka aikana Ilves rokotti kertaalleen ajassa 52:54.

Valkoisissa pelanneen vierasjoukkueen hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia, osui tamperelaisnippu tyhjään HIFK-nuottaan. Loppulukemat Nokia Arenalla 2–0 kotijoukkueelle.

HIFK matkustaa vielä yötä myöten Poriin, missä se kohtaa huomenna Ässät klo 17 alkavassa viimeisessä matsissa ennen joulua.

 

OTTELUKOOSTE

LEHDISTÖTILAISUUS

 

Näytä kaikki uutiset