logologo
HIFKHPK
to 26.12.2024 klo 17:00

Porin reissu jäi laihaksi

Ässät - HIFK 4–2 (2-0, 1-2, 1-0)

Joulutaukoa edeltävä viimeinen matsi skulattiin lauantaina Porissa. HIFK:n viikon pistesaldo jäi kahteen, kun isäntäjoukkue Ässät korjasi kolme sarjapinnaa Isomäellä lukemin 4–2. HIFK palaa tauolta sarjan sijalta kolme.

Viime viikkojen trendin mukaisesti jälleen yksi Kolli pääsi tekemään Liiga-debyyttinsä HIFK-paidassa. Puolustaja Verneri Arkko pelasi kelpomatsin stadilaisten takalinjoilla ja kellotti peliaikaa 11:41.

Itse ottelukin lähti viime viikkojen trendin mukaisesti käyntiin, kun Ässät karkasi ensimmäisessä erässä 2-0-johtoon. Vastustaja on tehnyt avausmaalin viidessä edellisessä ottelussa HIFK:n verkkoon ja stadilaiset ovat joutuneet kirijän asemaan.

Tänään ero kirittiin kiinni ennen matsin puoliväliä. Ensin jenkkipuolustaja Luke Martin sivalsi ylivoimalla kavennusmaalin ajassa 26:12 ja kolme minuuttia myöhemmin hyökkääjä Joonas Rask reagoi maalin edessä parhaiten ja löi pelin tasoihin.

Ässät pääsi toisen erän loppuun kahdesti ylivoimalle, joista jälkimmäisen porilaiset hyödynsivät.

HIFK haki vimmatusti tasoitusta kolmannessa erässä. Leo Komarov sekä Vincent Marleau kolisuttelivat maalirautoja, mutta kotijoukkueen Eemil Erholtz pilasi vieraiden illan ohjaamalla hattutemppumaalinsa ajassa 54:09.

Loppulukemat Porissa 4–2 kotijoukkueelle.

HIFK pelaa seuraavan kerran tapaninpäivänä 26. joulukuuta Nordiksella, kun HPK saapuu Stadiin.

Hyödynnä tapaninpäivän lippuetu!

 

OTTELUKOOSTE

LEHDISTÖTILAISUUS

Näytä kaikki uutiset