HIFK jäädyttää Lennart Petrellin pelinumeron 32
Seuraikoni Lennart Petrellin pelinumero 32 nousee Helsingin Jäähallin kattoon 29.11.2025 HIFK-Jukurit-ottelussa. ”Lennusta” tulee 10 pelaaja seuran historiassa, jonka pelinumero jäädytetään seuran puolesta.
”Lennart Petrell on HIFK:n arvojen näköinen todellinen seuraikoni. Petrell oli kaukalossa taistelun ruumiillistuma ja kopissa kunnioitettu johtaja. Hänen panoksensa HIFK-yhteisölle ei rajoittunut kaukalon laitoihin, vaan Petrellillä on aina ollut aikaa faneille, ja yhteiskunnallisesti hyvää ex-kapteeni on tehnyt esimerkiksi Kipparien Klubin kautta kohdistetuin taloudellisin tukitoimin. ”Lennun” rakkaus ja panostus lajia ja seuraa kohtaan ei päättynyt pelaajauran mukana, vaan hän tekee edelleen arvokasta työtä HIFK:n junioripuolella”, sanoo HIFK:n toimitusjohtaja Ilkka Kortesluoma.
Petrell liittyi HIFK:hon ensimmäisen kerran 1995. Liigadebyytti syntyi kaudella 2003-2004. Petrell pelasi yhtäjaksoisesti HIFK:n Liiga-joukkueessa kahdeksan kautta, kunnes kevään 2011 Suomen mestaruuteen johtanut huippukausi poiki NHL-sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa.
”Mestaruuskaudella 2010-11 Lennu murtautui lopullisesti Liigan eliittiin omassa roolissaan. Pudotuspeleissä hän iski pisteitä lähes pinna per peli (13 7+5=12) ollen joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Jotain hänen asenteestaan ja sitoutumisestaan kertoo myös se, että hän palasi kokoonpanoon viimeiseen finaaliotteluun nilkka vahvasti teipattuna ja puudutettuna loukattuaan sen viikkoa aiemmin. Sillä jalalla ei olisi saanut edes kävellä ilman kainalosauvoja. Ilman sitä vammaa Lennu olisi myös pelannut saman kevään MM-turnauksessa”, sanoo HIFK:n silloinen GM Tom Nybondas.
NHL:n työsulun ajan kaudella 2012-2013 Petrellille oli selvää, että pelit jatkuvat Suomessa ja HIFK:ssa. Kausi saatiin lopulta käyntiin myös rapakon takana ja Lennu palasi Edmontoniin.
Kahden NHL-kauden jälkeen kaudet 2013-2016 Petrell pelasi Sveitsissä ja Ruotsissa, kunnes palasi Suomeen 2016. Oli sanomattakin selvää, että ura jatkui Helsingin IFK:ssa.
”Olen äärettömän ylpeä ja kiitollinen tästä kunniasta. Pääsen ikuisesti osaksi helsinkiläistä ja HIFK:laista jääkiekkohistoriaa. Nordiksen katosta löytyvät minun lapsuuden esikuvia, joiden innostuksesta olen rakastunut tähän lajiin ja seuraan. Siellä on myös entisiä joukkuekavereita, joita arvostan yli kaiken ja, jotka ovat opettaneet minulle kädestä pitäen jääkiekosta, voittamisesta ja HIFK:laisuudesta. Ajatus omasta nimestä ja numerosta hallin katossa on mykistävä! En osaa sanoin kuvailla, kuinka paljon se minulle merkitsee”, kertoo Lennart Petrell.
HIFK:n taisteluhengen ja työmoraalin ruumiillistuma Lennart Petrellin pelaajaura päättyi ennen aikojaan joulukuussa 2020. Kesän testeissä ilmennyt sydänlöydös osoittautui liian suureksi terveysriskiksi huippu-urheilun harjoittamiseen.
Petrell pelasi HIFK:ssa 13 kauden aikana 572 runkosarjaottelua tehoin 117+109=226 ja 86 pudotuspeliottelussa tehot 14+16=30. Hän voitti HIFK:ssa Suomen mestaruuden keväällä 2011.
Petrell toimi joukkueen kapteenina kaudet 2017–2019 ja varakapteenina 2016–2017 sekä 2019–2020.
Petrellillä on HIFK:n historian kuudenneksi eniten runkosarjaotteluita, toiseksi eniten pudotuspeliotteluita ja yhdeksänneksi eniten tehopisteitä pudotuspeleissä.