Ari-Pekka Selin: Lähtökohdat ovat erilaiset kuin vuosi sitten
IFK:n joukkueharjoitukset ovat jatkuneet puolitoistaviikkoa omatoimijakson jälkeen. HIFK TV jututti päävalmentaja Ari-Pekka Seliniä keskiviikon treenien päätteeksi. Tulevien viikkojen kuviot ovat ”Atun” mukaan selvät.
– Meillä on selkeät teemat näille kolmelle ensimmäisille viikoille. Aloitimme maltillisesti jäällä ja teimme ensimmäisellä viikolla paljon oheisharjoitteita. Tämä viikko mennään peli- ja pelitapa edellä. Ensi viikosta alkaen kuorma tulee nousemaan etenkin jäällä fysiikan puolella. Peruskivi ja työmoraali on hyvä, niin kuin kuuluukin olla, sanoo Selin.
IFK pelaa ensimmäiset harjoitusottelunsa viikonloppuna Tampereella.
– Kahden ensimmäisen viikon saldoa mitataan jo viikonloppuna.
Katso koko haastattelu yltä.