Stadin Gimmat aloittaa liigakarsinnat – kauden päätavoite lähestyy
Kautta on jäljellä kuusi ottelua ja panokset kovenevat.
IFK:n naisten edustusjoukkue aloittaa lauantaina kuuden ottelun pituisen pätkän, johon huipentuu koko viime keväänä aloitettu työ. Joukkueen selkeä tavoite on alusta lähtien ollut Naisten Liigaan nouseminen ja unelma on nyt muutaman voiton päässä.
IFK:n kausi on tähän asti ollut yhtä voittokulkua. Gimmat oli Mestiksessä omaa luokkaansa ja hävisi vain yhden ottelun koko kaudella. Yhteensä 26 ottelusta tuli 24 kolmen pinnan voittoa ja kerran vastustaja pystyi venymään jatkoajalle. Ainoa tappio tuli syksyllä EKS:lle.
– Olemme saaneet paljon kokemusta siitä, mitä pelien voittaminen vaatii ja nyt on aika nauttia pelaamisesta ja tavoitella yhdessä liiganousua, sanoo joukkueen päävalmentaja Saara Niemi.
Nyt vastus kovenee merkittävästi, kun vastaan tulee kaksi joukkuetta naisten Liigasta. KJT ja Lukko ovat pelanneet yhtä sarjatasoa ylempänä kuin IFK ja tottuneet siten kovempiin peleihin. Mutta samalla ne ovat saaneet dunkkuun ehtimiseen ja poistuneet valtaosassa pelejä kaukalosta hävinneenä.
IFK on tehnyt kauden aikana tasonmittausta pelaten harjoitusotteluita liigajoukkueita vastaan. Neljästä matsista tuli voitto, tasapeli ja kaksi tappiota, joista toinen rankkareilla.
– Se nähdään nyt, missä me mennään suhteessa liigajoukkueisiin. Minä luotan meidän pelaajiimme ja arkityöhön, jota olemme tehneet keväästä lähtien. Sarjasta tulee todella tiukka ja haaste on kova. Meidän pitää löytää keinot voittaa tasaisia pelejä.
Karsintasarja alkaa lauantaina 23.3. ottelulla RoKia vastaan ja viimeistään 10.3. tiedetään, pelaako Stadin Gimmat ensi kaudella Liigaa. Neljän joukkueen kaksinkertaisesta sarjasta kaksi parasta pelaa ensi kaudella Naisten Liigassa.
Gimmojen otteluohjelma
Gimmojen matkassa mukana Sinebrychoff, Tallink, Wärtsilä, Lehtimäki, Coca-Cola, CCM, Stockmann ja J-Trading.