logologo
HIFKHPK
to 26.12.2024 klo 17:00

Joonas Lyytinen on Pitsiturnauksen ensikertalainen – ”Olen kuullut paljon”

Lyytinen lähtee Raumalle hakemaan lisää pelituntumaa.

Viime talvena IFK:n vahvuuteen liittynyt puolustaja Joonas Lyytinen valmistautuu uransa ensimmäiseen Pitsiturnaukseen. 24-vuotias kuopiolainen ehti torstain treenien jälkeen kommentoimaan fiiliksiään ennen perjantain harjoitusturnausta.

– Onhan siitä tovi aikaa, kun olen viimeksi pelannut useamman pelin saman päivän aikana. Tulee ihan junnuajat mieleen, Lyytinen naureskeli.

– Varmaan täytyy kurkistaa mielessä Kuopion tuplajäille kymmenisen vuotta taaksepäin.

Lyytinen on kuullut paljon huhuja legendaarisesta Rauman turnauksesta.

– Raumalla kuulemma haetaan paljon sairaspäiviä sille perjantaille. Katsomot ovat täynnä ja meininki on hyvä. Hauska päästä kokemaan se nyt itse.

Lyytinen ehti pelata viime kaudella 24 ottelua stadilaisten riveissä ja kiekollinen pakki nousi keväällä joukkueensa tärkeimpien pelaajien joukkoon. Harjoituskausi on vasta aluillaan ja Lyytinen on vielä maltillinen oman tekemisensä suhteen.

– Hyvältä on tuntunut päästä taas treenaamaan. Olemme ajaneet pelin eri osa-alueita sisään. Hiljalleen alkaa löytymään tuntuma jäällä ja jätkien meininki näyttää hyvältä kaukalossa ja sen ulkopuolella.

Lyytinen lähtee Raumalle parantamaan mainitsemaansa pelituntumaa.

– Päätavoite on säilyä ehjänä. En lähde vielä tavoittelemaan kuuta taivaalta, mutta rentoa ja hauskaa meininkiä on luvassa. Tosissaan, mutta rennosti.

IFK:n joukkueen Pitsiturnauksessa sekä otteluaikataulun löydät täältä.

Joonas Lyytinen

Näytä kaikki uutiset