Jan Lundell: Tolppien välissä olet yksin
IFK:n maalivahtivalmentaja Jan Lundell hyödyntää pitkää peliuraansa etenkin mentaalivalmennuksessa.
IFK:n pukukopissa on varhain aamusta vielä hiljaista. Ensimmäisenä pelaajista paikalle on saapunut maalivahdit. Hallin käytäviltä kuuluu vaimeaa kolinaa, kun IFK:n maalivahtivalmentaja Jan Lundell siirtyy suojattiensa kanssa jäälle treenaamaan muun joukkueen vasta saapuessa Nordikselle.
– Maalivahti on iso osa joukkuetta, mutta harjoittelu ja pelaaminen on erilaista kuin kenttäpelaajilla, Lundell kertoo.
– Teemme paljon omia juttuja ja meillä on omat aikataulut. Tulemme ensimmäisinä hallille ja teemme oheiset ja päivän teeman mukaiset fysiikkaharjoitukset ennen muun joukkueen saapumista.
IFK:ssa jo 1990-luvulla
IFK:n liigajoukkueen arki tuli tutuksi Lundellille jo 1990-luvun puolivälissä. Pitkän ja menestyksekkään ammattilaisuran maalivahtina pelannut 45-vuotias valmentaja muistaa hyvin ensimmäiset kokemuksensa IFK:sta.
– Silloin 1995-96 kaudella pääsin yhteen peliin luukulle. Sillä kaudella IFK oli mukana Spengler Cupissa ja Sakari Lindforsin loukkaannuttua pääsin mukaan reissuun ja haistelemaan edustusjoukkueen tunnelmia.
”Lunkka” edusti uransa aikana Liigassa IFK:n lisäksi TPS:aa, HPK:ta, Pelicansia, Ässiä ja Lukkoa. Ulkomailta 190-senttisellä ex-veskarilla on kokemusta Ruotsista, Saksasta, Tanskasta ja Tsekeistä.
– Jälkeenpäin kun uraa muistelee niin olen onnekas, kun olen nähnyt paljon eri sarjoja ja maita ja päässyt pelaamaan erilaista lätkää. Olen saanut matkan varrelta paljon ystäviä ja kontakteja. Se on ollut todella elämää rikastuttava kokemus.
– Jossain kohtaa lyhyen ajan sisään tuli paljon reissaamista ja pelasin eri seuroissa. Sillä hetkellä se ei aina ollut niin huoletonta, mutta se kuuluu tähän lajiin. Kokonaisuudessaan niistä kokemuksista on kuitenkin jäänyt positiivinen fiilis.
Samaistuminen oman uran kautta
Lundell pelasi 30 runkosarjamatsia IFK:n voittaessa edellisen mestaruutensa kaudella 2010-11. Seuraava kausi jäi ”Lunkan” pelaajauran viimeiseksi.
”Sakke” Lindfors oli toiminut IFK:n maalivahtivalmentajana lähes vuosikymmenen ajan, mutta siirtyi mestaruuskauden päätteeksi uusien haasteiden pariin Venäjälle. Tämä avasi Lundellille mahdollisuuden tarttua pelaajauran jälkeiseen unelmaansa.
– Kun ikää alkoi tulla lisää minulta tiedusteltiin kiinnostaisiko valmentaminen peliuran jälkeen. Viimeisen pelikauteni aikana hoidin myös maalivahtien harjoitteet IFK:ssa. Se toimi hyvänä valmistautumisena tulevaan ja siitä tuli luonnollinen siirtymä uusiin hommiin.
– Aina olen haaveillut, että kun jossain vaiheessa peliura loppuu niin tulisi mahdollisuus siirtyä valmennuspuolelle. Reissaamisen kautta sain mahdollisuuden työskennellä erilaisten maalivahtivalmentajien kanssa, mikä on monipuolistanut omaa näkemystäni pelaamisesta ja harjoittelusta.
– Kokemukseni ovat myös selkeyttäneet sitä ajatusta, miten halauaisin valmentajana lähteä viemään asioita eteenpäin. Toki se muokkautuu jatkuvasti. Valmentaminen on paljon itsensä kehittämistä ja oikeiden työkalujen löytämistä, mutta kyllä oma ura on jeesannut paljon.
Lundell painottaa sitä, että entiseltä ammattilaispelaajalta täytyy löytyä itsestään paloa lähteä valmentamaan, mikäli siihen ryhtyy eikä valmentaminen ole itsestäänselvä jatkumo uralle.
Hyväksi valmentajaksi voi myös kouluttautua. Esimerkiksi monessa NHL-seurassa maalivahtivalmentajalta ei välttämättä löydy merkittävää omaa pelaajauraa taustalta.
Täytyykö Lundellin mielestä maalivahtivalmentajalla olla oma pelaajaura takana?
– Joo ja ei. Itse olen kokenut sen niin, että ehdottomasti omasta pelaajaurasta on ollut hyötyä – etenkin mentaalista puolta valmentaessa. Silloin pystyy samaistumaan valmennettavaansa, kun on itse kokenut ala- ja ylämäet ja kaikki ne tunneskaalat, missä maalivahti uransa aikana on. Silloin on myös helpompi antaa oikeita työkaluja. Kaikille ei toimi samat ajatusmallit ja valmentajan täytyy pystyä tarjoamaan erilaisia työkaluja, joista pelaaja valitsee itselleen toimivat. Jos valmentaja ei itse ole ollut niissä painetilanteissa niin sitä ei tiedä mitä maalivahdin päässä liikkuu – siinä se ero tulee.
– Maalivahtipelaaminen tapahtuu todella paljon henkisellä puolella. Tekniikkaa pystyy opettamaan ilman sen kummempaa pelaajataustaa, mutta kun olet tolppien välissä yksin ja erilaisissa tunnetiloissa niin siihen pystyy samaistumaan vain, jos sen on kokenut itse.
Kaksi huippuveskaria
Maalivahdit ja heidän rituaalinsa mielletään usein lätkäkulttuurin oudoimmiksi. Veskarit tuntuvat olevan omissa maailmoissaan ottelun aikana ja Lundell kertoo, että niin on tarkoituskin.
– Pelipäivä on tavallaan maalivahdin oma päivä. Tottakai olen siinä tukena ja ohjaan ajatuksia oikeisiin asioihin, mutta pyrin antamaan rauhan maalivahdille. Etenkin pelin aikana pyrin mahdollisimman vähäiseen kommunikointiin. Muuten se menee helposti liialliseksi miettimiseksi ja vaistoilla pelaaminen katoaa.
Pelin aikana veskarilta vaaditaan täydellistä keskittymiskykyä läpi koko ottelun. Siihen tilaan pääsemiseen vaaditaan vahvaa henkistä kanttia, mutta myös fyysisesti täytyy olla tikissä. Maalivahtien peliajat korreloituvat myös treeniaikoihin.
– Maalivahtien päivät ovat pidempiä. Maalivahti pelaa myös koko ottelun. Täytyy olla sellaisessa kunnossa, että jaksaa ja pystyy keskittymään koko kaksi ja puoli tuntia, mitä ottelu saattaa kestää. Pitää olla 100% keskittynyt myös matsin viimeiset hetket ja se vaatii sen, että tottuu siihen rytmiin.
– Balanssi täytyy kuitenkin olla, ettei tule liikaa kuormitusta. Pyrimme rytmittämään tekemistä niin, että maalivahdit ovat parhaillaan keväällä. Toki runkosarjan ensimmäinen ottelu on yhtä tärkeä kuin viimeinen, mutta jos alamme herkistelemään jo syys-lokakuussa, niin se ei tule kantamaan kevääseen saakka. Rasitusrytmin kanssa täytyy pelata todella tarkasti päivä- ja viikkokohtaisesti.
Rasitustaakkaa jakamaan täksi kaudeksi IFK hankki Atte Engrenin kaveriksi Frans Tuohimaan SaiPasta.
– Meillä on kaksi huippuveskaria, jotka taistelevat peliajasta – se on aina hyvä homma. Runkosarjassa on 60 peliä ja pitkä kevät siihen päälle. Kehittämisen kannalta on hyvä, että pystymme jakamaan vastuuta. Jos maalivahti pelaa 50 tai 55 peliä kauden aikana, niin siihen ei mahdu montaa harjoituspäivää, kun mukaan täytyy mahtua palautumispäivätkin.
– Jakamalla vastuuta pystymme kehittämään maalivahteja ja takaamaan sen, että pelipäivänä ollaan valmiina ja freesinä, Lundell päättää.
