logologo
HIFKHPK
to 26.12.2024 klo 17:00

TIEDOTE: IFK sopimukseen Joonas Järvisen kanssa

Bättre Folk -jäsenet saavat pelaajasiirrot tietoonsa kaksi tuntia ennen muita.

IFK on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Joonas Järvisen kanssa. Järvinen, 30, edusti IFK:ta kaudella 2015-2016 ja oli joukkueen keskeisiä pelaajia, kun IFK voitti runkosarjan ja saavutti keväällä SM-hopeaa.

Järvinen on pelannut IFK-pestinsä jälkeen kolme kautta KHL:n Kunlun Red Starissa. Liigassa hän on pelannut IFK:n lisäksi TPS:ssa, Pelicansissa ja viime kauden alussa 14 ottelua Tapparassa. Ulkomailla Järvinen on pelannut Kunlunin lisäksi yhden kauden Sotshissa ja kaksi vuotta AHL-seura Milwaukee Admiralsissa.

– On mahtavaa palata IFK:hon! Täältä on pelkästään hienoja muistoja, seura on tuttu ja tavoitteet korkealla, Järvinen iloitsi.

– Saman tien tänä aamuna näki, että joukkueessa on hyvä meininki päällä.

Urheilujohtaja Tobias Salmelaisellakin oli hymy herkässä.

– Järvinen vahvistaa meidän puolustustamme ja tuo joukkueeseen kokemusta voittamisesta. Hän on jämäkkä ja vahva kamppailija ja urheilullisena pelaajana sopii erinomaisesti meidän joukkueeseemme, Salmelainen sanoo.

Näytä kaikki uutiset