logologo
HIFKHPK
ke 06.03.2024 klo 18:30

Täydet pisteet Saksasta – IFK tulitti neljä maalia päätöserässä

Krefeld-IFK 3-5 (1-0, 1-1, 1-4)

Vahva kolmas erä toi IFK:lle täyden pistepotin kauden toisessa CHL-ottelussa. Kotijoukkue näytti vievän ottelun tehtyään päätöserän alussa numeroiksi 3-1, mutta IFK:n luisteluvoima alkoi purra ja peli vyöryi kohti saksalaisten päätyä. IFK:n parhaimmistoon jälleen kerran kuulunut Robert Leino kavensi 2-3:een, Matti Kuparinen tasoitti pelin illan toisella osumallaan ja kuusi minuuttia ennen loppua Mika Partanen ohjasi Toni Söderholmin siniviivalaukauksen maaliin. Arttu Luttinen varmisti IFK:n voiton ampumalla kiekon tyhjään maaliin minuutti ennen loppua.

Kotijoukkue oli juuri niin vahva kuin odotettiin ja Krefeldin yleisö loi halliin mahtavan fiiliksen. Joukkueen kärkihyökkääjät ovat erittäin taitavia ja teräviä maalipaikoissa ja se nähtiin jälleen. Pilli oli tänään herkässä. Alussa IFK kulutti jäähypenkkiä, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sen enemmän stadilaisjoukkue sai luistelullaan aiheutettua Krefeldille jäähyjä.

IFK:n saldo kahdesta ensimmäisestä CHL-pelistä on viisi pistettä. Reissu oli joukkueelle raskas, mutta kaksi voittoa kairattiin ja se on tärkeintä. Joukkue lentää huomenna Düsseldorfista Stadiin ja treenit jatkuvat tiistaina.

Seuraavan kerran IFK pelaa CHL:ää vajaan kahden viikon päästä, kun Krefeld saapuu Nordikselle. Sitä odotellessa voi vaikka käydä skaffaamassa flabat tuleviin CHL-peleihin Lippupalvelusta.

12 päivää ja Nordiksen ovet aukeavat. Ole messissä!

Näytä kaikki uutiset